Yleinen

Omalla alalla

Kuljin peruskoulun läpi kuin ravihevonen kohti lukiota. Minulle oli aina 100 % selvää, että menen lukion ja saan valkolakin. En ole koskaan ollut käytännön ihminen, koneet eivät minua missään mielessä kiinnosta, minkään sorttinen rakentaminen (miinus palapelit) eivät herättäneet kipinöintiä sielussani ja sosiaali- ja terveysala oli täysin nounou, samoin liiketalouden puoli. Plus halusin saada valkolakin, koska äidillänikin oli sellainen. Kyseistä päätöstäni ei kukaan koskaan kyseenalaistanut ja miksi olisikaan, olin hyvä koulussa ja tykkäsin lukea, päntätä ja tehdä läksyni.

Lukiossa silmissä kiilsi ylioppilaskirjoitukset, enkä kovin montaa ajatusta suonut jatko-opiskeluille. Tosin selvää oli, että menisin yliopistoon jatkamaan lukemisvoittoista linjaani. Oppiaineista kiinnosti eniten psykologia, vähiten kiinnosti muuttaa Jyväskylään lukemaan sitä. Uskon, että osa syy sille, miksi en lukenut Jyväskylän pääsykokeisiin paljoa ollenkaan oli se, etten halunnut muuttaa niin kauas. En ollut valmis siihen. Lapin yliopistosta eniten kiinnostusta herätti (äitini hoksaama) mediakasvatus ja siinä sivussa hain opettajankoulutuslaitokseen (vai mikä OKL nyt selkosuomella onkaan :D) ja pääsin molempiin. Koska ”en ikinä halua olla opettaja” niin vapautin OKL-paikkani jollekin innokkaammalle ja kietouduin oranssin opiskeluhaalarini turvin (media)kasvatustieteen maailmaan.

Mediakasvatus oli kasvatustieteiden aloista se kaukaisin mahdollinen itse kasvatustieteestä ja omatkin sivuaineeni valitsin ihan jostain muualta kuin aikuis-, erityis- ja yleisen kasvatustieteen piiristä. Jossain vaiheessa tajusin, että tulevaisuuden kannalta ajatellen ne kasvatustieteen perusopinnot (25op) olisivat EHKÄ hyödyksi ja neljäntenä opiskeluvuotena suoritinkin ne pitkin hampain. Käytännössä lukematta. Arvosanalla hyvä. #luonnonlahjakkuus #ympäripyöreämaisteri

Long story short: en yliopistossakaan tiennyt, mitä haluan tehdä isona. Jotenkin päädyin ajatukseen, että tutkijan työ voisi olla minulle sopivaa näin niinkuin luonteenpiirteiden ja kykyjeni kannalta. Tykkään olla itsekseni ja tehdä omaan tahtiini asioita, tykkään ajatella ja pähkäillä, tykkään ja osaan kirjoittaa, tykkään myös pitää esitelmiä/luentoja ja tykkään mahdollisuudesta matkustaa. Harjoittelussa tein gradua (ehkä parasta ikinä. Kuinka moni saa gradua varten työhuoneen ja palkkaa?) ja pääsin gradun tiimoilta myös Belgiaan mediakasvatuksen alan konferenssiin, varmistin jatko-opiskelupaikan ja sain myös yliopistolta töitä tutkijana kasvatustieteiden tiedekunnasta. Olin innoissani. Tää menee justiinsa niinku pitääkin.

Paitsi ettei mennyt. Jossain vaiheessa oli pakko myöntää, ettei unelmatyö ollutkaan unelmatyöni, enkä tiedä enää yhtään, missä minun pitäisi olla ja mitä minun pitäisi tehdä. En tiedä olisiko asiat sujuneet paremmin ilman simahtanutta kilpirauhasta ja sen tuomia sivuoireita vai olisiko työ itsessään aiheuttanut massiivisen urakriisin ja keskivaikean masennuksen, mutta joka tapauksessa siinä sairaslomalla sängyssä ”Fullfill your hearts desire”-meditaatiota loopilla kuunnellessani tajusin lopullisesti, että tutkijana ollessani olen väärällä alalla. Onneksi kuitenkin oikean alan välittömässä läheisyydessä. Kasvatustieteen maisterina kun on huomattavasti helpompi päätyä opinto-ohjaajaksi kuin esimerkiksi metsäinsinöörinä.

