Aivopesu-dieetti · Bodylove · hyvinvointi · Pohdintaa · Unelma itsestä

Jos ei vain jaksa mitään itserakkausjuttuu?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viimeisen viikon ajan olen hakannut päätäni seinään itseni kanssa. Monen viikon salitauko tekee tehtävänsä ja olo on suoraan sanottuna ”hirveen, hirveen lihava”. Ei siinä auta enää järkipuhe ja itsensä hyväksyminen, kun olo on mitä on.

Onneksi kokemuksen syvä rintaääni muistutti minua, että en tarvitse kuin sen salikortin ja pari hyvää treeniä niin tunnen olevani taas kovinkin fitness tässä kropassani, jota rakastan paljonkin silmät kiinni tai hyvässä valaistuksessa. Sitten kun erehdyn aamulla ilkosillani kävelemään luonnonvalon valaiseman kokovartalopeilin ohi vetämättä vatsaa sisään, niin menee taas hetki, että saan koottua itseni.

Senkin jälkeen ensimmäisenä lähden etsimään kylpytakkiani.

Olen huomannut, että paras keino näihin yllättäviin itseinhokohtauksiin on se, että jää siihen peilin eteen seisomaan eikä vedä vatsaa sisään. Pitää vain katsoa silmästä napaan sitä kauheutta jota vatsaksikin sanotaan. Sitä katsellessa pikkuhiljaa ymmärtää, että voisihan se nyt olla paljon kauheampikin. Ja ainakin tissit on jees. Ei tuo vyötärön kaarikaan pahalta näytä.

Sitten sitä kääntyy ympäri ja karjaisee ”EI KRISTUKSEN V….! KAAMEA PERÄ!”

Mutta ei auta karkuun juokseminen. Alkujärkytyksen jälkeen sen tärisevän lihan ja venymisarpisten selluliittikuoppien alta saa kaivettua esille sen tosiasian, että salitreeni on tehnyt hyvää pakarasi muodolle ja reidessä erottuu kaiken muun lisäksi myös pari lihasta. Myönnät sen tosiasian, että kyllä tässä nyt on aika ainakin se viitisen kiloa tiputtaa. Tai kymmenen. Mutta lähtötilanne ei kuitenkaan ole pahin mahdollinen, sillä se on ollut pahempikin.

Lisäksi se on sinun kroppasi. Sinun vallassasi. Sinä määräät. Jos haluat muutoksia, niin se pitää uskaltaa katsoa ja sisäistää se nykyinen tilanteesi, jotta on jotain mihin sitä verrata.

En edelleenkään ole uskaltanut ottaa kuvia itsestäni, mutta päätin, että tänään sekin pitää tehdä. Otan kuvat ja katson kuukauden päästä, mihin suuntaan tässä ollaan nyt menossa. Otan kuvat, jotta tiedän, mistä ollaan lähdetty. Olen varma, että kuvien katsominen ei ole helppoa ja todennäköisesti näen ne pahempina kuin joku muu ne näkisi. Todennäköisesti tulen ajattelemaan itsestäni ilkeitä asioita ja potemaan synkkää syyllisyyttä. Toivon kuitenkin, että se itserakkauskipinä jaksaa palaa vahvasti ja huomioida myös ne hyvät jutut, ne mahdollisuudet ja sen kauneuden, mitä en välillä jaksa myöntää näkeväni.

Itserakkausjuttu on yllättävän raskas pitää yllä 247 ja se ei välttämättä ole edes mahdollista. Minä en ainakaan siihen pysty ja minä sentään toitotan blogissani jatkuvasti bodyloven puolesta. Siitä huolimatta väitän, että sitä kohti pitää pyrkiä. Vaikka väkisin.

Olen onnellinen ja kiitollinen siitä, että minulla on parin kaverin kanssa (Niini ja Mursu <3) whatsapp-ryhmä, johon voi rauhassa märistä itsesäälissä ja he säälivät mukana MUTTA pääasiassa myös kehuvat, kannustavat, tukevat ja toitottavat itserakkausjuttuu aina silloin, kun itse en työntämässä sen saamarin jutun suoraan…. No, tiedätte kyllä minne.

Miten te herätätte itserakkausjutun henkiin niinä vaikeina hetkinä?

SEURAA HIKISTÄ KINKKUA
BLOGLOVIN’ BLOGIPOLKU | BLOGIT.FIINSTAGRAM TWITTER FACEBOOK

8 thoughts on “Jos ei vain jaksa mitään itserakkausjuttuu?

