Bikini Challenge · edistys · Elämäntyyli · EnnenJälkeen · Kuvia

Hikikinkku miinus kymmenen kiloa

Vasta nyt huomasin, etten ole tänne blogiin laittanut tätä syksyistä postausta siitä, kuinka laihduin 10 kiloa! Ikisinkun puolella se on kyllä törröttänyt, niin ajattelin, että sama se on pistää tännekin. Kuitenkin olen edelleen (vaikka olo on kuin suomalaisella joulun alla) sen -10 kiloa kevyempi ja huomattavasti kapeampikin kuin tuolloin alkuperäisen proggikseni alussa. Ihan uuden uutukaisia kuvatuksia minusta ei löydy, mutta lupaan ja vannon innostua senkin asian kanssa taas ensi viikosta! 

Maestro, HIT IT!

******************************************************************************

Olen aina ollut suurinpiirtein normaalipainoinen. Välillä hivenen alle, välillä hivenen ylle. Silti jokaisen naisen tavoin olen halunnut laihtua, oli paino mikä hyvänsä. Yliopisto-opiskelun aikana olen ainakin tähän mennessä kahdesti laihtunut kymmenen kiloa ja lihonut takaisin. Ja hieman päälle. Tästä syystä rasvaprosentti nousi ja nousi ja nousi ja pehmenin etenkin keskivartalosta kuin hiivapulla.

Jossain välissä vuotta 2012 aloin epäillä, etten enää koskaan tule painamaan alle 70 kiloa. Se aika on takana päin ja minun pitää vaan oppia nauttimaan itsestäni tällaisena. Pikkuhiljaa lakkasin vihaamasta kroppaani ja hyväksymään sen. Loppukesästä aloin olla paksuimmillani KOSKAAN mutta kumma kyllä: olin myös onnellisimmillani kuin aikoihin. Ja siitä se ajatus sitten lähti:

Onnellisuus ei ole kiinni painosta. 

OMG WHAT A MINDFUCK BUUUUUUUUUUUM, sanoivat aivoni tässä vaiheessa. Mikä mullistava ajatus! Mikä uutinen! Mikä MUUTOS! Ja sen kun tajusin ja SISÄISTIN niin aloin pitää itsestäni ja haluta tehdä itselleni hyvää. En vielä tuolloin loppukesästä kokenut hirveää tarvetta ja halua laihduttaa tai pahemmin edes liikuskella, mutta tiesin, että jossain vaiheessa sekin kärpänen puree ja aloitan urakan: sen aika ei ole nyt, nyt vaan ollaan ja opitaan sitä tervettä itserakkautta.

 216167_276098112492116_1819607075_n-tileYlläolevat kuvat: Henna’s photography 

Pitäis muuten ottaa kuvat samoissa mekoissa niin ois helppoa verrata :D Joka tapauksessa, ylläolevat kuvat on otettu elo-syyskuun vaihteessa 2012 eli tarkalleen vuosi sitten. Painoa abouttiarallaa 73-75 ja lisäksi oli aivan järkyttävä turvotus päällä, mikä oikein korosti kadonneen vyötäröni lopullista tuhoa. Kyllä, minua hirvitti nähdä nämä kuvat. Tiesin, että olin lihonut, mutta jotenkin sisäistin sen kunnolla vasta tuolloin. SIlti maailmani ei järkkynyt, miehet eivät kadonneet, eikä itsetuntoni romahtanut. Vaikka näytin sotanorsulta (verrattuna siis siihen, mitä joskus olen ollut) niin… Se olin silti minä. Ja pidin itsestäni, läskeineni kaikkineni.

P8291120-horzSama mekko, eri asennot, elokuun vikapäivä 2013.

Syksy alkoi, en stressannut. Välillä harmittelin, kun vaatteet eivät istuneet ja hetkittäin olo oli epämukava. Olin kuitenkin sisäisesti hyvin varma siitä, että nyt kun osaan olla onnellinen tässä painossa, niin pystyn myös laihduttamaan pysyvästi itseni siihen painoon, missä oloni on “oma”. Ja periaatteessahan minä olin jo silloin omassa unelmieni kropassa, sillä olin omassa kropassani. Ei unelmien kroppaa saa muuta kuin muokkaamalla siitä omastaan sellaisen kuin haluaa. Tajusin, että ihan sama kuinka paljon kuolaan Anna Virmajokea, en koskaan tule hänen kroppaansa saamaan MUTTA voin saada omastani juuri niin upean kuin haluan.

