BodyCamp · Kuntosali · PolarGym · Treeni · varusteet

Treenitunnusteluja, hämmästelyjä ja pähkinäöverit

InstagramCapture_291b94c9-4a5c-4057-bc38-ad21622ce9ec_jpg

No niin! Nyt on tehty kolme ensimmäistä treeniä + intervalli Bodycampin ohjelmasta. Seuraavat kaksi meneekin sitten ensi viikolla ja todennäköisesti tuleekin olemaan ainoat ensi viikolla tekemäni treenit :D Maanantaina kun on lauluntunti+pilates ja tiistaina herään kello kolme ja rynnin lentokenttätaksiin. Lentokenttätaksilla palaan sitten perjantaina, eli kuntosali kutsuu tarkalleen ottaen jälleen viikon päästä. Toki hotellissa on kuulemma kuntosali, mutta niistä ei ikinä tiedä mitä ne sisältävät ja toisekseen taas epäilen, että minulla on muutakin tekemistä kuin stressata salikäynneistä. Toisaalta ehkä hyväkin näin, niin sitten ensi viikon jälkeen pääsen starttaamaan kunnolla täydellä viikolla ja huomiolla, kun tuo työmatka on lusittu alta pois ja pystyn treenissäkin keskittymään muuhunkin kuin presentaatioon ja terroriuhkaan :D

Tuolloin reilun viikon päästä sunnuntaina on tarkoitus ottaa myös viralliset aloitusmitat ja -kuvat! Woot woot, jännää!

MUTTA itse treenit lähtivät käyntiin sillä, että kirjoitin treenivihkoon ohjelmat ylös ja sehän meni justiinsa niinku Rovaniemellä:

Hämmentävistä lihasryhmistä huolimatta päästiin treenin makuun ja kuvautinkin Polar ft60f -sykemittarini laskelmia treenieni tehoista, niin nähään vähän missä mennään! Toki ensimmäinen treeni uudella ohjelmalla on aina pientä hakemista, niin jännä nähdä onko seuraavalla kierrolla saatu vielä vähän enemmän tehoja irti! 

selkäintervalli

 

 

Selkä+olkapääpäivä oli aika vaikea minulle, kuten arvelinkin. TOS-oireyhtymän kanssa kun kädet pakkaa tosissaan puutumaan ja kipeytymään, jos päivä sisältää paljon mm. ylätaljaa ynnä muuta, joissa kädet nousee pään yläpuolelle. Ajattelin kuitenkin katsoa vielä seuraavaan kiertoon, että miltä tuntuu ja jos edelleen tuntuu siltä, että kahden liikkeen jälkeen ainoa tuntuma mikä tulee, on kyynärvarteen niin varaan kyllä Online-PT-tunnin ja pyydän jotain muutosta. Älyttömän vaikea saada keskitettyä tuntumaa selkään kun kädestä alkaa lähteä tunto ja voimat. Onneksi nykyään tajuan tehdä aika pienillä painoilla ja hallitusti, mutta silti tuntuu, etten saa selkätreenistä irti sitä mitä pitäisi. Inhokkipäiväni by far :D

rintahauis

 

Rintapäivä sisälsi sellaisen hämäryyden kuin vinopenkki smithissä. Tiedän mikä se on, mutta en ole koskaan tehnyt, joten päädyin  käsipainoihin. Oli liikaa yleisöä, että olisin kehdannut alkaa säätää siihen sitä penkkiä, joka oli jostain syystä vedetty toiselle puolelle koko saamarin salia :D 
Penkkiä sain tehtyä 35kilolla, eli vain viisi kiloa jäi uupumaan lokakuun sarjapainoista ja siitä huolimatta meinasin litistyä tangon alle. Mutta no, tästä se lähtee. 
Vihaan myös mutkatankoja. Siitä kuulemma pitäis saada hyvin ote, mutta meikässä kai on jotain vialla, kun luonnottomalta tuntuu. Väänsin kuitenkin naama irvessä sillä habaa ja voin sanoa, että muhku otti osumaa, että ehkäpä en valita mutkista tangossa jatkossa. Muutenkin tuntui, että tämä päivä tuntui siellä missä pitikin niin ensi kerralla voi sitten alkaa vielä tehokkaammin tekemään negatiivisia, että saadaan kaikki koneesta irti. 

etureidetvatsaOlen aina vähän laiminlyönyt etureisien treenauksen ja keskittynyt takareisiin ja persauksiin. Nyt oli sitten korkea aikakin antaa niille ihan oma päivänsä ja pahaltahan se tuntui. Toki nyt vielä oli pientä himmailua, kun unohdin jalkapäiväkengät kotiin ja peruslenkkareilla kyykätessä sain selän kipeäksi. Olisi pitänyt heti tajuta potkia kengät kokonaan pois ja vetää sukkasilleen. En ollut siis jalkapäivän jälkeen niin kuollut, kuin olisi pitänyt olla, mutta aika vaappuvasti silti jouduin autolle raahautumaan :D Ensi kerralla sitten enemmän rohkeutta prässiin ja kyykkyihin, niissä kun en aina uskalla vaatia itseltäni tarpeeksi, mikä etenkin prässissä on ihan turhaa, koska siinä voi niin helposti avittaa lopussa käsillä. 

