Bikini Challenge · Kuntosali · varusteet

Kyykkyä kyykyn perään

WP_20130813_002

Meikä laiskiainen ei ole jaksanut vielä tällä viikolla käydä aamuaerobisella kuin kerran! Huomenna ei auta muuta kuin nousta ylös sieltä sängystä ja reippailla tunti, satoi tai paistoi. Todennäköisesti satoi :D

WP_20130813_013Salilla kuitenkin olen jaksanut käydä! Apteekista sain mukavia poretabletin muodossa olevia treenijuomahässäköitä ja niitä olen nyt salilla vedellyt. Nuo tosin saattavat passata paremmin aerobisen treenin kaveriksi ja varmuuden vuoksi ostinkin Fitnesstukusta aminohappohässäkkää kuntosalia varten. Tiedä sitten onko niillä mitään merkittävää suoritustehoa parantavaa vaikutusta, mutta hifistellään nyt kun intoa riittää!

Tiistaina kävin jälleen heiluttamassa kuulia ja extrana kiusasin habatsujani ja vatsaa. Luonnollisesti otin kuvan myös niistä kuulista, joita treenissä käytin. Kröhöm.

WP_20130813_014 Älkää huomioiko tuota 8 kilon kuulaa, joka piilottelee jalkani takana.

Nyt kun olin katsonut kunnolla tekniikat kuntoon, niin huoletta pystyin vetelemään vähän isommilla painoilla kuin aiemmin! Heilautuksissakin 16 kiloa oli enemmän kuin passeli, vaikka vielä viime viikolla se rasitti selkää ikävästi :D Kyllä nyt kohta nelkytkiloakin heiluu jalkojeni välissä rytmisen puuskutuksen säestämäni, sanokaa minun sanoneen.

WP_20130813_016 Käyn salilla iskemässä  vain miehiä, kuten naamasta näkee.

Tänään sitten oli vuorossa jälleen ihkuista ihkuin liike, eli se MAASTAVETO. Kaveripoikani oli vasta vihjaissut, että kannattaa kokeilla nostaa ristiotteella, sillä se kuulemma helpottaa. Ja jumantsuikka, niin helpottikin :D Vetelin sitten sarjat huoletta 35kilolla ja jos minulla olisi ollut hanska niin tuskin käsiin olisi koskenut paljoa ollenkaan! Nyt sain sitten uskottavat rakot kämmeniini.

Toinen liike, penkkipunnerrus, on sekin niitä, joita en vaan kunnolla hallitse. Painot ovat säälittäviä ja tekniikka huvittava. Päätin kuitenkin, että AEVAN SAMA. Vaikka salilla lisäkseni olikin lähinnä vain äijjii, jotka kerta toisensa jälkeen vilkuili kun meikä ääneen ähisten nostelen kuulkaas 27,5 kiloa penkistä, niin en antanut sen häiritä. Meikän treeni ja meikä saa nostaa just niin kevyttä kamaa kuin haluankin.

WP_20130815_005[1]

Välillä tuntuu, etten ole painojen kanssa kehittynyt yhtään. Sitten aloin miettiä, että nyt sentään tein 10-15 toiston sarjoja 27,5kilolla ja puhtaasti ja monta, keväällä tein muutamia 8 toiston sarjoja 30kilolla  hyvin epäpuhtaasti :D Väittäisin siis, että olen minä voimistunut ja ennen kaikkea järkevöitynyt. Ei meikän tarvi nostaa vielä 50 kiloa penkistä.

Nostan sen sitten ensi vuonna.

WP_20130815_003[1] Hankin muuten uudeksi salikaveriksi tuollaisen vyötärölle napsaistavan vyön, jossa on ylivenyvä “sukka”, johon myös rakas moloni aka Nokia Lumia920 mahtuu näppärästi! InsterSportista tuota etsin, enkä meinannut löytää. Myyjä sitten opasti minut oikealle paikalle ja nappasin tuon pinkin katsomatta hintaa, sillä kamoon, kuinka paljon tuollanen muka vois maksaa. Maksimissaan 15 euroa ja seki ois ylihintaa.

“Ja se tekis 31,90 euroa”

Oisin halunnut nähdä ilmeeni siinä vaiheessa. En enää kehdannut sanoa, että ehkä mieluummin maksan kännykkälaskuni kuin tuon että nyt sitten omistan ihan helevetisti liian kalliin treenivarusteen. Oikeasti :D Kätevähän tuo on kuin mikä mutta oottakaa alennuksia/tarjouskuponkeja/mitä tahansa.

14 thoughts on “Kyykkyä kyykyn perään

  1. Hahaa olen kokenut juurikin saman kuin sinä tuon treenivyön kanssa :D Kävin alkukeväästä into pinkeenä etsimässä hanskoja sauvakävelyyn, ja Intersportista etsin myyjän käsiini joka näytti oikein kätsät treenihanskat, jotka käy vaikka ja mihin harrastukseen ja niissä oli vaikka mitä hienouksia, mutta kuitenkin ehkä neliösentin verran kangasta… Kassalla multa kans perittiin yli 30 euroa ja ilme oli varmasti myös näkemisen arvonen :D ei siinä kehannu enää perääntyä todellakaan, mutta onneksi nuo ylihinnotellut lärpäkkeet on vielä ehjiä :D ps. tykkään sun blogeista! Ne on ihanan aitoja.

