hyvinvointi · Pohdintaa

Yksikseen

11909368_647487135394496_227145567_n

Yksikseskös yskiskelet, itsekseksös itkeskelet? kysyy suomalainen kielensolmija. Tästä asiasta olen jauhanut blogeissani (monikossa) monien postauksien (monikossa) verran, mutta minkäs teet kun se on mielen päällä. Mieluummin miettisin fitness-tissejä, mutta elämä on.

Kolme muuttoa vuoden sisällä siten, että muuttomatkat vaihtelivat välillä 50 – 850 km tekivät olosta hyvinkin juurettoman. Tiedossa on myös se, että vuoden päästä tähän aikaan ison osan ajasta tulen viettämään 450 kilometrin päässä tämän hetkisestä olinpaikastani niin voi hyvinkin olla, että Ikaalinenkin jää etäiseksi.

Tai ehkä haluan vain pitää sen etäisenä?

En pidä hirveästi muutoksista. Sopeudun niihin hitaasti. En halua panostaa aikaa ja energiaa sellaiseen, joka ei ole pysyvää. Ehkä siksikin harrastusten haaliminen on jäänyt vähälle, koska ”se ois vaan tämän vuoden”. Miksi kiintyä johonkin porukkaan tai paikkaan kun siitä kuitenkin pitää luopua? Asuntomme on aivan ihana, mutta pidän välini siihenkin etäisenä.

Siksi kai olo on usein koditon. Täällä kaipaan sinne missä porot juoksee liikenneympyröissä ja missä kaikki ystäväni asuvat, siellä kaipaan sinne missä kaksi isoa kissaa nukkuu tyynylläni ja unelmieni mies tekee ruokaa.

Tarkoitukseni irrallisen tuntuisen Tuusula-Riihimäki vuoden jälkeen koittaa oikeasti löytää jalansijaa Ikaalisista. Äkkiä huomaan viettäväni aikaani joko ”kotona” tai töissä. Yritin harrastaa kuorolaulua, mutten oikein välittänyt siitä. Kai se on se, että kun viettää päivät kohtalaisen meluisassa ympäristössä niin ei iltaisin jaksa mitään meteliä. Haluaisin silti laulaa, mutta yksinlaulu mahdollisuudet täällä ovat hyvin hintavia.

Haluaisin salikaverin, mutta itselleni taloudellisin ja järkevin salivaihtoehto on puolestaan se järjettömin vaihtoehto Wilhelmille. Toisaalta haluaisin jotain ihan omaakin, mutta mielellään näiden seinien ulkopuolelta. Rakastan bloggaamista ja piirtämistä, mutta ne ovat aika yksinäisiä harrastuksia ja yksinäisyyttä tulee harrastettua ihan vapaaehtoisesti muulloinkin.

Oma elämä. Se kai se on se suurin puute tällä hetkellä. Asun paikkakunnalla, jonne poikaystäväni joutui muuttamaan. Käyn töissä, jonka otin vastaan, että saadaan pidettyä jonkinlainen elintaso yllä. Lykkäsin opintojani, jotka valmistaisivat unelma-ammattiini, tämän kaiken takia. Valehtelisin jos väittäisin, etten välillä kokisi isoakin katkeruutta. Ne huonot hetket keskellä yötä ovat ihan hirveitä, mutta onneksi osaan ravistella ne pois. Työkokemus ei ole koskaan pahasta ja kieltämättä on yksi stressin aihe vähemmän kun ei tarvitse elää NIIN kädestä suuhun ja harjoittaa jatkuvaa blogimainontaa. Plus työpaikka, työkaverit ja itse työkin ovat mukavia ja palkitsevia. En kadu valintaani.

Mutta sitten mietin, että mitä jos olisinkin mennyt Joensuuhun jo tänä vuonna. Saattaisin valmistua jo ennen toukokuuta 2017. Nyt todennäköisesti valmistun jouluna 2017. Se on puoli vuotta pidempään jumissa paikkakunnilla (monikossa) jotka eivät ole minun. Toisaalta taas paikkakunnan valinta ei ole yksin minusta kiinni. Pitää siinä kuunnella vähän muitakin :D Tosin suosittelen valmistautumaan henkisesti siihen, että kun tässä on kolme kertaa muutettu herran perässä niin…

Olisipa enemmän koiraluonteinen ihminen. Sellainen, joka kiintyy ihmisiin ja jonka koti on siellä missä milloinkin sattuu Ne Ihmiset olemaan. Meikä kiintyy paikkoihin. Harrastuspaikat, tutut lenkkipolut, tutut kuntosalit, tutut kaupat ja tutut vuodenajat. Toki ihmisetkin ovat tärkeitä, mutta ai että ne ihanat lyhyet puut ja pitkät, synkät talvet! Ne maailman parhaat laulutunnit ja Louhikkotien Sale, jonka takaa löysin aina itseni kun lähdin lenkille. Sodankylän paratiisin karjamarkkinat ja Reposen keskiviikko-karaoke.