Projekti- ja tutkimustyöhön totesin itseni siis täysin epäkelvoksi ja asia vahvistui kuin pääsin omaksi yllätyksekseni luokanopettajan sijaiseksi. Ennen työtä olin varma, että saan potkut kahdessa viikossa, kukaan ei tule oppimaan yhtään mitään ja saan pettyä itseeni taas työelämässä… Mutta kaikki menikin hienosti. Niin hienosti, että suvivirren aikana ja työpaikan parkkipaikalta viimeistä kertaa pois ajaessani itkin valtoimenaan.

Long story shorter: vaikka eskarivuoden aikana harhauduin hetkittäin harkitsemaan myös luokanopettajan pätevyyden hakemista (siis kuulokojeen hankkimisen lisäksi), niin aina opo-opintoja tehdessäni joko lähi- tai etäopetuksessa varmistuin, että jos jostain itselleni kolmenkymmenen vuoden uran haluan, niin kyllä se opon työ on. Opon työssä on enemmän vaihtelua ja työhön mahtuu niitä itselleni tärkeitä ”vetäydy lukittuun huoneeseen ja tee paperitöitä”-hetkiä. Opettajana nuo työt tehdään pääasiassa omassa kodissa ja/tai ”varsinaisen” työpäivän päätteeksi. Klassisena introverttinä nuo hiljaiset hetket antavat sen verta voimaa, etten ole sielullisesti aivan rikkirevitty joka perjantai MUTTA toisaalta erilaiset ohjaustilanteet ynnä muut sosiaaliset työasiat antavat jotain sellaista, jota en uskonut tarvitsevani. Yllätin itseni täysin n. 25-vuotiaana kun tajusin haluavani kuitenkin ihmisläheisen työn.

En usko, että kumpikaan opo, niin peruskoulussa kuin lukiossakaan, saatika sitten opintopsykologi yliopistossa, olisi saaneet minua ymmärtämään tuota asiaa. Tuskin olisivat sitä itse nähneetkään. Jokainen minut tunteva ihminen (itseni lisäksi) oletti vahvasti, että minusta tulee enemmin tai myöhemmin tutkija ja tulen opettamaan lähinnä yliopistoissa. Jokainen minut tunteva ihminen itseni lisäksi oletti, että hirttäydyn pihakoivuun eskariopevuoteni aikana hermoromahduksen vuoksi. Tiedän kyllä täysin, ettei varhaiskasvatus ole todellakaan se työ, johon monena vuotena pystyisin, mutta kylläpä se jumalauta opetti. Paljon. Ja vuoteen mahtui PALJON niin positiivisia hetkiä ja onnistumisen elämyksiä, etten kadu enää sekuntiakaan, että otin kyseisen työn vastaan ja siirsin opiskelemaan lähtemistä vuodella eteenpäin. Vaikka se tarkoittikin sitä, että valmistun nyt maaliskuun sijaan toukokuussa umpitäyteen ahdetun, ja varmasti vähäunisen lukuvuoden päätteeksi.

Long story shortening failed: Olen ensimmäisessä varsinaisessa harjoittelussani oppilaanohjauksen parissa ja olen innoissani, inspiroitunut ja todella motivoitunut olemaan pätevä alle vuoden kuluttua. Toivon myös, että tulevaisuudessa kaltaisteni myöhäisheränneidenkin on mahdollista vaihtaa alaa, opiskella lisää ja tehdä virheitä työelämässä. Tällä hetkellä päättäjätaholla ei ehkä tiedosteta sitä, ettei paraskaan ohjaaja osaa ennustaa, missä  jokainen 16-vuotias haluaa olla 30-vuotiaana. Ja työn sopivuuden lopulta tietää vain kokeilemalla.

En osaa sanoa, missä haluan lopulta työtäni tehdä. Onko se peruskoulun vai lukion puolella, vai keskittyisinkö TE-toimistoihin luomaan uskoa hämmentyneisiin aikuisiin?

