Blogi · Elämäntyyli · Kuvia

2014 – Lihomisen vuosi

TAMMIKUUSSA lähdin intopiukeana mukaan BodyCampin Ms.Fitness-ohjelmaan, jossa oli tarkoitus puolen vuoden ajan rakentaa meikästä kunnon fitness-pimu. Pientä tournee-väsymystä oli jo ilmassa, mutta jaksoin silti painaa hetken. Loppuvuoden flunssakierre oli verottanut hieman voimia ja jaksamista ja jatkuva alakulo piti otteessaan. En osannut silti olettaa mitään vakavampaa ja päätin antaa tälle ohjelmalle kaikkeni.

HELMIKUUSSA vedin elämäni ensimmäisen leuan ja olin fyysisesti varmaan parhaimmassa kunnossa, mitä olin koko vuonna muutoin. Pikkuhiljaa sekä fyysinen että psyykkinen kunto alkoivat laskea ja ahmiminen ja oksentelu astuivat kuvioihin. Jatkuva lihominen ahdisti, ahdistus aiheutti syömiskohtauksia, syömiskohtaukset oksentamista, joka ahdisti ja siinähän se motivaatio mm. kaikkea kohtaan alkoi kadota aika vinhaa vauhtia.

MAALISKUUSSA annoin olettaa kaiken olevan ihan normaalisti, vaikka todellisuudessa salillakin ahdisti. Ja nimenomaan väärällä tavalla. Minua ahdisti siellä olevat ihmiset, samoin kuin kaupassa, ja muutaman kerran olin jo paniikkikohtauksen partaalla. Minua heikotti ja pyörrytti usein, mutta pistin kaiken bulimiaoireiden ja säälittävyyteni piikkiin. Olin jatkuvasti väsynyt ja pian unettomuusjakso kääntyi jatkuvaksi nukkumiseksi. Ennen järkevät 8 tunnin yöunet muuttuivat helposti 12+ yöuniksi ja yleinen aktiivisuustaso lähti romahtelemaan alaspäin.

HUHTIKUUSSA annoin kulissien pikkuhiljaa kaatua ja blogini oli lähes koko kuukauden hiljaa. Hain apua ja sainkin sekä terapiaa että lääkitystä ja oksentaminen alkoi jäädä taakse. Sairasloma vilisi silmien ohitse ja pikkuhiljaa olo alkoi joten kuten normalisoitumaan siihen pisteeseen, että pystyin  tunnistamaan itseni peilistä. Jos tarkkaan tiirasin. En minä ole laiska, tyhmä ja saamaton. Olen vain masentunut.

Näin ajattelin ja oletin, että pian kaikki kääntyy taas ennalleen.

TOUKOKUUSSA tulin kaapista ulos ja myönsin syömishäiriöoireeni. Postauksen julkaiseminen oli hirvittävää, sillä totuus oli niin vahvasti ristiriidassa ”blogi-minäni” kanssa. Hikikinkkuhan on villi, vallaton ja huvittava, ja Jenny the Bloggaaja oli äärimmäisen ahdistunut, masentunut ja synkkä. Onneksi asian myöntäminen helpotti ja kesän aikana aloinkin saada taas kaikki minuuteni nättiin linjaan keskenään. Salilla aloin jälleen kulkea, ruokien suhteen en stressannut ja päätin nyt vain nauttia vaatekoosta riippumatta. Tähän mennessä olin kerryttänyt itseeni noin kymmenen kiloa tammikuusta.

KESÄKUUSSA olin jälleen istuttamassa metsää ja fyysinen työ luonnonhelmassa oli ehkä parasta lääkettä minulle. Siellä myös pääsin mummin ruuille ja kunnon ravinto nostivat mielialaakin kivasti. Paino ei kuitenkaan edelleenkään suostunut liikkumaan mihinkään suuntaan, mutta en antanut sen häiritä. Sitä vastoin kirjoitin vihakirjeen putkirullalle ja aloin treenata BodyCampin BootyCamp-ohjelman mukaan (ruokavaliota en seurannut).