Odottelin inspiraatiota ja ajattelin sen iskevän vasta tammikuussa. Toisin kävi. Marraskuussa törmäsin upeaan mieheen upealla kropalla, hän sanoi minua sisäisesti kiinnostavaksi ja sillä sekunnilla päätin, että meikästä tulee vielä ulkoisestikin kiinnostava. Palasin salille piiiitkän tauon jälkeen (hermovamma ja leikkaus katkaisivat senkin kierteen aikanaan varsin tehokkaasti) innostuin, aloin syödä astetta fiksummin ja pikkuhiljaa paino lähti kipuamaan alas 75:stä kilosta. Joulun ja uuden vuoden välin söin kaikkea mitä halusin, mutta kuljin myös salilla n. neljä kertaa viikossa. Aikaisemmin olin aina syöminkien ajaksi myös lakannut liikkumasta, mutta nyt päätin tehdä toisin. Liikkuminen ja syöminen eivät olekaan toisistaan riippuvaisia!

Eli jos en syystä tai toisesta voi syödä fiksusti, niin silti voin liikkua hyvin.
Ja jos en syystä tai toisesta voi liikkua fiksusti, niin silti voin syödä hyvin.

MINDFUCKOMG KAKKONEN!

elokuu 089-horzElo12 – Syys13

On tosi, tosi, tosi, TOSI harmi, ettei minulla ole kunnon vertailukuvia. Lähes kaikki pahimmat kuvat olen poistanut koneen vaihdon yhteydessä ja virallisia bikinikuvia vähissä vaatteissa en edes ottanut. Ja se on oikeasti sääli! Eli vaikka näyttäisit omasta mielestäni nyt megalofaanisen kaamealta, niin ota silti ne aloituskuvat. Joskus kuitenkin haluat verrata itseäsi niihin ja näyttää sen muillekin, nyt minulla ei ole mitään. Blogissa olevistakaan kuvista en merkittävää eroa huomaa, koska tänne tietenkin olen valinnut ne parhaimmat ja edustavimmat päältä ja nähtävästi kasvojeni kaventunut olomuoto ei millään tallennu kameraan :D

idkymppi

Ylläolevassa kuvassa vasemmanpuolimmainen on otettu vuonna 2010 tammikuussa, jolloin painoin n. 72 kiloa. Kuvitelkaa siihen vielä raskaampi keskivartalo ja rasvasempi olomuoto niin ollaan aika lähellä missä oltiin loppuvuodesta 2012. Oikeanpuolimmainen kuva otettu eilen aamulla. Kuvakulma on eri, mutta ehkä siitä nyt jotain muutosta näkee skeptikotkin :D

On muuten aivan hirveät nuo lateksibikinit!! Miksi hitossa oon joskus ostanu ne?

Laihduin joitain kiloja. Joulun aikana tuli turvotusta hieman takaisin ja tammikuun alussa painoin 73 kiloa. Aloitin uudella tsempillä. Oikeastaan valtavalla tsempillä! Homma toimi, rakastin olla salilla, rakastin sitä kun olin löytänyt niin motivoivaa seuraa ja tykkäsin edelleen kropastani, vaikka toki näin, että matkaa on vielä. Välillä kehitys pysähtyi, välillä paino jopa nousi. Pettymykset rakkauvessa ja ihan järjetön unettomuuskausi keväällä vei kyllä virrat pois pienenneestä ihmisestä. Pääsin kuitenkin alle 70 kilon ja tanssin sambaa viisi päivää sen kunniaksi. Istutin metsää viisi viikkoa ja paino nousi vaikka sentit pieneni :D Kesän otin hyvin, hyvin rennosti. Paino pysyi kiltisti siinä 67-68 kilossa ja päätin, että ne muutamat vaivaiset kilot kyllä lähtevät kun niiden aika on.

Lähdin mukaan BikiniChallengeen heti kuin mahdollista ja osittain sen tiedon turvin otin heinäkuun lopun hyvin rennosti. Sitten elokuu tuli ja aloin syödä just eikä melkein niinkuin piti. Ok, pari porkkanaa ja oliivia ja hieman lohta on kurkustani alas valunut, mutta koska olin niin lähellä tavoitepainoani niin en laske niitä repsahduksiksi :D Hitto vieköön, jotkut ovat vetäneet pullaa, viinaa ja hampurilaisia, niin ei siinä meikän porkkanat paljoa paina vaakakupissa.

