Yleinen

Puolikuntoinen ja haaste

Koko viikko tähän mennessä on mennyt vähän puolikuntoisena. Lämpöä aina silloin tällöin, mutta ei niin pahaa, että täysin vuoteeseen jäisin. Olen kuitenkin vetänyt tällä viikolla treenit aika rennolla otteella ja matalalla sykkeellä, ettei ainakaan sen vuoksi sairastuisi kunnolla. Heikon olon vuoksi syömisten suhteen on ollut hankalaa, kun himot on kammottavat :D maanantaina pidin tankkauspäivän, joita aioin pitää aina parin viikon välein, muuten olen syönyt kiltisti 1500-1800kcal ja saanut tehtyä järkeviä päätöksiä. Ok, sorruin Picnikin mango-kanapatonkiin yhtenä päivänä, mutta muuten olen vetänyt niin kiltisti, että Kiloklubin pallerot loistavat vihreyttään :D

Koska kummempaa asiaa ei nyt ole, niin vastailen Heidiltä ja Henriikalta saamiini haasteisiin. En tosin haasta ketään, koska tapani mukaan olen varmaan viimeinen, joka tähän osallistuu :D

11 faktaa minusta

  1. Rakastan kuntosalilla treenaamista huomattavasti enemmän kuin kestävyysharjoittelua. Ainoa aerobinen treeni mitä jaksan tehdä on jokin tanssillinen tai esim. body combat. Juokseminen, hiihto, pyöräily… HYI. Mieluummin vaikka sauvakävelisin :D
  2. Jalkakyykky on lempiliikkeeni ylätaljan lisäksi.
  3. Crosstrainer on siedettävin aerobinen  laite salilla.
  4. Leaderin lo-carb täysin maidottoman proteiinipatukat (etenkin tuplasuklaa!) ovat pelastaneet elämäni :D On äärimmäisen hankala löytää hyviä ja helppoja protskun lähteitä, joissa ei ole lainkaan maitoa.
  5. Tykkään treenata yleensä aika kämäsissä vehkeissä, vaikka aina haaveilenkin näteistä salikamppeista.
  6. Kuuntelen salilla lähes pelkästään discopopremixeurodancea. Tarvin kunnon jumputuksen taustalle, että pääsen fiilikseen.
  7. Olen hukannut sykevyöni ja ärsyttää.
  8. Lempisuklaani on Fazerina. Tajuton himo.
  9. Peilailen itseäni salilla aina ihan tolkuttomasti. Jos olen yksin, niin tanssin sarjojen välissä kuin paraskin Beyónce.
  10. Minulla on keskivaikea rasitusastma. Inhoni kestävyysliikuntaa kohtaa selittynee varmasti pitkälti sillä :D
  11. Hoen päivittäin hiljaa mielessäni “Ihanaa olla hoikka ja viehättävä”, että mieleni pysyisi positiivisena ja jaksaisin edetä hitaasti ja rauhallisesti :D aivopesen itseni siis ajattelemaan, että olen jo hoikka, niin itseinhon hetkiä ei tule.

 

Henriikan kysymykset

1. Lempiruokasi?
Kana muodossa missä hyvänsä sekä hyvä pihvi :D
2. Lempparein liikuntalaji lapsena ja nyt?
Lapsena ratsastus, nykyään varmaan kuntosali :)
3. Mitä liikuntalajia et voi sietää ja miksi?
Juoksu, menee jalat kipeäksi, kylkeen koskee, ei jaksa kauaa, tylsää, kamalaa, hirvittävää
4. Viimeisin Mäkkäri/Hese/Scanburger/etc reissu?
Picnikistä ostin patongin tiistaina, sitä ennen roskaruokaa söin varmaan…. loka-marraskuussa? Scan-himotkin on nyt valtavat, onneksi oon mettässä :D
5. Miten hemmottelet itseäsi ja miten usein?
Lähinnä hemmottelen läträämällä hirveästi aineita hiuksiini ja kookosöljyhoidoilla kerran viikossa. Lisäksi yritän syvävenytellä väh. kolmesti viikossa tunnin.
6. Missä ulkoimailla olet käynyt viimeksi? Minne seuraavaksi?
Haaparannalla viime vuonna, kunnolla ulkomailla 2007 Kroatiassa. Seuraavaksi Belgiaan maaliskuussa :)
7. Löytyykö kropastasi tatuointeja/lävistyksiä, mitä?
Neljä korvakorua, tatuointi saattaa tulla keväällä :)
8. Elämän mottosi?
Muista aina, että vain kuolleet kalat uivat virran mukana
JA
Hevoset eivät potki rakkaudesta.

Heidin kysymykset

1. Mistä treeni-innostuksesi sai kipinäsi?
En ollut ylpeä kropastani ja lempimekkoni ei näyttänyt enää hyvältä päälläni :D
2. Mistä rutiinistasi et koskaan voisi luopua?
Silmänympärysvoide
3. Jos saisit suuren summan rahaa, mihin sen käyttäisit?
Ostaisin asunnon.
4. Mikä tekee elämästäsi onnellisen?
Minä itse :)
5. Miten rentoudut?
Meditoimalla ja olemalla yksin
6. Mikä sinut saa erityisen hyvälle tuulelle?
Tekstariavautumiset kavereiden kesken :D
7. Mistä pidät eniten itsessäsi?
Huulistani :)
8. Mikä on paras lomamuistosi?
Kiinanmuurilla, kun mummi jaksoi kävellä pidemmälle kuin Ahtisaari :D
9. Mikä on paras ominaisuutesi?
Huumorintaju
10. Mikä on suurin haaveesi tällä hetkellä?
Jatko-opiskeluoikeus ja palkkapäivä :D
11. Oletko ulos- vai sisäänpäinkääntynyt?
Niin sisäänpäinkääntynyt kuin vaan voi olla :D Olen oppikirjaesimerkki introvertista.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.