Yleinen

Raivoruokailut

Nyt kun makaan tässä sängyllä läppäri sylissä maha pystyssä on helppo soimata itseään. Soimata itseään kolmen päivän ruokaorgioista, jossa paloi pelkästään rahaa eikä lainkaan rasvaa.

Kaikkihan lähti siitä, että perjantaina ilmestyivät uuedet Gilmoren tyttöjen jaksot Netflixiin.Tarkoituksella olin ajatellut viettää perjantaina sitten pienimuotoiset Stars hollow -syömingit pizzan, suklaan ja sipsin voimalla herkkulakkoani uhmaten. Erikoisilta nääs!

Suklaan ja sipsit hain Valintatalosta, mutta pizzan pistin tilaukseen Pizzaonlinen kautta. Ja sitä pizzaa sainkin odotella lähemmäs kaksi tuntia ja kun se tuli, se oli kylmää ja kosteaa, aivan kuten laatikkonsa. Tämän sisäistin kunnolla vasta siinä vaiheessa, kun lähetti jo kaasutteli tiehensä, niin päätin, että josko se pizza nyt menisi. Sain syötyä nippa nappa yhden palan ja alkoi etoa sen verran, että loput tungin suosiolla roskiin. Siitä vielä hetki eteenpäin ja raivo-oksensin vessassa kaikki opiskelijabudjetilla hankitut herkkuni pönttöön ja pyörin alkuyön mahakivuissani sängyssä.

Valitusta lähti vetämään kyseiselle puljulle samoin tein. Sinänsä harmi, kun pari aiempaa tilausta sieltä ovat olleet ihan nappisuorituksia, mutta voin sanoa, ettei varmaan tee pizzaa mieli enää tänä vuonna :D

No, perjantain syömingit menivät persiilleen ja ehkä osittain tuon jonkinmoisen ruokamyrkytyksen seurauksena kärsin koko lauantain aivan järkyttävästä päänsärystä. Niin järkyttävästä, että osasin ajatella vain jäätelöä ja sillä koostinkin päivän ruokavalioni. Jäätelöä ja satsumia, Panadol fortea ja kofeiinia. Mikään ei auttanut ja koko päivä kuluikin lähinnä peiton alla piilossa pahalta maailmalta.

Sunnuntai alkoi samalla päänsäryllä, mutta järkevä aamupala, tuhat litraa vettä, kuppi kahvia ja youtubesta headachehypnosis taltuttivat sen viimein pois. Tässä vaiheessa voin sanoa olevani aika persiille ammuttu karhu, kun rentouttavaksi viikonlopuksi tarkoitetusta viikonlopusta oli muodostunut yksi sadistinen kärsimysnäytelmä. Päätin pyhittää loput päivästä roskaruualle ja sille kuuluisalle suklaalle.

Ja nyt vähän harmittaa. Kuitenkin hyvin pitkään olin onnistunut syömään fiksusti ja saamaan oloni hyväksi. Nähtävästi lumipalloefekti ei paljoa vaadi. Todennäköisesti onnistunut pizza olisi tuonut vaan tyytyväisen olon minulle ja herkuttelu olisi jäänyt tuohon Gilmore-iltaan. Tajusin kuitenkin sen, että nähtävästi omalla kohdallani suurin triggeri megasyömingeille on vitutus ja jos asiat eivät mene kuten pitäisi. Hemmetti jos en saa vetää övereitä silloin kun haluan, niin sitten vedän överit JOKA PÄIVÄ. Koitan kai hakea ruualla jotain helpostusta, mutta pääasiassa se vain lisää ahdistusta. Stressaantuneena myös hyvällä mallilla oleva bodylove-asenteenikin järkkyy ja vihaan kaiken muun lisäksi itseäni.

Stressikäyrä vilahtelee aika tiuhaan punaisen puolella ja tiedän, ettei se syömällä helpota. Parempi olisi siis koittaa päästä vaikka kävelylle tai tehdä joogaharjoituksia, koska niillä en voi saada aikaan itsessäni pettymyksen tunteita. Ensi viikko on tulevan syksyn rankin viikko näin opiskelujen osalta ja täytyykin tosissaan valmistautua siihen, ettei perjantaina lähde taas putki päälle :D Tämän viikon pidin taukoa salista ja keskityin rentoutumiseen ja se sujui hyvin juurikin perjantaihin asti, mistä lähtien olen ollut mahakipuinen persiille ammuttu karhu. Huomenna on edessä 8 h seminaaripäivä, niin parempi vaan mennä makaamaan putkirullan päälle opettelemaan hengitystä, tai jää yöunet vähille.

Njiägh. Miksi kaikki muutokset ovat aina yhen sorttista kaksi askelta eteen – yksi taakse -liikehdintää?

5acaf37a242fcf5afafd3eeb0eae8680_bf_kauppa_jatkot_flatt

Jos jotain hyvää tässä viikonlopussa on, niin se on ollut nämä himoalennukset. Mitään en tosin itse ole ostanut, mutta Hyvinvoinnin Tavaratalossa* isot alet jatkuvat aina marraskuun loppuun saakka. Sieltä löytyy niin luonnonkosmetiikkaa, raakasklaata, lisäravinteita kuin luontaistuotteitakin halvalla joko itselle tai pukin konttiin :)

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s