Aivopesu-dieetti · inspiraatio · Pohdintaa · Unelma itsestä

Yksi katse taakse, kolme askelta eteen

11828555_457729721074190_367705959647436601_n-horzYlläoleva kuva on otettu aikalailla tarkalleen tasan kaksi vuotta sitten.

Muistan, millainen kynnys minulla oli julkaista kuva ja julkaisinkin sen mahdollisimman pienenä ja hyvin pitkän, pitkän harkinnan jälkeen.

Kyse ei ollut siitä, että kuva on #belfie, vaan siitä, että mielestäni näytin kuvassa lihavalta. Että minulla on hirveät selluliitit ja jenkkakahvat.

Nyt kaksi vuotta myöhemmin katson tuota kuvaa ja mietin, että AI IESUS oonpa vaan ollu hottis! Mitkä sääret! Omaan, nykyiseen makuuni olen ollut tuolloin turhan rimpula, mutta en nyt kyllä millään ilveellä saa näkymään niitä hirveitä selluliitteja enkä pienintäkään jenkkakahvaa. Muistan kuitenkin sen, kuinka epävarma olin itsestäni. Piti hoikistua, piti olla parempi, piti olla sitä ja piti olla tätä. Olin myös valmistunut saman vuonna ja ajautumassa unelma-alalleni, joka osoittautuikin ihan vääräksi alaksi ja kaikin tavoin elämänhallintani oli pielessä. En vain osannut pysähtyä todella iloitsemaan siitä, mitä minulla oli silloin ja miltä näytin. En riittänyt itselleni.

Olisin Jim Carreytä pahempi valehtelija jos sanoisin, ettei ensimmäinen ajatukseni kuvan nähdessäni ollut ”eijumalautaolenlihonuhyiii”. Kyllä se oli. Hetken aikaa koin pahaa itseinhoa nykykuntoani kohden, kunnes läimäytin pääni seinään ja muistutin aivojani siitä, että Afrikan lapset näkevät nälkää ja minä murehdin lihomisesta. God, those bitches would envy me.

Hetken tarkastelin vanhaa kuvaani viileästi ja totesin, että nykyään olen tyytyväisempi käsivarsiini ja hartialinjaani. Näytän nykyään siltä, että käyn jääkaapin lisäksi myös salilla. Lisäksi peppuni on parempi. Leveämpi ja muhkuraisempi, mutta muodoltaan treenatumpi. En malta odottaa, millainen siitä kuoriutuu kun saa pahimman rasvakerroksen häädettyä pois.

Kuvaa katsoessani mietin myös, kuinka paljon näen nykykuvissani sellaisia kauneusvirheitä, joita todellisuudessa ei ole olemassa tai joihin muut eivät kiinnitä mitään huomiota. Aina uusia kuvia ottaessani murehdin, että vedänhän tarpeeksi vatsaa sisään, näytänköhän lihavalta ja onkohan minulla kaksoisleukaa. Ja kuvia katsoessani näen tietenkin juuri ne viat, mitä pelkään näkeväni. Onneksi rimani julkaista kuvia on laskenut huomattavasti. En tiedä onko syynä parantunut itsevarmuus vai puhtaasti tilanteen hyväksyminen. Tämä on minun kroppani tällä hetkellä ja ei se piilottelemalla minnekään katoa.

Vanhan kuvan näkeminen kuitenkin herätti tietyn palon ja varmuuden tulevaisuutta kohden. Kaksi vuotta sitten lähdin TUOSTA tilanteesta FitFarmin Bikini challengeen mukaan (halusin laihtua, koska olin hirrrrrveän paksu). Tällä hetkellä lähden alla olevasta tilanteesta kohti normaalipainoa, koska se on hyväksi terveydelleni ja lompakolleni. En nimittäin halua ostaa enää yksiäkään uusia farkkuja reisieni revittäviksi.