WP_20130817_004

Tykästyin peilikuvaani ja aloin olla ylpeä itsestäni. Jo viikon jälkeen vedin ylleni shortsit ja kävelin kaupungilla pää pystyssä. Aiemmin en ole uskaltanut alkaa koskaan nauttia “Hoikkuus-vaatteistani” vaan olen odottanut, että pitää painaa sen ja sen verran ja tuon ja tämän läskin pitää vielä lähteä ja tuossa on vielä sellua ja tässä on vielä löysää ja plaaplaaplaa. En ole kertaakaan aikaisemmin ollut YLPEÄ itsestäni. En ole kertaakaan aikaisemmin NAUTTINUT tuloksista enkä kropastani, vaikka olen välillä painanut jopa 57 kiloa. (Olin silloin tosin 4-5senttiä lyhempi :D) Nyt painoin 66 kiloa ja päätin, että saatana soikoon, mulla on ihan hyvä kroppa ja jos joku saa slaagin parista selluliittikuopasta niin eipä se meikän persettä kutita. Vaikka siitä johtuukin.

Ja se oli WTF MINDFUCK KOLMONEN TSIISUS

Toki tähän on mahtunut yksi järkyttävä löllöytymishetkikin :D Joskus kuulemma rasva lähtiessään saattaa hetkeksi tehdä tietyt paikat ihan järkyttäväksi velliksi ja itselleni ilmestyi reilu viikko sitten KAMALAT selluliittipussukat reisien sivuille ja taakse. Siis aivan selkeät löllöt. Hyi ällö! Onneksi ovat alkaneet kadota ja toivottavasti onkin sitten viimeinen kerta, kun tarvii niitä kattella :D

Joka tapauksessa! Aina aiemmin, kun olen laihduttanut olen a) laihduttanut hitosti liian nopeaa ja b) en ole nauttinut matkasta ja c) en ole nauttinut tuloksista.

P8230558Tässäki aattelin eka, että “Kaameet sellut ja fläsät sisäreidet, en julkase”. Sit löin itteäni päähän ja julkasin sen. Peruskoivet ja hyvänmalliset, miksi en nauttisi niistä nyt, kun puoli vuotta sitten en olisi edes mahtunut noihin pöksyihin?

Kun laihduttaa nopeasti, niin aivot eivät pysy mukana. Sitä näkee itsensä paksumpana mitä on ja lisäksi elämäntavat eivät muutu hetkessä: ne muuttuvat pikkuhiljaa. Nytkin välillä peilin edessä saatan tuijotella, että JUMALAUTA NAINEN OOKKOSIE TUOSSA, mutta suurimman osan ajasta olen kyllä tietoinen siitä, että nyt olen ihan totta aika lähellä sitä mitä haluan olla (tavotteet ehkä kasvaa kuitenkin kokoajan, jumalauta :D).

Aiemmin olen myös syönyt hemmetisti liian vähän. Olen jotain 171cm pitkä ja painan sen 65 kiloa. Ei meikä elä 1000 kilokalorilla päivässä. 1700-1900 kcal on minulle enemmän kuin sopiva määrä sapuskaa ja sillä varmasti laihdun ja pysyn elinvoimaisena. Lisäksi olen liikkunut monesti kuin pösilö. Nyt olen tajunnut, ettei se määrä vaan se laatu. Ja ettei minun ole pakko juosta, koska vihaan sitä. Voin ihan hyvin kävellä ja juossa portaissa, kun jostain sairaasta syystä rakastan sitä :D Kuntosali on toki se ykkönen ja sopii lajiksi minulle ihan täydellisesti.

Ja tärkeintä on se, että oppii nauttimaan siitä, mitä on juuri sillä hetkellä. Kyllä minulla edelleenkin on kaameita turvotuksia välillä päällä ja olo kaikkea muuta kuin hehkeä ja upea. Välillä itkettää kun katsoo peiliin ja näkee sieltä vain muhkuroita ja työstettäviä asioita. Mutta olen opetellut ajattelemaan, että “Mitä Jenny olisit ollut valmis maksamaan tasan vuosi sitten, että näyttäisit juuri tältä sillä hetkellä?” Ja vastaus on aina: “Ihan mitä tahansa

Aivan. Tämä kroppa, mikä ei ole vieläkään “täydellinen” (koska täydellistä kroppaa ei edes ole. Paitsi Virmajoella) olisi tuntunut vuosi sitten varmasti aivan uskomattomalta lahjalta ja jopa tavoittelemattomalta unelmalta. Mutta ei se ollutkaan tavoittelematon. Minä saavutin sen. Ihan itse. Ja järkevin keinoin.

Lisäksi en ole osannut ottaa vastaan kehuja. Kun kaverit ovat sanoneet, että olen laihtunut niin olen aiemmin vastannut “No joo mutta vielä pitäis vähän tsempata”. 
Nykyään sanon, että “Niin olen ja rakastelenkin peiliä aina kun näen siinä kuvajaiseni”.