Ja ne ihmiset. Ne ihmiset, joiden kanssa pystyi käymään kahvilla tai syömässä. Joiden luona pystyi katsomaan Salattuja elämiä ja juomaan iltateetä. Ne ihmiset, joiden takia jouduin siivoamaan kämppäni vähintään kerran kuukaudessa. Ne ihmiset ovat kaikki kaukana. Some on upea tapa pysyä kärryillä ja yhteyksissä, mutta ei se poista sitä tosiasiaa, että itsekseen sitä tulee itkeskeltyä vaikka olisi viisi chatti-ruutua auki. Ja minä en uskalla sanoa ”Hei, mitä kuuluu?” muualla kuin sosiaalisessa mediassa. No way in hell alan tehdä uusia offline-tuttavuuksia jos ne eivät suoraan tipahda syliini ja jaksa sinnikkäästi koputella henkisen taloni ovia ja ikkunoita. Olen se Kirsi Kunnaksen tunteellinen siili.

Isolta osalta tämä kaikki vaikerrus ja valitus menee myös vuodenajan piikkiin. Loka-marraskuu ovat minulle aina vaikeita aikoja (viimeiset kaksi syksyä olivat suoraan syvimmistä soista) ja tämä vuosi on yllättävänkin positiivissävytteisenä pysynyt. Olen päässyt aina aamuisin helposti sängystä ylös ja ollut kohtalaisen energinen. En ehkä niin energinen mitä keväisin, mutta energisempi mitä usein syksyllä.

Ja tiedättekö mitä? En vaihtais päivääkään. Jos olisin tiennyt kesäkuussa 2014 tinderöidessäni kaikki nämä asiat, mitä tiedän nyt, niin siitä huolimatta olisin pakannut tavarani ja painunut hevonkuuseen ja sieltä Riksun kautta Iksuun. Koska onhan minulla nyt kaikki ihan hemmetin hyvin.

Vaikka yksikseen paljon olenkin.

SEURAA HIKISTÄ KINKKUA
BLOGLOVIN’ BLOGIPOLKU | BLOGIT.FIINSTAGRAM FACEBOOK
Snapchat: jenskysii

unnamed (3)

Äänestä Hikikinkku vuoden motivaattoriblogiksi täällä!

4 thoughts on “Yksikseen

  1. Tsemppiä multakin! En voi kun hattua nostaa sunkin kaltaiselle naiselle joka tuntuu ainakin olevan feministi eikä nainen joka on nyrkin ja hellän välissä. Itse kun olen feministi ja myös aika itsekäskin, kun en meinaa ymmärtää miksi aina kaveriporukoissa naiset ovat ne jotka muuttavat miehen perässä toiselle paikkakunnalle, vaikka itsellä olisi unelma työpaikka jossain muualla. En vaan meinaa ymmärtää miksi aina pitää naisen unohtaa omat unelmat, että pariskunta saa suhteen pysymään. Ehkä sen takia olenkin 26v korkeasti koulutettu nainen, menestynyt unelma työssäni ja takana jo kaksi pitempää suhdetta. Suhteet eivät kyllä pääsääntöisesti ole päättyneet minun urahaaveideni vuoksi, vaan ihan muista syistä. Mutta kyllä edellistä suhdetta syvästi kalvasi se, että mies syyllisti minua suhteen vaikeuttamisesta, kun halusin tavoitella omia unelmiani enkä muuttanut samalle paikkakunnalle missä hän eli. Minulle se paikkakunta ei olisi tarjonnut lainkaan oman alani töitä, mutta koska hän oli sieltä löytänyt unelma työpaikkansa niin se oli tärkempää kuin minun. Minähän kun olen pelkästään maisteri enkä diplomi-insinööri niin kuin hän.

    Tärkeintä kuitenkin on, että itse tietää mitkä on unelmasi ja mitkä ovat prioriteettisi sinun elämässäsi. Jos joudut luopumaan unelmistasi suhteen takia niin varmista että se on pelkästään sinun valintasi, ettet joudu sitä KOSKAAN tai MISSÄÄN elämänvaiheessasi katumaan.

    Tulipa pitkä avautuminen, mutta vaikea tässä maailmassa on tasa-arvon puolesta puhua jos naiset aina vain tyytyvät siihen mitä saavat :D

    Tykkää

  2. I feel you! Terveisin Joensuuhun muuttanut miehen töiden takia. Kaunis kaupunki ja luonto lähellä, mutta ne tutut ihmiset puuttuvat. Vaikka kuljen harrastuksissa ahkerasti tuntuu, että näin aikuisiällä on hankala solmia uusia/syvempiä ystävyyssuhteita.

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s