Blogi

Muutosten mystiset tuulet

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Huh vaan helmikuulle! On ollut taas sellaista zembalaa tämä viikko, että nyt vasta väkisin istutin itseni penkille ja blogin ääreen kertomaan edes hieman kuulumisiakin!

Treenien osalta viikko on ollut hieman ”plääh”. Kaikki treenit ovat sunnuntaita vaille tehtynä, mutta kunnon flow ei ole ollut päällä, koska mielessä on jyllänneet muut asiat. Onneksi niihin on tullut nyt selvyys, eikä tarvitse enää pähkäillä!

Ensinnäkin Hikikinkku itsenäistyy maaliskuun puolivälissä! Olen ollut hyvin tyytyväinen Fitfashioniin portaalina ja sen asiakaspalveluun sekä erityisesti blogikollegoihini, mutta pari muuttujaa tekee sen, että mieluummin otan blogin ihan täysin omiin kätösiini ja siipieni suojaan.  Jännitystä lisää se, että aion silti pitäytyä WordPress-pohjassa ja sen kanssa saakin olla kunnon css-agentti :P Mutta blogimuuttohärdellejä ehtii jauhaa myöhemminkin, tarkoitus on kuitenkin blogata edelleen ihan normaalisti ja normaaleista asioista!

Toinen iso muutos itselleni oli se, että tänään selvisi, ettei minun tarvitse tehdä GRADUA! wiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Opintojeni määrä pienenee muutenkin, eikä valmistuminen vuoden 2017 tunnu enää utopistiselta haaveelta, etenkin kun tänä keväänäkin saan edes joitain kursseja suoritettua pois alta! Itseasiassa opiskelumootivaatiokin nousi, kun se ei tunnu enää sellaiselta suorittamattomalta möykyltä, joka vie kaikki rahat ja mielenterveyden. Nyt voin huoletta keskittyä tänä keväänä pääasiassa töihin ja ensi syksyn sitten opiskelulle.

Muita muutoksia odotellessa. Yleensähän nämä tulevat aina kolmen sarjoissa, ja kolmaskin saa olla positiivinen! :D

Vaan nyt joudun imuroimaan.

Buu.

Ystävänpäivämainontaa mainoslinkkeineen!

Sportsnutrition toivottaa heramaista ystävänpäivää tarjoamalla monia lisäravinteita kaksi yhden hinnalla -taktiikalla.

junk1-tile

Ja mites nää Adidas-uutuudet *drool*
Kukkatrikoot | Kukkateeppari | Kukkatoppi
Harmaahuppari | Harmaatakki | Harmaatrikoot

Lisäksi kaikista Junkyardin aletuotteista -10% Koodilla SALE10 (voimassa 14.2. saakka!)

6 thoughts on “Muutosten mystiset tuulet

  1. Onnea näistä muutoksista!
    Ei, mä en kestä kuinka makeita noi adidakset on!!
    Kokeilin muuten sitä avokado-banaani-suklaavanukasta, nam!! :)
    Mukavaa viikonloppua!

    Tykkää

  2. Pakko oli tulla kysymään kun häiritsi niin paljon, että ootko sä mtv 3:ssa pyörivässä mainoksessa? :D Siis siinä mikä tulee aina jatkuu vaiheessa ruutuun. Siinä istuu potkukelkan kyydissä pinkki pipoinen tyttö, joka näyttää ihan sulta! :)

    Tykkää

  3. Moikka! Ihan pakko kysyä että mikset joudu vääntämään gradua, vai löytyykö siihen vastaus jostain aikaisemmasta postauksestasi? :D

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.