HEINÄKUUSSA kävin kaverini kanssa ottamassa minulle uudet kuvat banneriini ja hikoilin vielä normaalisti. Kuukausi-kaksi eteenpäin, niin salilla hikoilu loppui kuin seinään :D Mieliala alkoi olla jo normaali ja henkinen olo hyvä. Tässä auttoi myös se, että ennen juhannusta kovaan ääneen toitotin, etten IKINÄ tule matkustamaan miehen vuoksi Helsinkiin ja aion olla sinkku siihen asti, että saan asiani ja pääni järjestykseen. Viikko eteenpäin niin Tinderistä löytyi mies, jonka vuoksi muutin kuukauden kuluttua Tuusulaan (35km Helsingistä) ja hankittiin yhdessä kissa. Että se siitä ikisinkkuudesta. Treenit kulkivat kohtalaisesti, ruokaa maistui sekalaisesti, oksentaminen jäi historiaan. Kaikki näytti hyvältä.

ELOKUUSSA aloin hymyillä ja nauraa kuten ihmisen kuuluukin, lähdin mukaan Unelma itsestä -valmennukseen ja aloin epäillä, että kropassani on jotain vikaa, mutta pistin sen luulotaudin piikkiin. Syytin pääasiassa vain päätäni siitä, ettei paino tuntunut lähtevän millään laskuun miinuskaloreista huolimatta, hikoilu väheni selvästi, heikotus lisääntyi ja pystyin edelleen nukkumaan tuhottomia aikoja putkeen. ”Tää on vaan tätä”, ajattelin ja tyydyin kohtalooni. Luotin siihen, että homma alkaa luistaa ajan kanssa. Ja ainakin keksin 30 hyvää syytä syödä jäätelöä. 

SYYSKUUSSA aloin pelätä epäonnistumista ja olin huolissani jaksamiseni puolesta. Harjoittelun edetessä huomasin voimieni vähenevän jatkuvalla syötöllä ja illat eivät riittäneet palautumiseen päivästä eivätkä viikonloput viikosta. Treenit alkoivat maistua puulta ja kroppa alkoi tosissaan viestitellä, että ehkä jokin on hieman hajalla. Syytin päätäni, huonouttani ja säälittävyyttäni. Heikotti, väsytti ja kylmäsi. Onneksi sain ruokavalion Punttimimmiltä, niin saatoin jättää ruuasta stressaamisen pois, kun edessäni oli järkevä lista siitä, että ihmisen pitää syödä säännöllisesti, että jaksaa. Uskon, että Natalian ansiosta painoni pysähtyikin ja vuoden kokonaissaldoksi tuli ”vain”  +15kiloa, kun luku olisi muuten varmasti ollut suurempi.  

LOKAKUUSSA kävin Fitness Expossa ihastelemassa eroottisia lihaksia ja hoitamassa aivan kammottavaksi mennyttä selkäjumiani. Nikamani olivat aivan juntturassa, samoin lihakset. Syytin stressiä ja päätäni. Varovaisesti pari lukijaa jo kysyi, olenko testannut kilpirauhasarvojani, mutten ajatellut asiaa sen enempää. Minullahan on vikaa vain päässä. Piste.

MARRASKUUSSA tein pienen rastiruutuun-testin ja totesin, että minulla on aika paljon kilpirauhasen vajaatoimintaan viittaavia oireita. Terveyskeskuslääkärien mukaan minulla oli kuin olikin vikaa vain päässäni, mutta en suostunut sitä uskomaan enää etenkin kun oloni huononi koko ajan. Jopa pitkään istuminen aiheutti heikottamista, nukahtelin bussissa, sohvalla ja tuolilla vaikka öisin nukuin vähintään 10 tuntia, pientä kuumeilevaa oloa oli todella usein, naamani oli harmaa ja olo kuin fletkumadolla. Kaiken huipuksi verenpaineeni heitteli kevyttä häränpyörää siihen malliin, että miljoonan verikokeen jälkeen minulla epäiltiin munuaisen vajaatoimintaa. Enoni sairastaa sitä ja tiedän, millaiseen rumbaan siitä joutuu niin olin hetken jo täysin varma siitä, että joudun pistelemään itse itseäni sormen paksuisilla neuloilla ja päädyn isoon leikkaukseen. Eli panikoin. Väärä hälytys, onneksi, ja lopulta yksityisen kautta sain tyroksiinilääkityksen puoleksi vuodeksi. Kyllähän minä vain olen tutkitusti hieman vajaa. Enkä päästäni vaan hieman pääni alapuolelta(kin).

