herkuttelu

Kuinka puhut itsellesi?

hikikinkku

Herkuton helmikuu on ollut turhan herkullinen.

Tänään löysin pari pientä uutta venymisarpea sisäreidestäni.

Itseinhon vyöry on valtaisa.

Jälleen kerran jouduin muistuttelemaan itselleni, ettei oloani paranna yhtään se, että hoen mielessäni kahden sekunnin välein ”säälittävä läski, säälittävä läski, säälittävä läski”. Miksi? Koska en ole säälittävä. Enkä edes läski. Läski on niin ruma sana, etten voi käyttää sitä kenestäkään – paitsi  nähtävästi itsestäni.

En halua kuitenkaan valehdella itselleni. Tiedostan, että olen lihonut ja ylipainon puolella. Koitan silti parhaani mukaan keskittyä niihin hyviin puoliin. Salilla pakotin harhailevan katseeni keskittyvään näkyviin käsi- ja selkälihaksiini. En isoon mahaani ja jenkkakahvoihini. Omalla kohdallani itselle ilkeily on johtanut vain bulimiaoireiluun tai hillittömään ahmimiseen, koska ”ihan sama”. Ystävällisyydellä olen saanut puhuttua itseni yli ahmimishimoistani ja menemään sen sijaan salille.

On niin helppoa haukkua itseään. Vaatia aina vain enemmän ja nähdä se negatiivinen. Etenkin silloin, kun on ihan rehellisesti sanottuna epäonnistunut. Mutta jos joku oppilaistani epäonnistuu, niin haukunko heidät lyttyyn niin rumasti, kuin oman peilikuvani? En todellakaan. Voin pitää puhuttelun, sanoa suoraan kuten asia on, mutta samalla myös kertoa, miten jatkossa kannattaa toimia, mitä heiltä odotan ja miten tilanteen voi kääntää vielä voitoksi. Jokainen epäonnistuminen on vain mahdollisuus parantaa.

Ikinä ei saa lakata yrittämästä.

Ja haittaako tuo nyt niin, jos herkuton helmikuu ei ole täydellisen herkuton. Ainakin salilla on paukkunut ennätykset kokoajan ja treeni kulkee uskomattoman hyvin. Ja kuukausi on vasta puolessa välissä ja ehdin tehdä korjausliikkeitä siihen suuntaan, ettei tarvi hävetä! Pari hyvää keinoa olen jo keksinyt ja niillä vedetään kuu loppuun. Nyt on edessä enää pari mummolavierailua ja yksi laskiaispullapäivä. Muuten tarkoituksenani on syödä mieluummin sormiani kuin sokeria.

9 thoughts on “Kuinka puhut itsellesi?

  1. Uskoisin että jättämällä pitsat sun muut roskaruuat vähemmälle alkais pian painokin hitaasti pudota. Ja kohta niitä ei tekis mielikään kun tottunu toisenlaiseen ruokaan.

    Tykkää

  2. Harmittaa ihan kun sä vaikutat kyllä olevan aika armoton itsellesi ja hakeutuvan ääripäästä toiseen. Olen seurannut sun blogia jo pidemmän aikaa ja tuntuu, että jollain asteella sun luonteen palo ei pääse oikeuksiinsa kun stressaat niin kovasti tuosta painosta, mikä on ihan tyhmää. Meillä on vaan yksi elämä kuka sen haluaa viettää märehtien nurkassa jotain vatsa makkaraa. Jos olet ylipainoinen, niin sitten olet so what? Ei se kerro susta yhtään mitään. Keskity olemaan itsesi ja nauti elämästä, jätä painostus omaan arvoonsa ja heitä elämäntapa remonttit edes vähäksi aikaa hevon kuuseen! Sulla on mahtava blogi! :)

    Tykkää

    1. Ihana kommentti <3 ja toi on ihan totta! Tasapainoa koutankin etsiä ja pyrkiä siihen, että ne itseinhokohtaukset ja armottomuus vaan jäisivät taakse ja pystyisin nauttimaan siitä mitä on NYT painosta välittämättä! :)

      Tykkää

  3. Hyvä kirjoitus! Sai meikäläisenkin ajattelemaan. Itseinhossa tulee helposti tarve ”rangaista” ällöttävää kehoaan ja syöttää sille vaan lisää sokeria ja rasvaa, ja tietysti aivot saavat tästä kivan sokerihumalan ja se vähän nostaa surkeaa fiilistä. Lähden myös aina sille tielle, että no kun yksi pulla meni jo, niin sama vetää tänään kaksi suklaalevyä, sipsipussi ja litra jätskiä, ja huomenna voi palata ruotuun.

    Tässähän on helmikuuta vielä yli puolet jäljellä, hyvin ehtii hillitä herkuttelua :)

    Tykkää

  4. Päivän ajatuksena: ”If the whole world was blind, how many people would you impress?”

    Yritän sisäistää tuota usein. Olen ihmisenä mahtava, vaikka välillä ulkonäöllisesti en itsestäni pidäkkään. Ainakin minä olen hauska ja fiksu (omasta mielestäni hehehe) ja paljon elämästäni kerrottavana. Saattaisin jopa tehdäkkin johonkin vaikutuksen, vaikka koko maailma olisikin sokea.

    Tykkää

  5. Monesti tulee oltua itselle liian ankara. Muistan joku aika sitten lukeneeni jostain lauseen, joka meni jotenkin näin: ”Omasta ulkonäöstään negatiivisesti puhuminen on yhtä epätyylikästä, kuin muiden ulkonäön haukkuminen.” Joo, ei oo tyylikästä, ei ystävällistä, ei kehittävää, ei mukavaa, ei siis mitään positiivista! Yritän pitää tuon lauseen mielessä, kun peiliin katsoessa meinaa päästä joku itseäni aliarvioiva kommentti! : )

    Tykkää

  6. Kiitos tekstistäsi!Huh huh, itku tuli. Ei siksi että olisit sen sellaiseksi tarkoittanut, vaan koska se sai minut kohtaamaan omia ajatuksiani…
    Löysin blogitekstisi vahingossa toisen blogin kautta. Teksti osui ja upposi siksi, että itse olen sortunut myös herkkujen tielle ja se on minulla johtanut bulimiaoireisiin. Kuntosali, täydellisen kropan tavoittelu ja itselleen vähän turhan julma stressaajaluonne ei välttämättä ole paras yhdistelmä. Mutta treeni on kuitenkin numero yksi ja ah, miten hyvältä siinä saavutetut tulokset ja olotila tuntuukaan!
    Sinulle täytyy nostaa hattua. Olet todella rohkea kun kerrot julkisesti omaa tarinaasi. Siitä sain hieman rohkeutta itselleni kertoa ongelmastani jollekin. En enää halua salata…
    Mukavaa treenikevättä!

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s