Yleinen

Talviunilta

14562047_1712701792393965_7779743080952889344_n

Wau. En edes muista koska viimeksi on ollut näin levännyt olo. Joulu meni täysin maatessa ja hylkäsin viimeisenkin hyvän ajatukseni siitä, että tekisin pari opiskeluhommaa siinä lomani aikana. Kieltäydyin myös istumassa koneen ääreen, vaan käytin energiani akkujen lataamista varten ja jonkin sortin sotasuunnitelman luomiseen kevättä varten.

Joensuussa olen ollut nyt jo viikon, mutta vasta nyt pääsin kunnolla läppärille. Tämä kevät alkoi varsin mukavasti seminaarisumalla ja maanantaista perjantaihin saatiin istua ringissä puhumassa opituista asioista ja tuntemuksista. Yllättävän raskasta :D Onneksi välillä pääsin sentään esittämään emoteiniä ja kotiäidistä työuralle palaavaa päivänsädettä. Nyt sitten onneksi pääsen palaamaan normaalin opiskelijan viikkorytmiin, eli ensi viikolla läsnäoloja on vain yhtenä päivänä ja muuten saan kuluttaa päiväni ihan vaan vääntämällä kirjallisia juttuja valmiiksi. Samalla koitan herättää uinuvan Hikikinkkuni (sanan kaikissa merkityksissä) jälleen henkiin ja loinkin viiden kohdan postauslistan seuraavalle viikolla:

  1. Vuosi 2016 -katsaus
  2. Tavoitteet 2017
  3. Hyvän olon hormonidieetti – mitä opin ja miksi jatkoin?
  4. Sata päivää sokeriherkutta
  5. Hyvän olon minimi

Näillä jos saisi polkaistua käyntiin unelmieni blogivuoden niin hyvä tulee. Vaan nyt tilanne vaatii kanankoipea riisipedillä. Tai lähinnä riisiä kanankoivella. Palaan nopeammin kuin arvaattekaan!

SEURAA HIKIKINKKUA
Facebook | Instagram | Bloglovin | YouTube
Snapchat: jenskysii

 

One thought on “Talviunilta

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s