Ihan rouvana -blogia kirjoittava Niina (minun kesken Niini) on hyvä ystäväni ja hän sanoi fiksusti, että näissä asioissa pitäisi aina mennä terveysnäkökulma edellä, koska laihuuden tavoittelu harvoin tuottaa pysyvää lopputulosta. Ei tuottanut minullekaan. Kilpirauhasen vajaatoiminnan kyllä tuotti :D Uskon, että kun alan tosissani panostaa kilpirauhasen toimintaa tukevaan ruokavalioon ja säännölliseen liikuntaan, niin normaalipaino on jälleen luonani ennen ensi kesää ilman sen kummempia kituuttamisia.

Ja ennen ensi kesää vedän nuo maastokuvioiset shortsit jalkaani ja astelen Jeffrey Campbelleissäni nurmikolle ja näytän itselleni ja sinulle sen, että olenpahan vaan ihan mahdottoman hottis. Ja terve. Ja edelleen onnellisen itsevarma vartalostani.

Se on minun unelmani ja sen minä saavutan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

SEURAA HIKISTÄ KINKKUA
BLOGLOVIN’ BLOGIPOLKU | BLOGIT.FIINSTAGRAM FACEBOOK

 

Aivopesu-dieetti · Bodylove · hyvinvointi · Pohdintaa · Unelma itsestä

Jos ei vain jaksa mitään itserakkausjuttuu?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viimeisen viikon ajan olen hakannut päätäni seinään itseni kanssa. Monen viikon salitauko tekee tehtävänsä ja olo on suoraan sanottuna ”hirveen, hirveen lihava”. Ei siinä auta enää järkipuhe ja itsensä hyväksyminen, kun olo on mitä on.

Onneksi kokemuksen syvä rintaääni muistutti minua, että en tarvitse kuin sen salikortin ja pari hyvää treeniä niin tunnen olevani taas kovinkin fitness tässä kropassani, jota rakastan paljonkin silmät kiinni tai hyvässä valaistuksessa. Sitten kun erehdyn aamulla ilkosillani kävelemään luonnonvalon valaiseman kokovartalopeilin ohi vetämättä vatsaa sisään, niin menee taas hetki, että saan koottua itseni.

Senkin jälkeen ensimmäisenä lähden etsimään kylpytakkiani.

Olen huomannut, että paras keino näihin yllättäviin itseinhokohtauksiin on se, että jää siihen peilin eteen seisomaan eikä vedä vatsaa sisään. Pitää vain katsoa silmästä napaan sitä kauheutta jota vatsaksikin sanotaan. Sitä katsellessa pikkuhiljaa ymmärtää, että voisihan se nyt olla paljon kauheampikin. Ja ainakin tissit on jees. Ei tuo vyötärön kaarikaan pahalta näytä.

Sitten sitä kääntyy ympäri ja karjaisee ”EI KRISTUKSEN V….! KAAMEA PERÄ!”

Mutta ei auta karkuun juokseminen. Alkujärkytyksen jälkeen sen tärisevän lihan ja venymisarpisten selluliittikuoppien alta saa kaivettua esille sen tosiasian, että salitreeni on tehnyt hyvää pakarasi muodolle ja reidessä erottuu kaiken muun lisäksi myös pari lihasta. Myönnät sen tosiasian, että kyllä tässä nyt on aika ainakin se viitisen kiloa tiputtaa. Tai kymmenen. Mutta lähtötilanne ei kuitenkaan ole pahin mahdollinen, sillä se on ollut pahempikin.

Lisäksi se on sinun kroppasi. Sinun vallassasi. Sinä määräät. Jos haluat muutoksia, niin se pitää uskaltaa katsoa ja sisäistää se nykyinen tilanteesi, jotta on jotain mihin sitä verrata.