    Tykkää

  2. ”Kyllä nyt kohta nelkytkiloakin heiluu jalkojeni välissä rytmisen puuskutuksen säestämäni”…. Oliks tää tahallinen vai tahaton? :D:D Oon kyllä kuullut sun juttelevan smurffeista mut että ihan 40 kiloa…

    Tykkää

  3. vetoremmit! ehottomat just maveen, ylätaljoihin yms selkäliikkeisiin! penkkipunnerruksessa tärkein juttu on muistaa olla rinta kunnolla irti penkistä nii että selän ja penkin väliin ja tilaa :) ja kyynärpäät sivuilla nii ei ota olkapäihin

    Tykkää

    1. Kuinkahan monesti oon jo täällä sanonu, et otan vetoremmit sitte maveen ku tekniikka on varmasti kunnossa niin en vahingossakaan ala vedellä liian raskaita painoja huonolla tekniikalla :) nyt omalla otteella painot pysyy järkevinä ja kattoo sit koska tulee aika nostaa. Ristiote ja etenki varmasti vielä hanskojen kanssa riittää kyllä hyvin 35kilolla :D muissa selkäliikkeissä mulla on ollu remmit käytössä jo keväästä. Ja penkki ottaa mulla ranteeseen kipeästi, samoin ku hauiskääntö mutkatangolla. En tajua mikä siinä vaivaa, mut onneksi sen voi korvata käsipainoilla, niiden kans ei oo sitä ongelmaa :p

      Tykkää

  4. Hehe, mää jaksan penkistä ehkä just ja just kolmosen pukata 25 kilolla, mutta mavessa ykkösenkka on 70 kg. Mutta mave(kin, niin kuin moni muukin raskas liike) on myös hermotuskysymys, joten se ottaa aikaa, että saapi lihakset toimimaan niin kuin haluaa. Auttais kyllä varmaan ylätaljaan etenki kapeaan vastaotteeseen vetoremmit, kun mulla menee puolet tehoista varmaan siinä forkuille.. :D Teetko maastavetoa muuten stiff-leggedinä vai ihan normina?

    Tykkää

    1. Jep, nytki huomasin heti, et suju paljon paremmin mitä viikko sitten, että eiköhän se jossain vaiheessa napsahda kohdalleen! :D nyt pitää pirusti keskittyä siihen, että missä järjestyksessä menee selkä ja jalat ja mitä hittoa ja apua. Teen molempia maastavetoja :) Toisena päivänä suorin jaloin, toisina perinteisesti. Suorin jaloin sujuu paremmin, mut kesyt painot siinäki ku se on osana kiertoharjottelua ja oon aina ihan helevetin väsyny ku sen vuoro tulee niin selkä meinaa pyöristyä :DJa joo, ehottomasti vetoremmit ylätaljassa pitää olla itelläniki! Nyt ne unohtunu Sodankylään niin heti piti painoja vähentää ku meni vaan peukalot kipeiksi :DD

      Tykkää

  5. Eksyin blogiisi kun olen niin kevään BC:n jälkeen niin koukahtanut tähän tapaan kiduttaa itseäni, että nyt luen muiden kidutuksesta. Kirjoitustyylisi on mukaansatempaava joten varmasti eksyn tänne jatkossakin. Ja tsemppiä BC:n parissa ahertamiseen. Treeni on siitä kivaa, kun siinä huomaa kuinka kehittyy. Mä tein penkkiä alussa pelkällä tangolla (25kg) ja nyt menee jo 35kiloa. Hyvä mä! Ja hyvä sä!! :)

    Tykkää

    1. ooo!!Kiva lukea jonkun jo tämän läpikäyneen kokemuksia!! :) Ite kans uskon, että tää jää helposti tavaksi ja pyrinkin siihen,että jää. Ainaki nää ruokailurytmit ja valkosuklaapudding :P~~

      Tykkää

  6. Hajosin tuolle sinun 27 ja puolelle kilolle penkistä, hyvällä tavalla. Älä sinä yhtään huoli, meitä on täällä kuules niitäkin reenaajia jolla tuo paino ei älähtäisi yhtään mihinkään (pitäisi kai lisätä, että VIELÄ). :D Kakskyt ehkä, pelekällä tangolla ja varmistajan kans, viime aikoina käsipainoilla pienemmillä painoilla ko oon joutunu tekemään vähän soveltaen reeniä ja tekniikka kärsisi (painoa en ees viitsi ääneen sanoa. :D) Joskus ko alottelin harjottelemaan tekniikkaa, tein penkkipunnerruksia nelijän kilon käsipainoilla. :D Niitä se vasta oliki hauska heilutella äijävoittoisella salilla… Oli se vähän noloa mettästää niitä pikkupainoja pitkin salia ko joku vissiin aina välillä nappas net reppuun matkaan ja käytti painona kotimatkalla, ”hei, tietääkö kukaan missä nelijän kilon käsipainot on, eh……”Mukava että jaksat jakaa näitä juttuja meijän kans, saa tsemppiä omaan syyskuun alussa alakavaksi suunniteltuun prosessiin. :)

    Tykkää

  7. Mulla on toi sama vyöhomma ja ai että kirpas se hinta! Lähin hakee jotain kympin vyötä, mut myyjä suositteli ja sit en kahdannut kuin ottaa ton. :-D Mut toi on kyl ehdottomasti parempi kuin moni muu halvempi mitä oon katellu! Toivottavasti kestää loppu elämän :D

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.