Hieman ehkä liioittelen, mutta pointti on se, että kehtaan kyllä myöntää ääneen, että tykkään itestäni ja kropastani tällä hetkellä hyvin paljon ja kannan nokka taivaassa kunnian tästä saavutuksesta. Jos se jonkun mielestä on vastenmielistä ylimielisyyttä niin tikahdu pohjelihakseeni :D Kun itseään rakastaa, niin itselleen tekee ja haluaa hyvää ja kukaan ihminen ei voi viedä tätä tunnetta minulta pois.

Kymmenen kiloa kymmenessä kuukaudessa. Matka oli hidas, mutta haittaako se? Ei todellakaan. Olen laihduttanut kymmenen kiloa kahdessa kuukaudessa ja siksi varmaan jouduin laihduttamaan ne taas uudestaan pois. Nyt lisäksi tein sen muista syistä kuin itseinhosta ja epätoivosta.

Hauskintahan tässä on se, etten sinänsä koe, että olisin erityisesti laihduttanut. En ole ollut millään kuurilla: minä vain muutin elämäntapojani. Ja nyt BC:n aikana ne muuttuvat vielä lisää, sillä olen oppinut syömään säännöllisin väliajoin ja riittävät määrät ruokaa. En sekuntiakaan usko, että tulen koskaan enää painamaan yli 70kiloa, paitsi ehkä raskaana, sillä olen kerrankin dieetillä, joka ei lopu koskaan. Tavoitepainoni on nyt tässä, joten lähden tavoittelemaan uusia asioita. Esimerkiksi upeaa persettä ja hivenen leveämpää yläselkää ja kapeampaa vyötäröä. Toki todennäköisesti tulen vielä viimeisten kuuden BC-viikon aikana laihtumaan kilon-kaksi, mutta sen jälkeen on vuorossa vaa’an heittäminen ulos ikkunasta ja peilien lisääminen kämppääni.

P8230563Kattokaa ku mulla on nykyään kirkkovene selässä :DDD

Kolmen deen repeäminen aina tälle kuvalle.

Kysykää ihmeessä, jos jäi jotain epäselväksi tai haluatte tietää lisää! :)

4 thoughts on “Hikikinkku miinus kymmenen kiloa

  1. Iiiiihan loistava postaus ja loistavia mindfuckomg-oivalluksia :D itsekin olen vuosia laihdutellut ja nyt vihdoin tämän vuoden puolella oon saanut liikunnan säännölliseksi osaksi elämää ja etenkin tänä syksynä oon tajunnu just noita samoja pointteja kuin mitä sinäki! Myös seuraavat pointit ovat iskostuneet tajuntaan : a) mihinkään ei ole kiire b) en halua aina laihduttaa 2viikkoa ennen juhlia sitä kriittistä 3kiloa, vaan olla Joka Päivä siinä kunnossa että voin kattoa peiliin ja aatella että ”whos the bitch” c)jatkuvuus, jatkuvuus, jatkuvuus. Voin aivan hyvin, paskasesti nauraen syödä joku päivä sipsejä, suklaata ja jätskiä 4000kalorin edestä KUNHAN niin se tapahtuu harvoin ja KUNHAN homma JATKUU. d) enää illalliset ystävien kanssa, leffaan meno, mummolla kyläily ei aiheuta stressiä KOSKA ne hetket on lähinnä pisara meressä ja kunhan arki eli 90% toimii niin sitten kaikki toimii. Elämäähän tää on ja minun elämään kuuluu mummon pullat ja tortut ja kaverin kokkaamat ruuat.

    Mäkin laihduin joku vuosi takaperin 8kiloa kahdessa kuukaudessa ja nyt olen laihtunut 6kiloa 4kuukaudessa, tuntuu jotenki ”vähän” terveemmältä tahdilta :D ja näkee että rasva on oikeasti lähtenyt tasaisesti joka puolelta eikä vaan jättänyt röllöä mahaan ja käsiä luikeroiksi. Noni tulipa aika paasauskommentti mutta what the heck. :D mukavaa joulunaikaa!!

    Tykkää

  2. Ei hitsi, ihan ku sä olisit kirjottanu tän mulle! Pari vuotta sitten en olis ees uskaltanu unolmoida mun tän hetkisestä kropasta (laihdutin 50kg) ja nyt sitä vaan tavoittelee kokoajan jtn eikä ole milloinkaan tyytyväinen (mitat nyt suurinpiirtein samat iun sulla).

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.