inspiraatio

Supernainen

/srv/www/fitfashion wordpress/releases/20150429070043/app/wp content/uploads/sites/51/2015/05/11199464 866024066798574 2082123925 n

 

Siitä on noin vuosi, kun tein viimeksi edes kohtalaisen kunnollisen HIIT-treenin. Tänään auoin parin vuoden takaiset Bikini Challenge tiedostoni ja kaivoin esiin yhden kymmenestä ulkotreenistä. Ja menin ulos. Ja hypin kuin kiimainen kani kevään kynnyksellä.

Ja hengästyin. Hikoilin. Läähätin. Vikisin. Puhkuin ja puhisin.

Mutta selvisin.

Alusta loppuun. TÄYSILLÄ. Ei yhtään turhaa taukoa, ei yhtään tekosyytä. Ei ainuttakaan ”en jaksa”-ajatusta.

Kuinka voimaannuttavaa treeni voikaan parhaillaan olla? Etenkin, kun takana on yksi lihomisen vuosi ja epäonnistunut repsahdusdieetti toisensa jälkeen. Jossain sisälläni se itsepäinen astmakohtausta uhmaava jänis, joka tykkää juosta portaissa ja hyppiä syrjäisillä hiekkateillä. Huomenna sitten vetämään salille aamusta selkäjumiin!

Ja tiedätteko mitä? En siinä hyppiessäni ajatellut edes läskien sulatusta. En ajatellut ylipainon puolella olevaa BMI:ta ja raskausarpia reisissäni. Ajattelin vain, että minä pystyn tähän. Minä osaan tämän. Minä olen hyvä tässä. Minä olen itseni suurin inspiraatio ja minä – hitto soikoon – en koskaan jää sohvaperunaksi. Kunto kasvaa vaikka ruokavalion kanssa olisikin vielä tekemistä.

Miksi valita joko tai? Miksi vaan syödä ja syödä liikkumatta, kun voi syödä huonosti ja liikkua hyvin? Tai liikkua huonosti ja syödä hyvin? Ehkä parasta, mitä tämän ”let’s get heavy”-vuoden aikana olen oppinut on se, että suklaan syöminen ei tarkoita sitä, etteikö salille voi mennä ja tehdä siellä kaikkensa.

Korkkarit kattoon, tää kroppa on minun. Nyt on aika olla sille hyvä.

 

SEURAA HIKISTÄ KINKKUA
BLOGLOVIN’ BLOGILISTA INSTAGRAM TWITTER FACEBOOK | VLOGIA

8 thoughts on “Supernainen

  1. Just näin!!!!!!!!! *Sellanen sydänsilmähymiö* Liikunnan pitäisi olla tosi siistii ja kivaa, ja sitten samalla poistaa rasvaa tms. Siis ettei rasvanpoltto olisi ainoa syy liikkua :)

    Tykkää

  2. Millanen sun selkätreeni on? Yläselkä on kans sellanen paikka, jota en saa koskaan kipeeks vaikka kuinka täysillä vetäisin salilla.

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s