Viikkoyhteenveto

3 viikkoa donedonedone

Muah. Eilen oli ehkä kaamein salikäynti koskaan. Aamulla kävin ottamassa influenssa-rokotteen ja samalla pistäjä huomasi, että jäykkäkouristusrokotteeni on mennyt vanhaksi vuonna 2010. Hänhän sitten tökkäsi sen toiseen käteeni ja mietin jo terveyskeskuksesta salia kohden ajaessani, että pitäisiköhän jättää menemättä salille. Kuitenkin koko viikko ollut vähän sellaista wannabe-flunssaa ja olo piikkien jälkeen vähän tärisyttävä. Päätin silti raahata takamukseni tekemään 12 viikon saliohjelmani ensimmäisen kolmen viikon satsin viimeisen jalkatreenin ja annoin itselleni luvan tehdä sen niin hitaasti ja rauhallisesti kuin vain mahdollista. Ja ihan oikea päätös, sillä sydän hakkasi tuhatta ja sataa, vaikken ollut hengästynyt, enkä pahemmin edes ehtinyt hikoilla pitkien taukojeni vuoksi. Kuitenkin nyt vähän tuntuu jaloissa, että salilla on käyty, mutta harmittaa se hieman, että meni vähän harakoille koko treenikerta. Aerobisiin laitteisiin en edes koskenut, sillä sykkeet olivat huipussaan jo muutenkin.

Tänään olen viettänyt taas täyttä lepopäivää ja todennäköisesti pidän huomennakin vapaata kaikesta treenaamisesta venyttelyt pois lukien. Kuitenkin parempi antaa itsensä parantua kunnolla kuin alkaa hosua. Olo ihan ok, vähän kurkku karhea mutta muuten terve olo niin toivotaan, että tiistaina pääsisi aloittamaan toisen vaiheen tässä saliohjelmassa. Yksi treeni jäi tällä viikolla tekemättä, mutta se nyt tuskin haittaa, teen vaikka ensi viikolla ekstraa hartioille ja yläselälle :D

Saa nähdä mitä vaaka näyttää huomenissa. Olen syönyt kohtuudella, mutta en ole tällä viikolla ollut niin tarkka mitä aiemmin nimenomaan tämän puolikuntoisuuteni vuoksi. Kuitenkin kalorit ovat jääneet alle kulutuksen kaikkina muina päivinä paitsi maanantaina MUTTA eilen söin ystäväni valmistujaisissa maitotuotteita ja ne turvottavat meikää ihan mahottomasti, niin voi olla, että huomenna tulee vähän plussaa. Se nyt ei maata kaada ja tsemppaapa sitten ensi viikkoon kunnolla ;)

Viikon liikunnat

Ma:
Ti: Lämmittely-kuntosali-venyttely-bodyrock
Ke: Sairaspäivä
To: Kuntosali
Pe: Sairaspäivä
La: Kuntosali
Su: Syvävenyttelyä

Jep, tässä sen näkee, että ois ehkä kannattanut pitää melkein koko viikko vapaata salista ja tehdä lähinnä venyttelyjä ja mahdollisesti pilatesta yms. Saattaisin olla jo nyt ihan kunnossa. Pitäisi vaan uskoa kehon varoitusääniä ja muistaa, että tärkeintä on syödä oikein oli terve tai sairas ja olla liikkumatta silloin, kun ei ihan täydessä iskussa ole.

Tänään kuitenkin sain onneksi venyteltyä kunnolla. Huomaa, että se jäänyt vähälle tällä viikolla, mutta nyt on taas kroppa ihanasti auki!

Länttäsen huomenna tänne seuraavan 3 viikon saleiluohjelman, siihen asti ADIOS!

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s