WP_20140124_028

 

Ensi viikolle jäi siis takareidet sekä ojentajat ja olkapäät! Treeneissä menee nähtävästi 45-60 min, mutta aika todennäköisesti lyhenee kun jatkossa ei tarvitse enää painojen ynnä muiden kanssa säätää. Selkäpäivän päätteeksi tein intervallin, mikä näkyy kaloreissa!

Ruokien suhteen en ole vetänyt kovinkaan tarkasti. Rytmityksestä olen koittanut huolehtia ja sisällöstä myös, mutta perjantaina sorruin punnitse&säästä-kaupan pähkinöiden kohdalla aika totalitäärisesti. Ensi viikollakin ti-pe syön sitä mitä on tarjolla (en ainakaan uskalla mitään jauheita alkaa kuljettaa Venäjälle. Helevetti oon satavarmasti huume-epäiltynä sen jälkeen) MUTTA en aio todellakaan vetää mitään övereitä, vaan tehdä fiksuja valintoja myös illallisilla ja lentokentillä :D

WP_20140124_06420140124194037Nyt tää lähtis valmistautumaan illan baaristeluja varten, jos kissa vaan päästää. Ja huomautan  jälleen uusille lukijoille, että meikä on absolutisti, eli baaristelu kohdallani tarkoittaa vissyvettä, sitruunaa ja hitokseen tanssimista :D

LOPPUMAINOS

Sportamoressa on monia uutuustrikoita nyt -15 % Ite nakoin välittömästi ostoskoriin nämä!

Alle 40€ Adidaksen trikoista ei mielestäni ole edes kovin paha hinta! Nyt Sportamoresta pystyy tilaamaan niin, että maksaa vasta maaliskuussa… Se on sellainen tarjous, johon sorrun liian usein, mutta päätin näiden nyt olevan kannustuspökät uuteen proggikseen ja nyt en sitten helevetti viekhön salitamineita osta vähään aikaan! Kohta kaapeista mitään muuta löydykään.
Seuraavan kerran ajattelinkin ostaa trikoot vasta kesän kynnyksellä, ja silloin tarkoitus satsata joku Brazil Suleihin tai Better Bodiesiin!

 

8 thoughts on “Treenitunnusteluja, hämmästelyjä ja pähkinäöverit

  1. mä en myöskää tajua tota mutkatankoa, miten siitä voi saada hyvän otteen? :o Ei onnistu, aina sattuu joko kyynärpäihin tai ranteisiin!
    hauskaa lauantai-iltaa :-)

    Tykkää

    1. Jep! Nytkin tappelin rannekipua vastaan ku oli niin hyvä tuntuma habassa, ettei raaskinu jättää kesken :D mut sen kanssa on aina yhtä säätämistä! Toivottavasti ei näy mutkatankoa enää ens ohjelmassa :p

      Tykkää

  2. Kyllähän reissussakin pitää salille päästä ;) ite en koskaan tyydy hotellien saleihin, vissii aika paskoja yleensä :D Mutta kyllä niitä saleja Venäjältäkin löytyy notta salille vaan! Meetkö minne päin?

    Tykkää

    1. Pohjoiseen ja vapaata on joko aikaisin aamusta tai myöhään illasta jos silloinkaan niin en ala kyllä salia sieltä etsimään :D tämä kun ei ole lomamatka, niin mieluummin syön aamupalan tai katselen nähtävyyksiä.

      Tykkää

  3. mooikka, kauas oot ollu absolutisti? , varmaan jostain postauksesta löytyiski vastaus mutta laiska..
    todella mielenkiinnolla seuraan sun bodycamp matkaa, ite puntaroin ostasko superdietin joka alkaa tänään, sillä saanut aiemmin hyviä tuloksia (2 vuotta sit)
    Mullon tenniskyynräpää ja ranneongelmaa niin aina jos on paljon vetäviä/puristavia liikkeitä ni ei saa tuntumaa kun käsi kipeytyy tai loppuu pito, rannetuki/vetoremmit yhistelmä on auttanu.
    Mukavaa venäjän minilomaa :)

    Tykkää

    1. En oo ikinä ollut humalassa! :) Voisi postata aiheesta myös tänne blogiin, Y:n puolella siitä on jo. Taiankin ajastaa sen tuon reissun ajaksi, muuten en varmaan jouda ennen viikonloppua postaillakaan, jos ei sitten Venäjällä toimi WiFi :D

      Tykkää

  4. Olen myös mukana tuossa Ms. Fitneksessä ja samainen päivänä on inhokkini. Kyynärvarsista (ja ranteista) loppuu kaikissa mahdollisissa taljavariaatioissa teho ennen selkää :D Tähän varmaan jotkut vetoremmit olisi avuksi. Online pt:tä harkitsen myöskin. Tosi kiva kyllä seurata sun projektia tätä kautta :)

    Tykkää

    1. Ite aattelin ostaa joskus versa grippsit, kuulemma paremmat kuin tavalliset vetoremmit, mutta maksavat 55€ niin vähän pitää nyt odotella niiden hankkimista ku lupasin itselleni, etten tilaa netistä mitään ennen ku klarna-lasku maksettu :D

      Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s