JOULUKUUSSA tajusin, että en ole pahemmin kokovartalokuvia blogissani viime aikoina julkaissut :D Syynä on juurikin +15 kiloa. Nyt, kun treeni alkaa jälleen kulkea ja herään 6-7 välillä aamusta VIRKEÄNÄ suhtautumiseni kiloihin on kohtalaisen neutraali. Kun kroppa toimii niin aika vähän nuo läskitkin häiritsee, koska oletan niiden alkavan sulaa ”itsestään” pikkuhiljaa pois kun normaali aktiivisuustasoni palaa ja alan nukkua vähemmän kuin kissani. Jouluna ajattelin syödä itselleni viisi kiloa lisää ja käydä silti salilla ja lenkeillä heti kun tämä tappoköhä loppuu.

Tämä vuosi oli henkisesti rankka siksi, että suurimman osan vuodesta olin solmussa itseni kanssa. Olen joutunut kaatamaan monta kulissia, myöntämään heikkouksiani, itkemään ihmisten edessä ja olemaan rehellinen. Pettämään monta luottamusta ja odotusta ja pettymään itseeni. Ja itseensä pettyminen on kamalaa. Silti olen tyytyväinen siihen, että olen uskaltanut luovuttaa ja myöntää, että nyt ei jaksa, nyt ei pysty, nyt on jokin huonosti. Ilman sitä rohkeutta tuottaa pettymys sekä itselleni että muille tuskin olisin tässä Thyroxin-lääkityksen kanssa vaan ennemminkin jossain psykiatrisessa hoidossa vakavan masennuksen ja burn outin vuoksi ja sielläkin todennäköisemmin hoidettaisiin edelleen oireita, eikä syytä.

Mutta en vaihtaisi päivääkään. Ehkä menetin pari mahdollisuutta ja kontaktia, mutta sain viisitoistakiloa lisälämmikettä ympärilleni ja maailman parhaan poikaystävän.

Ei huono vuosi ollenkaan.

SEURAA HIKISTÄ KINKKUA
BLOGLOVIN’ BLOGILISTA INSTAGRAM TWITTER FACEBOOK | VLOGIA

35 thoughts on “2014 – Lihomisen vuosi

  1. Näytät todella kauniilta ja suorastaan pieneltä verrattuna siihen miten kerrot lihonneesi 15kg. Btw muista nauttia nyt tisseistä;).

    Tykkää

  2. Emmää muuta tullu sanomaan ku että tää alko itkettää. Syyllinen saattaa toki olla 11 tentin putki ja kaamea joulukaaos töissä.

    Mut kumminkin, ihanaa, että voit paremmin,

    Noora

    Tykkää

  3. Rankka vuosi, mutta olen onnellinen että loppuvuotesi on ollut huomattavasti valoisampi :) ja alussa juuri thyroxin tuo mukavasti muutoksia ja huomaa kuinka huonosti ne asiat olikaan ennen lääkitystä. Ihana huomata, ettei sitä ollutkaan ihan luulosairas!

    Lumista vuodenvaihdetta ja valoisaa ensivuotta! :)

    Tykkää

  4. En ole tainnut ikinä ennen kommentoida blogiisi, mutta nyt täytyy! Mahtavaa, että voit jo paremmin ja onneksi syy oireisiin on löytynyt. Tykkään niin sun kirjotustyylistä ja tämäkin postaus oli tosi hyvin kirjoitettu, vaikka aihe onkin tosi henkilökohtainen. Vaikka sulla onkin ollut rankka vuosi, tästä tekstistä välittyi, että tämän vuoden aikana on tapahtunut myös paljon hyviä asioita, joista voit olla kiitollinen. Tsemppiä ja rentouttavaa joulua! :)

