Yleinen

laihduttamattomuuden vaikeus

blogi1.pngTämä juttuhan on julkaistu jo pari helmikuussa Idealistassa, mutta en ole tainnut sitä tänne blogin puolelle linkatakkaan! :)

Tänään vietetään jälleen joka vuotista älä laihduta -päivää, jona tänä vuonna päätin aloittaa sokerilakon. Syynä tosin ei ole laihtuminen, vaan ne kuuluisat elämäntavat ja vanhat tutut pahaan stressiin liittyvät oireiluni, joiden aikana mikään perinteinen ”kaikkea kohtuudella” ei vain onnistu. Kohtuutta kun ei ole. On vain valtava henkinen energiavaje.

Odotan innolla sitä aikaa, kun perusterveet elämäntavat eivät vaadi mahdottomilta tuntuvia ponnistelua. Kun energiaa riittää töiden lisäksi johonkin muuhunkin. Kun kaikki perustoimet kokkaamisesta työmatkakävelyyn eivät tunnu saavutuksilta. Jenny Lehtisen lanseeraama ”Lopeta laihdutus – aloita elämä” -slogan kuulostaa kyllä hyvältä, mutta sitä en tiedä kumpi on helpompaa: laihduttamisen lopettaminen vai elämän aloittaminen?

Ehkä tässäkin huomaa, kuinka pitkässä kuusessa pysyvät muutokset ovat, etenkin jos niille ei salli niiden ansaitsemaa aikaa. Sitten täytyy miettiä, että mistähän sellaisesta luopuisi, että aikaa jäisi enemmän?

No, mutta. Koska punaista lankaa ei löydy, niin katkaistaan se! Eteenpäin, sanoi mummo lumessa. Ei se, kuinka monta kertaa löydät itsesi vihaamasta itseäsi vaan se, kuinka monta kertaa löydät jälleen sen hymyilevän peilikuvasi. Oli se syypää hymyyn mikä tahansa.

Suosittelen muuten Mielenterveystalon ”Irti ahminnasta”-omahoitoa JOS olet aikuinen ja tuntuu, että tällainen pohdinta voisi olla paikallaan. Omahoito on aina omahoito ja harvoin yksinään riittävä, mutta hyvä alkuponnistus tai lisäapu aiheen kanssa kamppaileville. Ohjelma sisältää lyhyitä videoita, tietoja ja harjoituksia eri teemojen ympärillä.

Seuraa Hikikinkkua
Facebook | Instagram | Bloglovin | YouTube
Snapchat: jenskysii

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.