Yleinen

Parantunut kopara etelässä

OLYMPUS DIGITAL CAMERAterveisiä Helsingistä! Täällä tulee nyt hengailtua muutama viikko ja nautittua rauhasta, hiljaisuudesta ja kokkaavasta miehestä!

Jalkanikin voi jo huomattavasti paremmin, mitä viime viikolla. Korkeasaari vähän järkytti sitä, mutta eilen ja tänään olen käynyt lyhyillä kävelylenkeillä ja salilla ilman mitään kipuilua. Uskallan varmaan palata kunnon jalkapäiviinkin jo tällä viikolla, nyt kun olen vältellyt prässejä ja kyykkyjä ja istunut reidenloitontajaojentajatakareisilaitteissa aivan nokko.

Onneksi täällä etelässäkään ei tarvitse ilman salia olla, koska minulla on seuraavaksi vuodeksi jäsenyys Elixiaan. Vielä suurempi syy päästä tammikuussa Jyväskylään opiskelemaan, ettei mene ihan hukkaan iso osa tästä. En oikein koskaan ole välittänyt jäsenyys-saleista, koska olosuhteet muuttuvat sen verta usein, mutta sillä mennään mihin on pakotettu. Käyn enimmäkseni tällä hetkellä Vantaalla Flamingin Elixiassa, eli siellä saa tulla toljottamaan jos joku käy samalla salilla :D

Ruokien suhteen koitan päästä taas kunnon rytmiin kiinni. Ainakin maha toimii jopa liiankin hyvin (kauniisti ilmaistuna olen nyt läpipasko) eli aineenvaihdunta tuntuu palanneen ennalleen olo muutenkin hyvä. Vähän pläski-olo vaivaa hetkittäin, mutta tiedän, ettei se hetkessä muutu ja olen antanut itselleni luvan ottaa nyt elokuussa vielä astetta rennommin, kun 1.9. alkaa Unelma itsestä -online-valmennus ja silloin saan taas kunnon ruokavalion eteeni. En vieläkään oikein osaa sanoa, haluanko varsinaisesti laihduttaa vaiko ylläpitää nykyistä ja kehittää lihaksistoa vai mitä hä. Kuitenkin ainakin on varmaa, että haluan jälleen eroon Batterystä (poikaystäväni on batteryriippuvainen, vähän meni meikänkin lakot persiilleen siinä) ja maidottoman ruokavalion ja katsoa, auttaisiko se muun muassa turvotukseen ja iho-oireisiin.

Mutta eipä nyt syöksytä ajassa edelle. Tällä hetkellä fiilis on siis oikein mainio ja Elixian valot saavat käsivarsilihakseni näyttämään MASSIIVISILTA, mikä tekee hyvää itsetunnolle :D Ensi viikolla mietin jos kävisi parilla ryhmäliikuntatunnilla (tällä viikolla annan jalan vielä levätä hyppimisestä) ja ainakin Bootylicious-tunti kuulostaa varsin mielenkiintoiselta. BodyCombattia on myös ikävä. Tai sitten vaan pyydän Punttimimmiä viemään minut nyrkkeilemään.

P.S. Syksyllä järjestetään ensimmäistä kertaa Sport & Wellness -blog awardsit. Omia suosikkejaan voi käydä ehdottomassa täällä! Ja Hikikinkkua ei ole pakko ehdottaa (itse toki ehdotin itseäni Wellness-kategoriaan, koska pressatkin tekee niin. Siis äänestää itseään :D) Suomi on nyt pullollaan loistavia sportti- ja hyvinvointiblogeja ja kilpailusta tulee varmasti kova, niin käykääs ehdottelemassa blogeja, että saadaan monipuolinen kattaus esille! :)

 

 

4 thoughts on “Parantunut kopara etelässä

  1. Haha, damn, miksi en tajunnu ehdottaa itteäni ehdolle?! :D Alotatko kenties Fitfarmin Liten 1.9? Mä vähän kaavailin sitä InShapea ;)

    Tykkää

    1. Haha, joo itsekin ajattelin, kun en voi millään voittaa niin olisi kuva päästä edes ehdolle ensimmäistä kertaa jossain :D
      In shape kiinnostaisi, mutta ei varmaan ennen kuin ensi vuonna lähden siihen :)

      Tykkää

  2. Kuulin joskus varmaan pari vuotta sitten maininnan siitä, kuinka vaikkapa hedelmiä ei saisi syödä jälkkäriks, kun ne on niin paljon nopeemmin ”valmiita poistumaan”, kun mitä sellaset ruuat mitä ihmiset nyt noin yleensä syö pääruuaks. Oikeestaan unohdin koko jutun, mutta nyt törmäsin taas tohon asiaan ja oli pakko vähän googlailla aiheesta, ja siis ihan tosissaan, minkä hiton takia en oo ajatellut tämmösiä asioita aikasemmin. Iskepä googleen hakusanaks ”proper food combining” tai ihan vaan ”food combining”. Mun mielestä ainakin aika avartavia ja opettavaisia juttuja löytyy, Tämä siis tuohon turvotukseen, meinaan ite ainakin huomaan että kun noudatan jotakin ton tyyppistä kun mitä food combining taulukot ja ”säännöt” sanoo, niin on huomattavasti vähemmän turvonnut olo. Suosittelen siis tosiaan vähän perehtymään aiheeseen, siitä melko varmasti löytyy apu turvotuksen ehkäisyyn :)

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s