edistys · mitat · Paino

Maanantain jummijammit

Pahoittelen, etten eilen ehtinyt päivitellä painoa tänne! Minulla on tänään työhaastattelu, niin mennyt siihen valmistautuessa koko aika. Ja nytkin pitäsi valmistautua, mutta alkoi jännittää siihen malliin, että oli pakko saada tehdä välillä jotain muuta :D

Nähtävästi alkuviikkoisin minulla on AINA painossa jokin saamarin lisäys. Nyt tuli pudotusta viime viikkoon vain -100gr, vaikka edelleen paino on käynyt paljoa tuota alempanakin. Mutta kiltisti menen näiden maanantaipainojen mukaan ja onhan tuokin askel jälleen oikeaan suuntaan.

Naama on hymyssä siitäkin syystä, että vatsan turvotus alkaa pikkuhiljaa laskea. Viime viikosta vyötärö on kaventunut kahdella sentillä ja jenkkikset kolmella. Lantiokin on tällä hetkellä ENÄÄ tasan metrin :D Kohta päästään senkin osalta kaksinumeroiseen lukuun, vaikka toisaalta en pistäisi pahakseni, vaikka takamus tähän 100cm kohdalle jäisikin, kunhan vyötärö hoikkuu lisää ja selkään hivenen lisää leveyttä.

Tänään tiistaina on tarkoitus aloittaa myös uusi saliohjelma, jonka kanssa suuntaankin salille heti työhaastattelun jälkeen kahdelta. JÄNNITTÄÄ. Haastattelu siis. Saliohjelmakin hivenen. Käväisin aamusta myös aamulenkillä ja ruokapäiväkirjaa olen pitänyt orjallisesti. Hyvällä mallilla siis hommat tässä vaiheessa viikkoa. Ugh!

Sain myös ilmatteeksi (äiteen kautta, en blogin :D) piakkoin vanhentuvan MethoDraine Slim -kuurin, joka luonnollisesti pitää testata. Maistuu kirsikalle ja on aivan kammottavaa, mutta juotavissa. Saa nähdä onko sillä mitään vaikutusta, mutta koitan muistaa esitellä sen tuotteen paremmin huomenna. Kahtoa jos tällä viikolla saisi päivitettyä useammin kuin kaksi kertaa. Luxury.

4 thoughts on “Maanantain jummijammit

    1. Haha :D Joo, olis kyllä! Mutta kannattaa ehdottomasti hankkia. Piristää kummasti kun oikeasti näkee, että kumpikin reisi on kaventunut jo nyt NELJÄ senttiä. HuhhuhuhuhuhuhJEIJ

      Tykkää

  1. Kannattaisko sulla siirtää punnituspäivä perjantaille? Jos sulla on tapana syödä rennommin viikonloppuna, perjantai-punnituksessa ei näkyis viikonlopun syömiset. Jos haluat, sen voi ottaa herkkupäivän mittariksiki. Paino pudonnut –> lupa herkutella. Paino ei ole pudonnut –> ei herkkuja viikonloppuna. Tsemppiä!

    Tykkää

    1. No sehän se on, kun en syö viikonloppuisin sen kummemmin kuin arkenakaan :) ihan samaa ruokaa ja mahdollisesti herkkuja jos siltä tuntuu. Maanantain siis pidän jatkossakin punnituspäivänä, ja osittain just siksi, että vkl:t helposti pistää herkutteluksi jos ei ole alkuviikosta totuuden paikkaa :D

      Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.