Pohdintaa · Yleinen

En tiedä luotiinks mua lentämään | Luotiin tai ei, silti hypätään

Tiedättekö sen tunteen, kun haluatte samaan aikaan sekä pysähtyä että mennä?

Jäädä ja vaihtaa maisemaa?

Mennä lenkille ja maata sohvalla?

Tavata ihmisiä ja jumahtaa kotiin?

Vaihtaa alaa ja keskittyä nykyiseen?

En oikein tiedä, missähän ihmeen välissä minusta tuli tällainen tuuliviiri. Muistaakseni joskus ainakin oletin olevani hyvinkin hidasliikkeissäni, paikallaan onnellisesti pysyttelevä ja muutoksia kammoksuva järki-ihminen. Yhtäkkiä huomaan olevani GO WITH THE FLOW-huutoja rääkyvä sydäntään sokeasti seuraava ”haluan vaihtaa työtä, maisemaa, lemmikkejä, sisustusta, hiusväriä ja harrastuksiani vähintään kerran kuukaudessa”-ihminen.

Jos tämä on aikuistumista, niin se ei ole yhtään sitä, mitä oletin sen olevan.

29512316_10157315566270550_860111470589342216_n

Tiedä sitten, onko kyseessä kolmenkympin kriisi, aivokasvain tai oman itseni löytäminen. Ehkä nyt otan takaisin sen rauhallisen ja järkevän nuoruuteni ja alan höyryämään höyryjä, jotka muu ikäpolvi on höyrynnyt 2000-luvulla.

Mutta ehkä kyseessä on myös se, että useampi edeltävä vuosi on ollut muutoksia täynnä. Muuttoja eri paikkakunnille, uusia työpaikkoja, opiskelua, avopuoliso, ex-avopuoliso, lemmikkimäärän kaksinkertaistuminen ja karvanmäärän viisinkertaistuminen, sairaita sukulaisia, paranevia sukulaisia, kuolevia sukulaisia.

Ja nyt… Nyt on ollut todella rauhallista viimeiset neljä kuukautta. Olen nyt ollut yli 10 kuukautta samassa työpaikassa, mikä on oma henkilökohtainen ennätykseni työurallani. Avoimen kautta tekemäni palvelumuotoilun perusopinnotkin alkavat olla loppusuoralla ja kohta en tiedä, mitä tekisin vapaa-ajallani. Jos universumi ei järjestä eteeni muutospommia, niin alanko suunnitella sellaista itse? Millähän sitä seuraavaksi oman elämänsä mylläisi? Seuraava varma muutoskin on edessä vasta uutena vuotena, kun nykyinen työsopimukseni päättyy. Pitääkö tässä nyt olla kahdeksan kuukautta ihan vaan… no… olla?

Tai ehkä vaan myöntäisin itselleni, että käyn ylikierroksilla. Olen suorittanut vuosia, pistänyt introvertin ja muutosvastaisen perusluonteeni sellaisen lingon läpi, ettei mikään ihme, että nyt on vaikea vain olla. Pysähtyä. Elää hetkessä. Jos nyt vain hengittäisin sisään ja ulos, sulattaisin aivoni mindfulnessilla ja antaisin elämän virrata ilman aktiivisia muutosyrityksiä.

Koska ainoa, mikä todella vaatisi muutosta, on minä. Minä ja minun hyvinvointini. Suunnittelen jatkuvasti jonkin ulkoisen asian muuttamista ja muutosta, etten jätä itselleni aikaa vilkaista peiliin ja huomata, että tuolle olis aika otollinen aika tehdä jotain. Antaa peilikuvalle aikaa ja huomiota.

Koputtaa lasiin ja kysyä, onko ketään vielä kotona?

2 thoughts on “En tiedä luotiinks mua lentämään | Luotiin tai ei, silti hypätään

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s