herkkulakko · herkuttelu · hikikinkku · Yleinen

Sokerilakko – miksi kuiten?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sokeriton tammikuu onnistui kohdallani täydellisesti. Henkisiksi apujoukoiksi saapuivat myös vesirokko ja norovirus ja helmikuun alussa sainkin taputella päätäni hyväksymisen merkiksi. Minä tein sen! Ja nyt minä sitten helmikuun ajan syön sokeria silleen vähäsen vain.

HAHA.

Joo, sisäinen sokerihiireni kyllä ryömi ulos kolostaan ja äkkiä olinkin syömässä tyhjäksi niin kahvipöydän tarjoilua kuin Fazerin suklaaosastoa. Kuukausi oli liian lyhyt aika saada vakiinnettua tavaksi ostaa sokerittomia herkkuja ja oppia sanomaan ei tarjoiluille.

Oloni sokerittoman kuukauden aikana oli hyvä. Ihoni oli vesirokon jälkimainingeista selvittyäni todella hyvässä kunnossa, turvotus oli tipotiessään ja olo oli energinen ja hyvä. Ja tuon olon haluan takaisin! Sen vuoksi päätinkin jo hiihtolomalle mennessäni, että 3.3. on se päivä, jolloin suljen jälleen oven sokerin naaman edestä.

Lakkoni tulee kestämään aina syntymäpäiviini saakka (3.3.-20.4.) eli puolitoista kuukautta. Tarkoitus jatkaa sukeltamista raakaherkkujen maailmaan ja saada yksi pahe vähennettyä ruokavaliostani minimiin.

Mitä sokerilakko kohdallani tarkoittaa?
En syö mitään, missä on lisättyä valkoista sokeria. Supernatsiksi en välttämättä ala, mutta esimerkiksi aion ketsupinkin korvata tomaattisoseella ja katson hyvin tarkkaan rahkat ynnä muut. Tärkeintä on pysytellä erossa ns. sokeripommeista: leivoksista, suklaasta ja virvoitusjuomista.

Mitä tilalle?
Raakaherkkuja taltuttamaan pahimpia himoja. Esimerkiksi syötävän näköinen Avokado-banaani-suklaavanukas tulee olemaan läheinen ystäväni tänä aikana. Tarkoitukseni on hioa myös sokerittomien kookospalleroiden ohje julkaisukelpoiseksi. Kaapistani löytyy myös käyttämätön raakasuklaanvalmistuspaketti ja pääsiäisenä saan vihdoin monitoimikoneen Ikaalisiin ja alan treenata taas raakakakkutaitojani. Tarkoitus on saada todellakin päähän iskostettua se tosiasia, etten tarvitse sokeriherkkuja niin tiheään, kuin niitä meinaan mussutella.

MIKSI?
Koska olo on oikeasti todella hyvä ilman valkoista sokeria ja haluan nähdä taas sen, että pystyn siihen.

Voinko koskaan syödä sokeria kohtuudella?
Toivon, että voin, sillä en usko totaalikieltäytymiseen. Tämän kokeilun jälkeen tarkoitus olisi mennä loppukevät ”Cheatmeal”-periaatteella, eli kerran viikossa saan herkutella jälkkäriksi jotain.
Tällä hetkellä olen aika joko-tai -ihminen. Sama sen saamarin Batteryn kanssa. Niin kauan kun en juo YHTÄÄN IKINÄ pysyn siitä helposti erossa. Heti kun juon yhden niin BOOOM. Siitä viikko ja olen kierteessä. Onko ne nämä alkoholistigeenit, joiden ansiosta homma lähtee helposti lapasesta? :D

Nyt vinkkejä ja tsemppauksia! Miten itse taltutit sokerikierteen?

anigif

SEURAA HIKIKINKKUA
Facebook | Instagram | Bloglovin
Snapchat: jenskysii

3 thoughts on “Sokerilakko – miksi kuiten?

  1. Meillä on sama synttäripäivä, joten pitäisikö munkin kokeilla! Mä lopetin light -limujen juomisen kun epäilin makeutusaineiden olevan epäsopivia vatsalle, mutta viime aikoina normaalien limujen juominen on sitten lähtenyt käsistä. Vaikka mä tiedän, että se on ihan järkyttävän sokerista. Pakko yrittää vähentää sokeria ainakin limun muodossa.

    Tsemppiä!

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s