Yleinen

Kuivakuppas – turhaa kidutusta vai hyödyllistä kärsimystä

Mitä on kuivakuppaus?

Imukuppihieronta olisi kai oikea termi tälle, mutta kuivakuppaus kuulostaa sen verta vaarallisemmalta, että käytän mieluummin sitä. Kuivakuppauksessa siis liikutellaan silikonisia tai muovisia kuppeja halutuilla alueilla jonkin liukasteen avustuksella.

Mihin se auttaa?

Kuivakuppaus poistaa lihasjännitystä, turvotusta ja joillain onnekkailla myös sitä kuuluisaa selluliittia. Näistä saa apua myös päänsärkyy, kun lättäsee kupin kiinni ohimoon. Haittavaikutuksena tulee vaan saatananmoinen mustelma, jonka ansiosta näytät viikon verran perheväkivallan uhrilta.

Mitä siihen tarvitsee?

Kuivakuppauskupit. Omani tilasin netistä Hyvinvoinnin Tavaratalon kautta.  Valittavana on lateksiset ja silikoniset kupit, joista jälkimmäiset ovat hieman kalliimmat, mutta samalla myös pitkäkestoisemmat, helppokäyttöisimmät ja eivät varmaankaan aiheuta allergisia reaktioita. 2017: minulta löytyy molemmat ja voin suositella silikonisia jo siksikin, että ne eivät haise niin pahalle ja liikkuvat iholla paremmin :D

Liukasteena voi käyttää mitä tahansa öljytöntä rasvaa, liukuvoidetta yms. Itse käytän neitsytkookosöljyä, jonka City-marketin hyllyistä löysin ja suosittelen lämpimästi. Hintaa 4-5 € ja ei tarvitse lisäillä kertaakaan kuppauksen aikana, vaan luisto pysyy hyvänä ja toki myös nahka tykkää.

Miten kuivakupataan?

Reidet:
Alhaalta ylöspäin vedetään  hitaita pitkiä vetoja, tai sitten pienillä ympyröillä edetään alhaalta ylös. Reiden yläpäässä kuppi irti ja sama homma uudestaan niin monta kertaa, kunnes  nahka on punainen ja kuuma ja silmistä vuotaa vettä ja tekee mieli huutaa. Sisäreisiä EI saa kupata, muut osat kyllä. 2017: olen kuitenkin sisäreisien alaosia nyt kuppaillut, nivuset jätän rauhaan. Myöskään kipu ei ole nykyään niin paha mitä aiemmin oli :D

Peppu:
Sivuttaisia vetoja pakaran alaosasta ylöspäin, tai pyöriviä liikkeitä alhaalta ylös. Jälleen kerran niin kauan, että nahka lämpenee ja menee punaiseksi. Itkutakuu. Pakarien lisäksi on hyvä vetää myös jenkkakahvat samalla menetelmällä (alhaalta ylös), niin pääsee niistäkin eroon.

Vatsa:
Pyöriviä liikkeitä itsestä katsottuna vasemmalta oikealla (onko se nyt myötäpäivään?) navan ympäriltä laajentaen. Tuskasin paikka itselläni on ylävatsassa tuo vatsalihasten liitoskohta. Prklprklprklprklprklprklprkl.
Jälleen kerran nahka punaiseksi ja lämpimäksi.

Tuleeko mustelmia?
Tulee kyllä, vaikka niitä kannattaa yrittää vältellä. Jos näkee mustelmien ilmaantuneen, niin kannattaa hieman hellittää imua parina päivänä, ettei kohta koko kopara ole täysin mustana. Myös vähemmällä teholla saa ihon punaiseksi ja khuumaksi, vaikka se viekin hieman enemmän aikaa.

Käykö kipeää?
KÄY. Etenkin pahimmat sellupaikat plus myös tietyt lihassaumat-mitkä-lie mahassa ja pakaroissa. Aijaijaiaaiaiajai. 2017: ei ole nykyään niin pahaa puuhaa mitä oli silloin nuorempana. Ehkäpä läski suojaa? :D

Kuinka kauan tehdään?
Yhteensä kuppaus saa kestää korkeintaan 20 minuuttia. Itse jaan sen, että 5 min vatsa, 2x5min reidet ja 2×2,5min pakarat+jenkkikset.

Sivuvaikutuksia?

Jano ja vessassa ramppaaminen, kun nesteet lähtee liikkeelle.

Kauanko tehdään?
Ensin pari viikkoa kerran päivässä, jonka jälkeen pari viikkoa kaksi kertaa päivässä. Sen jälkeen voi siirtyä ylläpitovaiheeseen, jossa kuppaillaan 1-3 kertaa viikossa. Välillä voi toki tehdä muutaman viikon kuppauskuureja, jos tarvetta tulee.

Onko tullut tuloksia?
Reidet kapenivat viikossa 3 cm ja myös jenkkikset ovat silonneet hieman. Toki minulla oli myös aika massiiviset turvotuksetkin jaloissa päällä, mutta enpä ennen ole moista tipahdusta senteissä nähnyt. Pakaroissa myös näkyy olevan hieman aiempaa tasaisempaa ihoa. :) 2017: Nytkin lähti viikossa molemmista reisistä 3cm, aika positiivinen yllätys :D Selluliitissa en huomaa vielä eroa, mutta jatketaan. 

Auttaako varmasti selluliittiin?
Ei. Parhaiten toimii ykköstason selluun (näkyy vain puristaessa) ja kakkostason selluun (näkyy seisoessa). Kolmostason sellu (näkyy myös makuuasennossa) on jo niin tiukassa, että siihen ei välttämättä kuppauskaan auta. Plus kaikki on yksilöllistä, toisilla toimii, toisilla ei.

Tarvitseeko tehdä muuta?
Toki on suotavaa syödä fiksusti, liikkua ja JUODA PALJON VETTÄ ja näin edesauttaa kuona-aineiden poistumista.

Jotain muuta, mitä olisi hyvä tietää?
Alkuun voi näyttää siltä, että sellut vaan pahenee, mutta se (kuulemma) johtuu siitä, että nestettä poistuu ja sellut nousee enemmän pinnalle ja alkavat siitä sitten hajota. Hajoamisesta kertoo myös se, että iho on kosketusarempi.

En muista, mistä ostin omat kuppini, mutta niitä on myynnissä ainakin Hyvinvoinnin tavaratalossa :)

SEURAA HIKIKINKKUA
Facebook | Instagram | Bloglovin | YouTube
Snapchat: jenskysii

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s