    http://weerabettina.blogspot.fi

    Tykkää

  5. Moikka!

    Piti tulla kommentoimaan jo aikoja sitten kilpirauhasarvo-postaukseesi, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan! Halusin vaan kertoa miten kivaa ja motivoivaa on lukea näitä sun postauksia ja sitä miten oot koko ajan parempaan päin! Itsellä samat syömishäiriöoireet, mutta ilman oksentelua ollut jo parin vuoden ajan ( lähti alunperin kitudieetistä ) ja jatkui koko viime vuoden , vaikka söin niiin hyvin ja tarkasti.. A4 kerto tarkkaan miten homma toimi.. ja sitte ku lähti käsistä niin se lähti. Aika luuseri olo kun on painoa tullut siitä lisää( viime keväästä ) ihan jokusen kilon ja kehonkoostumus muuttunut. Tuntuu että jollain tapaa odotan koko ajan että palaan siihen ” normaaliin ” eli paperilappu ja ruokavaaka ruokailuun.. ja sen takia lähtee herkästi lapasesta ja useasti. Aikamoisessa oravanpyörässä on kun tekisi mieli kiristellä, mutta olen päättänyt että ruokavaaka ja kalorilaskut ei minun normaalieläämään kuulu ja opettelen syömään normaalisti ja hyvin, itselleni sopivasti. Huhhuh. vaikeeta on. Kilpirauhasta olen itsellänikin epäillyt mutta tiesihän sen että arvojen ollessa viitearvoissa ei julkisella ruveta mitään tekemään oireista huolimatta, mutta jospa tämä masentuneisuus ja ahdistus lähtisi tästä pikkuhiljaa litomaan! Onneksi tukiverkosto on korvaamaton ja olen pystynyt puhumaan tosi avoimesti näistä ongelmista, sekä myös vihdoin uskaltauduinn hakemaan apua myös ulkopuoliselta. Joten eiköhän tämä tästä! Halu on kova vaikka aikaa tulee varmasti viemään :) niin ja se pointti olisiis koko kommentilla että Kiitos! kun kirjotat avoimesti näistä asioista ja toivon että myös jatkat näin, näitä on tosi kiva lukea!

    Tykkää

  6. Tästä sun blogista on tullut ihan mun lemppari täällä fitfashionilla:) Kiloista viis, näytät kauniilta! Mukavaa joulun odotusta!!!

    Tykkää

    1. Iih, kiitos aivan ihanasta kommentista :D aina tuntuu, et hukun tänne kun oon niin antiswägä mut sitten muistan että kyllä kaikille löytyy lukijansa <3 :)

      Tykkää

  7. Kivaa että asiat järjestyy! Kummatkin blogisi ovat olleet suosikkejani tänä vuonna, tykkään rehellisyydestäsi ja avoimuudestasi, toivottavasti rohkaisee muitakin samaan! Hurjasti onnea ens vuodelle ja mukavaa joulun odotusta!

    Tykkää

  8. En ikinä kommentoi blogeihin, vaikka niitä paljon luenkin. Mutta nyt on pakko; oot aivan järkyttävän kaunis! Sanoit painoa kertyneen, mutta voin rehellisesti sanoa, että olet paljon upemman ja kauniimman näköinen kuin yksikään ”himo tikissä” oleva kollegasi (ei myöskään pahalla heitä kohtaan :) ).. Lisäksi blogisi on huippu, ei mitään ainaisia posetus-, ruoka- ja haukkarinpullistelu-kuvia vaan aitoa rehellistä tekstiä :) Sairastan itsekin syömishäiriötä, joten ymmärrän että painonnousua voi olla hankala hyväksyä, mutta halusin vain sanoa että olet kerrassaan upea!

    Tykkää

  9. Vau, rohkea kirjoitus. Ihana kuulla, että asiat on jo paremmalla tolalla. Viimeisin kuva on kaunis. Ehkä siinä näkyy se, että balanssi elämään on löytymässä? :)

    Tykkää

  10. Hei! Haluisin tietää et miten sulla todettiin toi ednos, ku epäilen et mulla on se sama? Miten oot sen kanssa nyt siis toiminu? Ja kiva blogi, oot ihana :)

    Tykkää

  11. Eksyin blogiisi ensimmäisen kerran Facebookin kautta. Oletpa rohkea ja sympaattinen tyyppi, arvostan avoimuuttasi yli kaiken! Tuot varmasti paljon uskoa kohtalotovereiden elämään tekstilläsi. Meillä Suomessa pitäisi puhua näistä asioista enemmän ja avoimemmin. Näytät kyllä hyvää esimerkkiä! Isot aplodit sulle ja todella hyvää jatkoa! <3 ps Olet upea!

    Tykkää

  12. Voi Jenny! <3 on sulla ollut melkoinen vuosi. Paljon rankkoja juttuja mutta voittajana oot selvinny perille asti! Enpä olisi uskonut ennen kuin tätä tekstiä luin. Eiköhän meissä jokaisessa oo se oma herkkä ja haavoittuvainenkin puoli.. mutta silti sää oot se hullu Jenny jonka kanssa mentiin naku-uinnille Nallinkarille!! :D :D <3

    Ja mitä ihania juttujakin, kun mieskin löytyny ja elämässä kääntynyt aivan uusi sivu! Huikeeta :)

    Ihanaa joulua ja onnekasta tulevaa vuotta kaunotar!

    Tykkää

  13. Ihanaa joulua! Molemmat blogisi on mun lempi blogit jotka käyn katsomassa lähes joka pvä! Kiitti että jaksat kirjoittaa.

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s