  1. Itsekin tulee helposti vertailtua omaa kuntoa siihen, mitä se on parhaimmillaan ollut, ja murehdin ja märehdin sitä, miksi päästin itseni taas tällaiseksi. Tuntuu ikävältä nähdä sellaisia tuttuja, joita on nähnyt viimeksi syksyllä, kun olin kenties elämäni parhaassa kunnossa. Poden huonoa omaatuntoa siitä, etten enää näytä samalta kuin silloin. Minua helpottaa se, että tiedän olevani itselleni tiukempi kuin kukaan muu. Tiedän, että kukaan muu tuskin kiinnittää edes huomiota muutamaan lisäkiloon. Mieheni ylistää kehoani ja se tuntuu hyvältä. Pitäisi itsekin opetella ulos vaa’an numeron tuijottamisesta, koska se on minulle isompi järkytys kuin peilikuva. Outoa, miten sitä on omalla kohdallaan näin pinnallinen, kun ystävien ja läheisten ulkonäöllä ei ole väliä… Ei sitä ketään toista tule tuomittua liikakiloista kuin itseään. Sinäkin näytät niin kauniilta juuri tuollaisena.
    Tsemppiä itserakkausjuttuihin ja myös kuntoiluun :)
    Heini (http://heinipalomieheksi.blogspot.fi/)

    Tykkää

    1. Niinpä! Mutta hei, ainakin sulla kokoajan kunto vaan kehittyy ja kasvaa, kun näillä näkymin menis se palomies-kuntotestiki läpi! :) Mutta totta, aina ei se penkkituloskaan lohduta jos peilikuva ei ole täydellinen. Ja sehän ei koskaan ole täydellinen. Onneksi sinultakin löytyy rakastava mies, joka jaksaa muistuttaa silloin kun its eei :)

      Tykkää

  2. Kiitos tästä! Just tänä aamuna juoksin bokserisillani hyvinkin nopiasti peilin ohi matkalla kylyppäriin, ko eilen turvotti niin maan prkleesti ja tänään ei vaan tuntunut siltä, että huvittaisi tutkia niitä ylimääräsiä kiloja päivänvalossa. :D Itelläni toimii ehkä enemmänkin niin päin, ettäkö peili tuntuu viholliselta ja mieli huonolta, en mene ehdoin tahdoin tuijottamaan ittiäni siitä, koska etsisin vaan vikoja. Sitten taas ko on saanu tasoitettua mielen ja tehenyt sovun niitten kahen mahamakkaran kanssa, voi seistä peilin eessä ja todeta, että vois sitä huonomminkin mennä. :D Ja miksihän se selluliitti onkin niin kauheinta maailmassa? Ankara gradun kirjottaminen johti meikäläisellä keväällä lisäkiloihin ja vaikka osa kiloista on elämän normalisoitumisen ja gradustressin hellittämisen myötä hävinnyt ihan omia aikojaan, osa on silti jäänyt ja se SELLULIITTI. Hajosin tuon kaamea perä -jutun kohalla ihan täysin, kuulosti niin tutulta! :D

    Ärsyttävintähän tässä on ehkä se, että tiijän kyllä varsin hyvin, miten pudotetaan muutama kilo ja vähennetään selluliittiä (jos se nyt näin 25 ikävuojen jäläkeen vielä haluaa lähtiä :D), mutta toistaiseksi skarppaaminen näitten asioitten suhteen on jäänyt ja edelleenkin syön vaan suht terveellisesti ja liikun jonkin verran (en kuitenkaan tarpeeksi). Ehkä siksi ko kuitenkaan nämät muutamat kilot ei häiritse elämää läheskään tarpeeksi, jos ollenkaan, ja suurimman osan ajasta oon ihan täysin tyytyväinen itteeni? Kirjotappa seuraava teksti siitä, miten löy’etään se kadoksissa oleva liikunnan ilo! Että lähtisi liikkeelle siksi, että haluaa tehä hyvää itelleen ja omalle kropalleen, eikä siksi, että pitää ruoskia ja rangaista itteään ko on semmonen pallero. Alottaminen on niin vaikiaa! :D

    Tykkää

  3. Susta on tullut mun virtuaalinen mentori…psykoterapeutti pahimpaan hätään..naurattaja kun tajuaa että damn joku muukin on yhtä neuroottinen..sain kivat hepulit…latviassa ollaan..kivoja baltian naisia pikku vyötäröinen roikkuu kuolaten mun bodari miehen perässä…miii 73kg suominaista sellu reisien kanssa shortseissa viereillä katson kun ne avoimesti nauraa mulle🙊👌 piiiikku kriisi ja kiukuttelua ilmassa…

    Tykkää

    1. Baltian naiset… ai iesus, ne on upeita! Mut hei, jos sun mies haluais olla sellisen ampiaisen kanssa se olis. Mut ei, se haluaa sut, sun reidet ja sun shortsit ♡

      Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.