Aivopesu-dieetti · Elämäntyyli · Pohdintaa · Yhteistyö

Ulkonäön merkityksestä hyvinvointiin

Well, LONG TIME NO SEE! Palasin perjantaina Venäjän reissulta ja sen jälkeen olenkin maannut viikonlopun sohvalla. Salikorttini meni umpeen 31.1. eli eipä oikein ollut mahdollisuuttakaan rääkätä itseäni, mutta todennäköisesti en olisi pystynytkään. Kyllä se 14 tunnin matkustukset ja muutoin jatkuva istuminen tekee tehtävänsä. Tänään sitten lataamaan lisää aikaa kortille ja illasta pilatekseen. Ah!

Reissun aikana oli kuitenkin aikaa ajatella. Huomasin sen, etten ole sitten marraskuun jälkeen paljoa jaksanut panostaa ulkonäkööni. Toki minulta ripsipidennykset löytyy (tosin nyt annan niiden tippua pois) ja ehkä ne olivat osasyynä siihen, että jossain vaiheessa vaan lakkasin meikkaamasta ja välittämästä siitä, mitä päälleni pistän. Kun flunssani pitkittyi viikosta seitsemään viikkoon, niin entistä enemmän löysin itseni työpaikaltani istumassa ilman meikkiä, paskaisilla hiuksilla ja rönttävaatteissa. En vaan jaksanut. Ei huvittanut. Ei kiinnostanut.

Tammikuussa paranin, mutta välinpitämätön asenne jatkui. Jopa suihkuun jouduin miltei suostuttelemaan itseäni, vaikka aikaisemmin olen saanut suurta nautintoa läträtessäni kaiken maailman tehomaskeilla ja kookosöljyhaudutuksilla. Nyt suihkuni kestivät sen pari minuuttia, että pääsisin mahdollisimman äkkiä pujahtamaan takaisin ruokalistalta näyttävään potkupukuuni.

Olin tyytyväinen nahoissani, mutta en kokenut enää ”hehkuvani” samaa itsevarmuutta mitä aikaisemmin. Painonnousukin ahdisti, mutta todennäköisesti juurikin siitä syystä, että aloin pitää itseäni muutenkin hieman rumana. En vaan päässyt sängystä ylös tarpeeksi aikaisin, että olisin ehtinyt meikata saatika pukea päälleni muuta kuin toppahousut ja fleecen.

Moskovan lentokentällä kotimaanlentojen puolella istuessani oma räjähtäneisyys vain korostui. Paikalliset naiset ikään ja varallisuuteen katsomatta olivat pukeutuneet turkiksiin, korkokenkiin, hiukset olivat siististi ja naama oli enemmän tai vähemmän huoliteltu. Itse röhnötin penkillä feikki-uggeissa, pinkissä toppatakissa ja petrolinsinisessä huivissa vyölaukun kanssa. Toki en olisi kirveelläkään jaksanut matkustaa 14 tuntia korkosaappaissa ja nutturassa enkä kokenut olevani mitenkään väärin pukeutunut matkustuspäivälle MUTTA aloin ajatella, että kuinka hyvä fiilis noilla naisilla on varmasti itsestään. He ovat upeita, näyttävät siltä, tietävät sen ja muutkin tietävät. Itse olen upea, mutta olen ainoa ihminen, joka tietää sen.

En tarkoita todellakaan sitä, että ihminen voi olla upea ja hyvinvoiva vain silloin, kun hän on loppuunsa laittautunut. En! Jokainen meistä määrittelee itse sen, milloin tuntee olonsa hyväksi. Enhän minäkään jaksa hiuksiani laittaa kuin harvoin, enkä meikkaakaan kovin paljoa, mutta korkokengät ja HUULIPUNA ovat se juttu, joiden kanssa oma oloni paranee potenssiin sata. Pointtina onkin tässä kirjoituksessa ollut se, etten ole kuukausiin panostanut itseeni kuten ennen. Olen ollut resupetteri, josta ei huonona päivänä voi tietää, onko hän Jenny vai Janne. Ja en ole näyttänyt siltä vain kämpilläni, vaan joka paikassa. Töissä (ja täällä pyörii arviolta satamiljoonaa upeaa naista btw.), kaupungilla ja työmatkoilla.

Vikana iltanani Venäjällä lilluin kuumassa kylvyssä ja päätin, että nyt saa riittää. Jo liian pitkään olin antanut oman itsevarmuuteni nakertua pikkuhiljaa heikommaksi. Liian pitkään olin laiminlyönyt itseäni ja omaa hyvinvointiani. Tiedostin, että jotta löydän taas kunnon motivaation treeneihin ja elämään ylipäänsä, niin minun pitää avata meikkilaukkuni ja latoa huulipunani riviin ja siinä sivussa valmistaa päkiäni korkokenkäkautta varten.