We will see.

JA NYT LUEN TENTTIIN

SEURAA HIKIKINKKUA
Facebook | Instagram | Bloglovin | YouTube
Snapchat: jenskysii

Ellos tarjoaa nyt voimassa mahdollisuus 10€ alennukseen jokaisesta 40euron ostomäärästä. Koskee myös isoa osaa merkkituotteista!

8 thoughts on “Omalla alalla

  1. Tämä oli mielenkiintoinen postaus! Alanvalintajutut pyörii mielessäni tällä hetkellä harva se päivä. Teen paraikaa gradua (mullakin on työhuone ja saan palkkaa, hihhei! :D) ja en yhtään tiiä mitä tekisin valmistumisen jälkeen. Olen ajatellut tähän asti aina, etten ikinä onnistu valmistumaan yliopistosta, mutta kaipa se on vähitellen uskottava, että valmistuminen on mahdollista kun kerran gradua jo teen… Mulla on sellainen kenties melko yleinen ongelma, etten ole erityisen hyvä missään enkä toisaalta erityisen huonokaan missään. En ole palavasti kiinnostunut mistään, paitsi muutamista jutuista enkä osaa keksiä niihin liittyen mitään hommaa mistä maksettaisiin palkkaa. Siis en tiiä miten ihmeessä ihmiset tietävät mitä haluaisivat ”isona” tehdä.

    Sori avautuminen ja tsemppiä opintoihin!

    Tykkää

    1. No mulla oli vähän sama. Olin silleen tasainen vähän kaikessa, eikä minulla ollut sen kummempaa intohimoa mihinkään. Nyt tosin sitten puolestaan on, mutta se vaati ihan todellisen ”romahtamisen” ja takin käännön :D Pitää toivoa, että sullekin se OMA juttu löytyy vaikkei tietenkään tarvitse mitään pohjakosketusta käydä sitä etsiessä läpi. :)

      Tykkää

  2. Rakastan sun blogia ja sua taas niin paljon! Miten voi olla et oot paininut kaikilla mahdollisilla elämän osa-alueilla samojen ajatusten kanssa kuin minäkin. Saan aina hirveesti voimaa kun luen sun ajatuksia ja kokemuksia, sä oot selviytynyt voittajana ahdistavista elämänvaiheista ja niin selviydyn minäkin :) kiitos kun kerrot näin ihanan avoimesti elämästä ja kirjoitat tärkeistä aiheista! Susta tulee varmasti huippuhyvä opo ♡ tää sun blogiharrastus tukee varmasti myös sun tulevaa uraasi, ainakin minä olen saanut tätä lukiessani paljon tukea opiskeluun liittyvissä kysymyksissä. Terkkuja tulevalta luokanopettajalta, joka pohtii myös oman introverttiyden ja sydämen palon ihmisläheiseen työhön aiheuttamaa ristiriitaa ja urakriisiä.

    Tykkää

    1. Kiitos kommentistasi!

      Itse ainakin koen, että opettajana toimiminen on tuonut mulle hurjasti lisää rohkeutta ja heittäytymiskykyä! Totta kai oon edelleen hillitympi ja ”hitaampi” kuin moni kolleega, mutta en enää niin paljoa jäädy kuin alkuun :D Ja kun tiedän, kuinka paljon osaan höpistä ja heittäytyä yksin ja läheisten seurassa, niin pakkohan senkin puolen on alkaa näkyä jossain vaiheessa työelämässäkin, kun rutiineihin ja ihmisiin tottuu! Aivan varmasti siis sinäkin tulet loistamaan omassa työssäsi, vaikka alkukankeutta ilmenisikin :) Toivottavasti pääset heti mukaan kivaan työyhteisöön, sillä kuitenkin on ihan valtava merkitys.

