Aivopesu-dieetti · Unelma itsestä

Mikä on minun unelmani itsestäni?

Katselen Jyväskylän SM-karsintojen tuloksia ja syön suklaalevyä. Sivusilmällä näen Unelma Itsestä-työpäiväkirjan, jota en ole moneen päivään avannut. Samalla pöydällä majailee myös pääsykoekirja Jyväskylän yliopistoon. Sen avaamisesta en ole harjoittanut vielä kertaakaan. Mutta avasinpas selaimen ja WordPressin ja päätin vielä kerran kirjoittaa tavoitteitani ja ajatuksiani ylös. Ehkä toistan itseäni, mutta nyt se vain tuntuu tarpeelliselta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAMiten kaikki voikin olla samaan aikaan niin hyvin ja sekaisin? Unelmamies, unelmatyö, unelmakissa, uusi alku… Ja samaan aikaan painajaiskroppa ja painajaiselämäntavat. Voiko näin edes olla? :D En ole kauhuissani, enkä onneton. Olen kutakuinkin sinut itseni kanssa, mutta samalla myös näreissäni ITSELLENI siitä, etten pidä itsestäni parempaa huolta nyt kun pitäisi. Takana on todella vaikeat ajat ja edessä kaamos. Tai no… Pimeähkö vuodenaika :D Saa nähdä iskeekö kaamosväsymys nyt kun asun kaamoksesta kaukana. Joka tapauksessa syksy on minulle väsymisen aikaa ja nyt olisi parempi syödä iltapalaksi vaikka munakas entä suklaalevy.

Siis ihan oikeasti.

Onneksi valitin tästä kaikesta hyvälle kaverilleni ja hän ehdottikin jotain, mille en todellakaan ole sanomassa ei. Tästä tosin puhutaan tarkemmin jahka me molemmat tajutaan, mihin ollaan ryhtymässä :D

Sitä ennen haluan palata Unelma Itsestä -työkirjan pariin ja miettiä, mikä on unelma itsestäni. Juuri tällä hetkellä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Unelmissani olen vahva ja kykenevä. Pidän pääni, seison sanojeni takana, taistelen oikeuksieni eteen, puolustan muita, ajan niitä asioita joita haluan, nökötän parrasvaloissa omalla alallani ja siinä sivussa otan hauiksistani peilikuvia ja peppuni aiheuttaa kateutta, ihailua ja erektioita. 

Unelmissani katson peiliin ja näen hyvän ja kauniin ihmisen. En mitään missiä enkä fitnessmallia, mutta haluan nähdä itseni sellaisena, kun vaikkapas poikaystäväni näkee. Hänen kohdallaan laserleikkaus on tosin mennyt pieleen ja se vaikuttaa hänen näkökykyynsä selkeästi, mutta mitäs me pienistä. Hän tosin itse ei tätä myönnä, mutta varmistuin diagnoosista silloin, kun hän sanoi minua nätiksi PMS-parkujeni jälkeen.

Unelmissani olen Fitfashionin luetuimmissa blogeissa. Totta kai haluan sinne ja nousta ”hierarkiassa” ylöspäin. En tosin halua sinne justhetinyt, koska en koe ansaitsevani sitä. Haluan päästä sinne silloin, kun minulla on muutakin esiteltävää kuin verbaliikkani ja suklaalevysaldoni. 

Unelmissani kävelen kesäisillä kaduilla shortseissa ja topissa, jäätelö kourassa ja Jeffrey Campbellin Litat jalassa. 

Unelmissani talouteni on tasapainossa ja vahvasti plussan puolella, pystyn elättämään itseni hyvin ja saan rahaa työstä, jota rakastan. Lisätienestejä heruu kirjoitustöillä, joita teen niin printtiin kuin sosiaaliseen mediaankin.

Unelmissani lisäravinnevalmistaja sponsoroi minua. Protskut loppuu ja rauta liikkuu. Apuva!

Unelmissani haravoin omaa pihaa Napapiirin pohjoispuolella samalla kun Wilhelm kaataa metsässä meille riistaa ravinnoksi. 

Unelmissani nauran ääneen joka päivä ja itken onnesta vähintään kerran viikossa. Uskallan näyttää tunteeni, puhua niistä ja käsitellä ne, että pysyn aina maanpinnalla taikka hieman sen yläpuolella. 

Mistä sinä unelmoit?

 

8 thoughts on “Mikä on minun unelmani itsestäni?

  1. Huomenta! Oon jo jonkin aikaa lukenut sun blogia, aluksi luin tosi epäsäännöllisesti, mutta nyt tää löytyy jo ihan suosikeista. Aiemmin en oo sulle mitään kommentoinut, mutta nyt tuli tunne, että haluan avata sanaisen arkkuni ja ilmoittaa olevani täällä ( :D ) ! Tykkään tosi paljon sun tavasta kirjoittaa, kirjoitat niin todentuntuisesti, etkä siloittele sun elämää liikaa! Ei mulla oikeastaan muuta sanottavaa ollut tällä kertaa. Tsemppiä ja voimaa syksyyn, kyllä siitä selvitään (osittain suklaan voimalla) :)<3

    Tykkää

  2. Jotenkin kiva nähdä miten arkisia unelmia muillakin on. Ei tarvitse aina tavoitella jotain kuuta taivaalta. Itse toivon, että olisin vielä hitusen tyytyväisempi itseeni ulkonäöllisesti, vaikkakin tässä asiassa on lyhyessä ajassa tullut ehkä elämäni isoin harppaus eteenpäin. Vaikka kilot nousivat hetkessä (minun mielestäni) paljonkin. Unelmoin myös, että osaisin nauttia elämästäni enemmän. Elän teoriassa unelmaa kuten sinäkin (mies kylläkin puuttuu :D), mutta jotenkin en osaa olla niin onnellinen kuin minun kuuluisi. Jotenkin tavoittelen vain lisää ja lisää. En tällä hetkellä edes tiedä mitä se ”lisää” on. Viihdyn tällä hetkellä Saksassa niin tuhottoman hyvin, mutta jotenkin aina ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella. Vaikka jo aika monetta kertaa totean, että ei se näin ole. Tosin, Saksa on kohdellut minua lyhyessä ajassa paremmin kuin Britannia ehkä koskaan :) eli kai se joskus on vihreämpää! Kai asioiden tiedostaminen on jo iso askel eteenpäin.

    Tykkää

    1. Totta, kaikki on hyvin mutta jotenkin se tasapaino tuntuu vielä puuttuvan. Mutta ehkä ihmisen on hyvä aina tavoitella jotain enemmän, niin ei ainakaan pysähdy :D

      Tykkää

  3. Eihän sulla oo poikaystävää… eikös se oo avomies,kun asutaan samassa taloudessa eli syödään samasta jääkaapista?? ;)

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.