Kun pidän itseäni kauniina, alan kohdella itseäni kauniisti. Kun pidän itseäni upeana, alan kohdella itseäni upeasti. Tätä asiaa haluan muistuttaa itseäni myös Venäjän tuliaisellani: karvalakilla. Russian Lady -mallin karvalakilla. Ok, todellinen Russian lady olisi hankkinut aidon, minkinkarvaisen tötsän, mutta minulle poromiessuvunkasvattina kelpaa ihan cityjänis poikineen. Jäbäleissönkinhän sai ihan huikeen idiksen, että maalaiskissat ovat uusi musta ja meikää juntimpaa ei Fitfashionilta saletisti löydy!

 ****
Raakaa mainontaa!
Sportsnutrition -verkkokaupassa meneillään kunnon alennukset! Itse tilasin sieltä vasta 3 Phase Proteinia (banskusuklaa) ja kreatiinia, koska ne kuuluvat tähän BodyCampin ohjelmaan. Tänään alkaa näidenkin käyttö sitten ihan kunnolla, niin kertoilen käyttökokemuksia sekä näistä että Leaderin luomupalkkarista varmaan ensi viikolla! :)

 

4 thoughts on “Ulkonäön merkityksestä hyvinvointiin

  1. Hyviä pointteja! Olen tästä asiasta käynyt keskustelua muutaman ihmisen kanssa. Moni tuntuu olevan tyytyväisimmillään ja itsevarmimmillaan, kun päällä on puku, hame tai trendikkäät kuteet. Kun on koruja, punaa tai vaikka solmio kaulassa. Itse olen itsevarmimmillaan oikean mallisessa tuulitakissa tai salikuteissa salilla. Tottakai jos olen lähdössä ulos humppailemaan niin mitään itseään kannustavampaa ei ole kuin hyvin laitetut hiukset ja oikeanlainen meikki. Itse olen kanssa ollut sairaana viime aikoina ja muutenkin tenttikauden aikana on tullut vietettyä enemmän aikaa kotona verkkareissa kuin meikit naamalla asunnon ulkopuolella. Aloin myös huomaamaan pikkuhiljaa hukkuvani mukavuuden haluisuuteen. Eilen pistin sitten meikit kuntoon ja jätin hupparit ja tennarit kaappiin lähtiessäni sunday lunchille. Nyt istun yliopistolla hame (!!!!!) päällä ja korkkarit jalassa. Hassuinta tässä kuitenkin on se, että nyt on epämukavampi olo kuin niissä tutuissa ja turvallisissa consseissa ja hupparissa. Että en nyt tiedä kannattiko tämä panostus? Oma paras kombo ois varmaan laitetut hiukset, meikki, conssit ja mukavat vaatteet.

    Tykkää

    1. Jep! Noinhan se onkin, että meillä kaikilla on se oma tyylimme ja omat mukavuuskamppeemme! Just sporttimimmille sporttikuteet on se juttu ja meille korkkaritypyille korkkarit jne. :D Mulla ei niinkään vaatteista oo väliä, niihin harvemmin jaksan edes panostaa, mut just huulipuna on se, mikä tekee asun kuin asun :D

      Tykkää

  2. Olen huomannut aivan saman ilmiön omassa elämässäni, joten oli tosi ihana lukea jonkun toisen kokeneen samaa. Jostain syystä en vain enää jaksa nähdä vaivaa itseni hemmottelemisen/ulkonäöstä huolehtimisen eteen. Aiemmin jaksoin käyttää ainakin viikottain kaiken maailman kasvo- ja hiusnaamioita, rasvailla ihoani useammalla erilaisella voiteella ja laittaa tukkaani muutenkin kuin sotkunutturalle. En tiedä johtuneeko tästä talvisydämen pimeydestä vai mistä, mutta nyt pikasuihku on paras mihin pystyn ja monenlaiset purkit ja purnukat saavat pölyttyä kaikessa rauhassa hyllyille. Jollain oudolla tavalla olen jopa nauttinut tästä ”aivan sama” moodista, mutta pitemmän päälle se aiheuttaa synkkyyttä. Päätinkin seurata esimerkkiäsi ja alkaa jälleen panostamaan itseeni, sillä siitähän tässä loppujen lopuksi lienee omalla kohdallani kyse. Itsensä sivuuttaminen ja ajan käyttäminen kaikkeen muuhun lienee ollut jostain syystä tarpeellista, mutta nyt siihen tulee muutos. Tämä kissa alkaa jälleen nostamaan itse omaa häntäänsä! ;)

    Tykkää

    1. Näinpä!! Ite kans koen, että johonkin tarpeeseen tuo WhoCaresFuckTheWorld-kausi tuli, koska se vapautti meikääkin. Pitkässä juoksussa sitten vaan alkoi huomata, et en minä ole tällainen enkä minä halua olla tällainen, niin siitä se pikkuhiljaa lähti se muutos. Kevät tulee ja KESÄ tulee, nyt on aika tulla ulos kaapista 8D

      Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s