      Tykkää

  3. Heippa!
    Pitkään olen lukenut blogejasi ja nyt tuli tunne, että ehdottomasti pitää kommentoida. Mahtavaa kuulla opinnoistasi ja alanvalinnoistasi. Aloitan itse nyt yleisen ja aikuiskasvatustieteen opinnot, mutta en oikein tiedä minne todella lopulta haluaisin suuntautua. Tunnistan tuon ihmisläheisestä työstä pitämisen ja oman tilan kaipaamisen ajatuksen. Yleensä olen suoriutunut opinnoista tasaisen keskinkertaisena ja olen hieman kiinnostunut kaikesta. Siksi muiden opinto- ja työkertomukset kiinnostavat. Koen saavani niistä paljon uusia ajatuksia ja vinkkejä, joita en välttämättä olisi muuten tullut ajatelleeksi. Kiitos siis tästä! Saako ihan uteliaisuudesta kysyä, mitä päädyit valitsemaan sivuaineiksi? Tsemppiä tulevaan lukuvuoteen!

    Tykkää

    1. Moikka! Mulla on sivuaineina ollut kasvatuspsykologia, johtamisen psykologia, sosiologia, tieto- ja viestintätekniikka ja tuo yleinen kasvatustiede :D Psykologiasta oli tarkoitus tehdä nyt jo aineopinnot täyteen, että saan psykan opettajan pätevyyden mutta päädyin siihen, että en ala repiä itseäni rikki tänä vuonna ja keskityn vain pedagogisiin ja ohjausalan opintoihin. Suoritan sitten psykan puuttuvat kurssit vaikka avoimessa yliopistossa töiden ohella.

      Kasvatustiede alana on onneksi tosi laaja siinä mielessä, että mitään ovea se ei sulje pois, vaikka hetken aikaa haahuilisikin omaa tietään etsimässä. Voi olla tutkijana, voi olla eri projekteissa mukana, voi toimia suunnittelijana ja vaikka opettajanakin eri asteilla ja on helppo päästä opiskelemaan vaikkapa toista tutkintoa maisterivaiheeseen (esimerkiksi pääsisin nyt helposti hakemaan psykologian maisteriopintoihin tai melkein mille tahansa muulle humanistis-yhteiskunnalliselle alalle). Rohkeasti siis tuulta päin ja viimeistään työtä tehdessä huomaa, että onko tää nyt oikein vai eikö tää oo :)

      Tykkää

  4. Välillä tulee lausuttua, etten edelleenkään tiedä mikä minusta tulee isona, mutta sitä pähkäillessäni olen suorittanut yhden ylemmän korkeakoulututkinnon, toki siellä matkan varrella välillä jo koulutusohjelmaa vaihtaneena. Olen tässä välillä myös harkinnut opiskelevani lisää jotakin muuta ja joskus olen jo hakupapereita laittanut menemäänkin. Nyt muutaman mutkan jälkeen nykyinen työni tuntuu ihan kivalta, mutta saa nähdä, jos muutaman vuoden päästä keksinkin jotakin ihan muuta.

    Mulla on vähän sellainen muistikuva, etten juurikaan saanut kouluaikoina mitään varsinaista opinto-ohjausta, mitä olisin näin jälkikäteen ajatellen kaivannut. Nyt myöhemmin on vastaan tullut monta kiinnostavaa alaa ja pääainetta, mitkä olisi hyvin voinut sopia mulle. En silloin abivuonna kauheasti jaksanut miettiä noita eri vaihtoehtoja, niin päädyin sitten sille tielle, minne nyt aika moni matemaattisissa aineissa pärjäävä ajautuu. :)

    Kauhulla seuraan poliitikkojen intoa hankaloittaa alan vaihtamista ja lisätutkintojen tekemistä. Siinä samalla kun vielä yleinen ilmapiiri on se, että jos ei pääsekään heti lukion jälkeen opiskelemaan tai haluaa muuten pitää välivuoden, niin siinähän on toki jo puolivälissä matkalla kohti syrjäytymistä. Siinä sitten hädissään tehdään niitä opiskelusuunnitelmia miettimättä kunnolla, että mikä on paras ratkaisu ja sitä kerran valittua alaahan on sitten pakko opiskella, kun ei enää vaihtaakaan voi?!

    Opiskeluintoa sinulle ja kiitos rohkeudestasi tuoda tämä alanvaihtotarinasi myös blogiin! :)

    Tykkää

  5. Päivitysilmoitus: Vuosikatsaus 2016 | Hikikinkku

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s