Yhteistyö · Yleinen

Vieläkö kelpaa 50€ lahjakortti Fitness-tukkuun? Lisänä kuulumisia!

No jos tuolla otsikolla ei tule kävijöitä niin EI MILLÄÄN. Jumalauta :D Tiedän, että ihmiset hyppivät kaislikossa hankkimassa itselleen parempia rusketusraitoja mitä minä, mutta KUKAAN ei ole vielä osallistunut edellisen postauksen kilpailuun, minkä vuoksi jatkan kisaa viikolla! Siinä voi voittaa tuon lahjakortin ja nyt on aivan älyttömän hyvät mahdollisuudet onnistua se itselleen nappaamaan :D Eli ohjeet löytyy tästä postauksesta  OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mutta KUULUMISIIN!

…En ole oksentanut yli kuukauteen, mikä lienee merkki siitä, että päänsisäinen pahoinvointi on muuttunut hyvinvoinniksi ja alan olla taas tasapainossa. 

…Istutan jälleen metsää! Harmi vaan, että työt saattavat loppua jo ensi viikolla, mutta aion ottaa tästä kaiken irti. Ainakin tämä työ herättää nukkuneen liikuntaintoni ihan tosissaan, sillä olen jo suunnitellut massiiviset saliohjelmat itselleni jahka pamahdan työttömäksi. Toki minut saa myös palkata. Mielelläni tekisin kirjoitushommia tai olisin vaikka kuntosalin respassa tuijottamassa miehiä. 

…I’m not creepy. 

…Olin tällä viikolla kuutena päivänä töissä ja tänään sunnuntaina päätin sitten mennä salille treenaamaan persettä. Virhe! Kävele viikko hakkuuaukioilla raskaan taakan kanssa ja koita sitten jaksaa tehdä prässiä. Ei jeesus että oli tuskasta ja painot piti pitää minimissä ja itketti silti. Ensi viikonloppuna tiedän tyytyä pelkkien käsien treenaamiseen JOS jaksan, koska ensi viikolla on myös Midnight Sun Film Festivaalit täällä Sodankylässä, eli huitelen yöt bongaamassa julkkiksia. 

…Koska kulutan päivässä nyt noin 6000-7000 kilokaloria sykemittarini mukaan, niin en pahemmin mieti mitään mitä syön. Ja syön mummon ruokia :D Eilen vedin mm. litran makaroonilaatikkoa ja jätskiä jälkkäriksi, koska minua uhkailtiin kierosti. 
”tuo laatikko homehtuu jos sitä ei nyt syödä”
”No… Ehkä minä sitten syön sen lopunkin”
”Ekkö sie Jenny meinaa syödä jäätelöä?”
”Joo, syön mie”
”Turhaako ostin?”
”Eeet ostanut” *menee ottamaan jäätelöä*
”Noin pienen palanko meinaat syyä?”
”Ei ku…” *leikkaa tuplasti isomman palan*

Mummot <3

…Paino silti tippunut nyt pari kiloa! Edelleen olo vähän monsterous ja housut joko ahdistaa tai repeilee, mutta suunta on oikea ja tahti hyvä. Ei tässä varmaan ehdi edellisen kesän mittoihin päästä, mutta onneksi elämästä voi nauttia vähän isompanakin. Ja on mulla sentään parempi takapuoli. Totta kai sitä välillä miettii, että millainen donna sitä olisikaan jos talvi-kevät eivät olisi menneet täysin harakoille ja elämä syöksylaskua muutenkin, mutta jossittelu on ajanhukkaa. Nyt on kesä ja otan siitä kaiken irti pehmeän selkäni kanssa. 

…Miksi, oi MIKSI, minulla kertyy kaikki läskit selkään?

…Miksi, oi MIKSI, minuutin sisällä vaihdan kroppatyytyväisyyteni itseinhoon ja takaisin. Naiseus?

…Istutuksen jälkeen tarkoitus jatkaa taas astetta vähähiilarisemmalla ruokavaliolla (n. 1900-2500 kcal) ja tehdä booty-treeniä mukavalla olkapäälisällä. Ja juosta portaissa. Ja lenkkeillä. Ja ostaa uudet juoksukengät, että olisi mukavampi juosta portaissa ja tehdä intervalleja. Onko kellään suosituksia mainioista loikkimiskengistä? 

Loppumainontaa! MeNaiset Sportilla* on tarjouksena nyt puolen vuoden lehdet vain 25€ hintaan ja tilaajalahjaksi saa valita yhden seuraavista
1) Lumene Berry Fresh 2in1 -suihkugeeli
2) Europa Watch -rannekello ja Lumenen ripsiväri
3) Finlaysonin sporttipyyhesetti

unnamed

Hyvinvoinnin Tavaratalossa* on nyt avoinna kesäpuoti ja mahdollisuus maksaa nyt kesällä tehdyt ostokset vasta syyskuussa!

 

6 thoughts on “Vieläkö kelpaa 50€ lahjakortti Fitness-tukkuun? Lisänä kuulumisia!

  1. Nike Free -kengät on kyllä minusta ihan parhaat lenkkikengät. Tosi kevyet ja vähän tossumaiset. Lisäksi niitä saa mm. ihanan pinkkinä! ;)

    Tykkää

  2. Ihanaa, että joku muukin on löytänyt itsensä pottiputken kanssa pusikosta. Ainakin hyvää treeniä tulee omalla kohdalla, kun kiipeää sata metriä rinnettä ylös, jonka jälkeen on suoalue, jossa saa hyppiä ja pomppia. Reidet huutaa hoosiannaa :D Kieltämättä tehokas treeni, kun neljä kiloa on tullut laihduttua vaikka imuroin sokerinhimoissani puoli jääkaappia.

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s