Unelma itsestä

Unelma itsestä -valmennus alkaa! Tavoitteet ovat tässä

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tänään se käynnistyi! 2015 Unelma itsestä -jatkovalmennus, jossa olen onnellisesti mukana.

Valmennuksen tavoitteita olen sivunnut jos missäkin postauksessa aina ohi mennen, mutta päätin nyt rustata ne vielä erikseenkin alle, että niihin on helppo palata ja joulukuussa katsastaa mitä ollaan saavutettu.

1.Paino

Mietin pitkään uskallanko edes asettaa mitään varsinaista kilotavoitetta itselleni. Tiedän ja sisäistän sen tosiasian, ettei paino kerro loppupeleissä paljoakaan ihmisen koostumuksesta ja hyvinvoinnista ja alunperin olin ajatellut pyhittää loppuvuoden kovalle treenille ja lihaskehitykselle. Tässä on nyt kuitenkin tullut ihan tajuttoman pitkä salitauko ja jotenkin mieli alkaa olla niissä asemissa, että uskallan haastaa itseni myös painoni suhteen.
Tämä myös tulee olemaan se tavoite, josta ensimmäisenä luovun ja tilanne sitä vaatii, koska en enää ikinä rasita mieltäni liikaa millään vaakalukemalla.

Mutta tavoittelen n. 10 kilon pudotusta neljässä kuukaudessa. Se on n. puoli kiloa viikossa. Terve tahti ja lähtöpaino on sen verran korkea, ettei vaatisi edes mahdotonta kitudieettiä. Ainoastaan terveellistä ruokavaliota ja toimivaa kilpirauhaslääkitystä.

2. Ruokavalio

Ruokavaliosta taas aion pitää kiinni. Tarkoitukseni on alkaa syömään kilpirauhasen toimintaa tukevasti. Tästä teen vielä erikseen postauksen ja onneksi kilpirauhasystävällinen ruokavalio ei mitään ihmeellisiä kieltäytymisiä vaadi. Onneksi saan varmasti apua myös Tuulilta ruokavalion koostamiseen ja vinkkejä muutenkin tämän kavalan tautini taltuttamiseksi. Oma kilpparivaivani kun todettiin onneksi hyvissä ajoin ja arvot eivät olleet pahasti pielessä, niin uskon saavani sen vielä jokupäivä hallintaan lähes tulkoon pelkillä elintavoillakin.

3. Stressin hallinta

Tässä tarvitsen kyllä apua. Tavallaan osaan itseni rentouttaa, mutta yhtä nopeasti se olotila sitten kyllä katoaakin. Haluaisin sellaisen seesteisen olotilan pysyväksi osaksi itseäni ilman, että välillä olen buddha ja seuraavassa hetkessä piilotettu painekattila, joka ei saa unta eikä malta keskittyä mihinkään. Kaipaan tietynlaista rentoutta ja rauhallisuutta elämääni.

4. Taloudellinen vapaus

Haluan saada vuoden loppuun mennessä kaikki velkani maksettua, että kun syyskuussa 2016 starttaan lähiopiskelujakson, niin en joudu silloin maksamaan mitään muuta kuin sen hetkistä elämääni ja mahdollisesti onnistua kartuttamaan myös asuntosäästötiliäni :D

5. Onnistuja-asenne

Haluan löytää sisältäni myös sen onnistuja-asenteen. Tiedättekö, sen asenteen, että tiedän meneväni läpi vaikka harmaan kiven ollakseni maalissa se oman elämäni voittaja. Haluan olla tyytyväinen arkeeni ja elämääni, enkä halua elää vain viikonlopusta viikonloppuun ja lomasta lomaan, vaan nauttia ja kokea onnistumisen elämyksiä myös ihan tavallisinakin tiistaina ja arkisina torstaina. Haluan olla sellainen elämästä nauttija ja elämään luottaja. Menen sinne, minne minun kuuluukin mennä ja kaikki mitä koen, koen jotakin varten. Olen tässä oppimassa ja kehittymässä, en kärsimässä ja kaatumassa.

2 thoughts on “Unelma itsestä -valmennus alkaa! Tavoitteet ovat tässä

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s