Kuntosali · Superfood · Treeni · Yhteistyö

Tuntumaa mä metsästän…

InstagramCapture_be8aca5b-83ab-46cd-9fa8-5ebfbe7b36d5_jpgNo niin. Nyt kun joten kuten olen palautunut eilisestä multihävetyksestä, niin palaan takaisin aiheeseen, josta olin tulossakin kirjoittamaan. Eli tuntumaan.

Tuntumalla tarkoitan sitä, että saa treenin tuntumaan (daa) siellä missä pitääkin. Jalkapäivänä jaloissa, selkäpäivänä selässä ja niin edelleen. Saliharrastukseni alkuvaihessa pilasin tuntuman sillä, että lähdin vemputtamaan niin suurilla painoilla kuin ikinä vain mahdollista. Tarkoitus oli saada iso tulos painopakkaan, ei omaan kroppaani. Tämän vuoksi jalkapäivä tuntui selässä ja selkäpäivä peukalontyvessä.

Nyt olen vihdoinkin oppinut pois siitä ajattelumallista, että pitää olla vahva nyt heti ja vahvuuden mittana on nostettu kilomäärä. Miksi? En treenaa voimailukisoihin enkä usko, että koskaan tulen treenaamaankaan, koska keharikäteni ja yliliikkuvat niveleni eivät todennäköisesti kestäisi voimatreeniä. Lisäksi mitä sitten, jos naapuriprässin mummo kyylää omahyväisen näköisenä painojasi ja tulee jälkeesi tekemään 10 kiloa raskaammilla painoilla saman liikkeen? Hyvät sille mummolle.

Oli lohduttavaa tajuta, että lihaksillani ei ole mitään aavistusta siitä kuinka paljon minulla on milloinkin tangossa levyjä. Ei ne siitä välitä. Sen näkee jo siitä, että joskus jalkaprässissä menee kevyesti 120kiloa ja joskus 80kiloa on enemmän kuin tarpeeksi. Lihakset jaksaa sen minkä ne jaksaa sinä päivänä kun ne jaksaa. Tärkeintä on se, että joka treeni tuntuu oikeassa paikassa.

Olen huomannut, että parhaan tuntuman saa, kun tulevaan treeniin alkaa valmistautua jo hyvissä ajoin ennen sitä. Kun olen tiennyt meneväni suoraan töistä salille tekemään jalkapäivää, olen jo työpäivän aikana tehnyt pieniä hermotusliikkeitä pakaroilleni (rutistuksia, puristuksia, ojennuksia, kävellyt portaita kaksi askelma kerrallaan jne.) ja BOOOM tuleva treeni uppoaa niin syvälle rektumiin, etten istu neljän päivän jälkeenkään.

Selkätreeni on aina ollut murheenkryynini. Heikon käden vuoksi tuntumaa on tullut lähinnä kyynervarteen ja peukaloon. Vetoremmit auttoivat jonkun verran, mutta lopullisen onnen toi se, että vähensin painoja ja vähensin niitä paljon. Samoin ennen treeniä tein hermotusliikkeitä, eli singuttelin, rutistelin ja puristelin lapoja yhteen ja alas ja näin herättelin koko selkääni tulevaan. Treenatessa pyrin tekemään aina muutaman sekunnin paussin liikkeen puolivälissä (eli huipulla) ja tekemään negatiivisen vaiheen hitaasti.

Myös vetävien liikkeiden vähentäminen ja jakaminen useammalle päivälle nähtävästi auttoi. En yksinkertaisesti pysty tekemään tyylipuhtaasti saman päivän aikana kahta ylätaljaa eri ottimilla, alataljaa ja soutua. Vaikka painot olisivat kuinka pienet, niin jossain vaiheessa oikea käsi vetää ittensä niin juntturaan, etten pysty keskittymään mihinkään muuhun kuin siihen. Nyt olenkin tehnyt sitten vain kaksi isompaa vetävää liikettä per selkäpäivä ja kaksi muuta sitten joku toinen kaunis päivä ja heti tuntuu paremmalta. Tietenkään en voi vielä tuloksista puhua, mutta uskon, että tällä konstilla saan selkäänkin paljon nopeampaa kehitystä aikaiseksi ja todennäköisesti kysäisen BodyCamp-PT:ltä voinko rakentaa tulevan saliohjelmanikin näin. Ms. Fitness -ohjelmassa kun meille tarjotaan neljää online-PT-tuntia, jonka avulla ruoka/saliohjelmaa voi tarvittaessa viilata yksilöllisempään suuntaan! Oon kyllä enemmän kuin liekeissäni tästä tulevasta rupeamasta 8) Enää viisi päivää ja näen ohjeet!

Huomenna muuten inBody-mittaus tiedossa. Vähän hirvittää, mutta ainakin on sitten kunnon vertailukohtaa taas! Edellisen kerran käynyt silloin vuosi sitten, niin josko tänä vuonna yrittäis aktiivisemmin päästä käymään mittauksissa :D Tämän päivän vedän ihan palautellen. Selkä jumissa eilisestä ja perä alkuviikosta. Jumitus näkyy vaa’allakin, on meinaan massiiviset lukemat kun uskaltauduin tänään sille, mutta en anna sen nyt häiritä. Tärkeintä on se koostumus ja huomennahan sekin selviää, että missä tämän koostumuksen kanssa oikein mennään!

Ah niin! Aloitin myös yhteistyön CocoVin kanssa! Luvassa siis superfoodeja ja kookoöljyllä läträilyä. Mmm <3

 

2 thoughts on “Tuntumaa mä metsästän…

    1. Kappahlista vasta ostin, eli sieltä varmasti löytyy vieläki! :) Tosi hyvät, kun on tuo kiristysnauhaki niin eivät valu niinku monet halpistrikoot pakkaa tekemään

      Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s