Yleinen

Mikä minua motivoi?

Jaoin muutama päivä sitten Hikikinkun FB-sivulle videon, josta sain kaivattua motivaatiota omaankin tekemiseeni.

 

Videolla esiintyy ihan tavallisia tyttöjä ja naisia. Osa on timmejä, osa ei, osa on nuoria, osa ei. Nyt, kun itse olen edelleen jäätävän räkätaudin kourissa, on hyvä muistuttaa itseään siitä, ettei se rasvaprosentti vaan se tekemisen meininki. Sweat like a pig, move like a fox. Tiedä sitten kuinka kettumaiselta oma liikehdintäni todellisuudessa näyttää ulospäin, mutta tärkeintä onkin elää siinä omassa päänsisäisessä harhassaan. :D

Osaksi tuon videon ansiosta päätin tänään sittenkin lähteä pyöräilemään Pirkanmaan mäkimaastoon kissanruuan takia 14 kilometriä. Autostani puhkesi rengas (?!) perjantaina ja Wilhelm on hevonkuusessa (Helsingissä) niin jäin jumiin tänne Ikaalisten maaseudulle. Osaan vaihtaa kyllä renkaan itsekin, mutta täytyy käydä ostamassa ihan uudet kesärenkaat ja sinne rengaskaupoille menen mieluummin autotietoisen ihmisen kanssa. Tokkiinsa siellä saattais yksinkin pärjätä, mutta pitäähän se avomiehestä joku hyötykin olla.

En ole synnynnäinen liikkuja. Tai no olen, koska olen ihminen, mutta taipumukseni laiskotteluun ja lapsena herännyt ”oon aivan pastilli liikunnassa” -ajattelumalli pitivät huolen siitä, etten juokse jokaisen puntin perässä ja saavuta henkistä kliimaksia hiihtäessä tai potkiessani palloa. Jos ylipäätänsä osuisin palloon.

Mistä sitä motivaatiota siis saan edes satunnaisesti?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

SEURA TEKEE KALTAISEKSEEN

Olen erittäin kiitollinen siitä, että Wilhelm on kunnianhimoinen liikkuja ja vähäruokainen. Toki olemme saavuttaneet suhteessamme sen pisteen, etten enää häpeile sitä määrää, minkä voin kerralla syödä, mutta hänen läsnäollessaan kuuntelen ehkä enemmän kehoni viestejä. Onko minulla nälkä vai haluanko minä vain syödä?

Väitän, että arktisen alueen geenit pitävät huolen siitä, että sisälläni on jatkuva tarve kerryttää vararavintoa. Itsehillinnässänihän ei ole mitään vialla.

Erityisesti toissa syksynä, juuri ennen vajis-diagnoosia, en olisi varmasti edes vilkaissut kuntosalia ilman Wilhelmiä. Olo oli kuitenkin jatkuvasti erittäin heikko, huono ja negatiivinen, mutta vaikka kyseisen syksyn treenit olivatkin huonoja treenejä, niin kannatti ne silti tehdä. Pysyi jokin pohja yllä, josta oli hyvä jatkaa kun lääkitys alkoi purra.

MUSIIKKI

Musiikkia ei voi ohittaa. Kuinka usein olisin jättänyt menemästä pyörällä/kävellen töihin jos se ei tarjoaisi loistavaa mahdollisuutta kuunnella läpi Spotifyn ”Viikon suositellut” tai jotain muuta fiilikseen sopivaa.

Luonnollisesti minulta löytyy myös oma Hikikinkku-soittolista Spotifystä, johon on ajan kanssa kertynyt omia treenausbiisejäni. Listasta huomaa, että olen teknopumppaaja, joka syttyy liekkeihin remixeistä ja YNTS YNTS -taustoista. :D En kuuntelee omaa listaani joka kerta (kuka jaksaisikaan?). Joskus rauta nousee vain hevillä, joskus suomiräpillä. Ja joskus on vain pakko kuulla WALK THE MOON:n Jenny. (Jenny got the body like an hourglass) Mutta etenkin näin keväällä ja kesällä korvat alkavat kaivata rytmiä.

Biitin lisäksi lyriikat vaikuttavat biisin päätymiseen omalle treenilistalleni. Esimerkiksi joskus on aivan pakko narsistisesti luukuttaa kaakossa WALK THE MOON:n Jenny-kappaletta, jossa lauletaan ”Jenny’s got a body just like an hourglass”. Siinä sitten reenaan hokien itsepintaisesti mielessäni, että tässä sitä tiimalasia nyt tehdään, parempi olla luovuttamatta!

Soittolistani on julkinen, jos joku haluaa tilata sen. Päivittyy satunnaisesti

MILJÖÖ

Olen ollut enemmän kuin tyytyväinen, kun päädyin KunnonLiikkeeseen. Hyvällä salilla on iso tekijä omassa motivaatiossani. Jos en koe paikkaa omakseni tai en koe sopivani kohderyhmään niin innostus laskee kuin lehmän häntä. Älä siis lannistu, jos ensimmäiset kertasi salilla eivät tunnu innostavilta. Syy ei välttämättä ole sinussa, vaan paikassa. Ja paikassakaan ei sinällään tarvitse olla mitään vialla. Jos se ei kolahda niin se ei kolahda. Esimerkiksi Rovaniemen lempparini Arctic 247 oli joillekin ihan viimeinen valinta, kun taas itse en keksinyt siitä mitään pahaa sanottavaa. Samaten taas epäilen, ettei minua koskaan tulla enää näkemään Elixian saleilla tai missään LadiesOnly-paikassa.

KUVAT MUILTA JA KONEELTA

 

WP_20130812_008

WP_20130905_001

Vaikka omakin katseeni on suoraan eteenpäin ja taakse katsoessani näen ylläolevankin kuvan enemmänkin kuivankesän oravana kuin uudelleen tavoittelemisen arvoisena niin silti nämäkin parin vuoden takaiset kuvat antavat muistutuksen siitä, että vaikka en nyt koskaan tuskin tulen koskaan painamaan noin vähän mutta tulenpa saavuttamaan saman ”kireystason” suuremmassa painossa koska on tässä nyt jotain tarttunutkin matkaan. Ehkä.

Samalla vain surulla muistella, kuinka epätyytyväinen olin itseeni tuolloin. ”Liian paksu” ”vielä viisi kiloa” ”vielä sitä tätä ja tuota”. Olen vakaasti päättänyt, että tulevan kesän käytän ihan jonkun muun asian miettimiseen kuin reisieni ja vaakalukemani.

Olispa Doctor Who. Kävisin vähän ravistelemassa entistä minääni ja herättelemään elämään hetkessä.

SEURAA HIKIKINKKUA
Facebook | Instagram | Bloglovin
Snapchat: jenskysii

LOPPUMAINOS

Sportamorella nyt BLACC:n sekä Kari Traan tuotteita -25%!