En edelleenkään ole uskaltanut ottaa kuvia itsestäni, mutta päätin, että tänään sekin pitää tehdä. Otan kuvat ja katson kuukauden päästä, mihin suuntaan tässä ollaan nyt menossa. Otan kuvat, jotta tiedän, mistä ollaan lähdetty. Olen varma, että kuvien katsominen ei ole helppoa ja todennäköisesti näen ne pahempina kuin joku muu ne näkisi. Todennäköisesti tulen ajattelemaan itsestäni ilkeitä asioita ja potemaan synkkää syyllisyyttä. Toivon kuitenkin, että se itserakkauskipinä jaksaa palaa vahvasti ja huomioida myös ne hyvät jutut, ne mahdollisuudet ja sen kauneuden, mitä en välillä jaksa myöntää näkeväni.

Itserakkausjuttu on yllättävän raskas pitää yllä 247 ja se ei välttämättä ole edes mahdollista. Minä en ainakaan siihen pysty ja minä sentään toitotan blogissani jatkuvasti bodyloven puolesta. Siitä huolimatta väitän, että sitä kohti pitää pyrkiä. Vaikka väkisin.

Olen onnellinen ja kiitollinen siitä, että minulla on parin kaverin kanssa (Niini ja Mursu <3) whatsapp-ryhmä, johon voi rauhassa märistä itsesäälissä ja he säälivät mukana MUTTA pääasiassa myös kehuvat, kannustavat, tukevat ja toitottavat itserakkausjuttuu aina silloin, kun itse en työntämässä sen saamarin jutun suoraan…. No, tiedätte kyllä minne.

Miten te herätätte itserakkausjutun henkiin niinä vaikeina hetkinä?

SEURAA HIKISTÄ KINKKUA
BLOGLOVIN’ BLOGIPOLKU | BLOGIT.FIINSTAGRAM TWITTER FACEBOOK

Aivopesu-dieetti · Kesäkinkku

Hyvien päätösten viikko

Lakot ja kieltäytymiset. Ne on kyllä testattu.

Vahva päätös syödä VAIN sitä, tätä tai tuota.

Sekin on testattu.

Yhteinen asia noilla päätöksillä on se, että ne eivät ole kohdallani pitäneet. Jostain syystä en nyt saa itseäni lakkoon enkä noudattamaan tiettyjä ohjeita. Jostain syystä kapinoin, kiertelen, sorrun ja soimaan.

IMG_0475

Päätinkin tänään aloittaa ihan uudenlaisen asenteen harjoittelun. Mitä jos en keskitykään siihen, mitä saan syödä ja mitä en saa syödä? Mitä jos annan itselleni luvan syödä ihan mitä vain haluan.

Yhdellä ehdolla.

Minun pitää pystyä tekemään valintani tietoisesti ja sen pitää olla hyvä päätös. Eilen sunnuntaina olin jo tarttumassa Prismassa epähuomiossa keksipakettiin, koska sen nähdessäni päätin haluavani sitä. Kun käsi oli menossa keksien kanssa kohti koria pysähdyin ajattelemaan:

Miksi?

Jenny, miksi sinun pitäisi nyt saada syödä keksiä?

Jenny rakas, olet syönyt toissapäivänä pizzaa ja eilen jäätelöä. Tänäänkään et ole vielä syönyt kunnon ateriaa. Haluatko ihan todella sammuttaa nälkäsi suklaakaurakekseillä vai mennä kotiin syömään riisiä ja jauhelihaa?

Ooo, jauhelihaa. Siitähän sinä pidät? Mitä jos ostaisit keksien sijaan grillausmaustetta, niin saat jauhelihasta juuri sellaista kuin haluat. 

Vai mitä Jenny? Pistä keksit pois. 

Pistä ne pois. 

Hyvä. 

Ja sinne jäi keksit. Kaupasta poistuin yllättyneenä ja ylpeänä. Pysäytin itseni ja tajusin, että noinhan se pitäisi tehdä. Jos menee kauppaan ilman kauppalistaa, pitää jokaisen ostoksen kohdalla miettiä, että tarvitseeko sitä todella? Haluaako sitä edes todella?

Tämän viikon ajan kokeilen siis hyviä päätöksiä. Jos siten saisin tytön, joka ei tottele itseään muuttumaan tytöksi, joka kuuntelee itseään.

SEURAA HIKISTÄ KINKKUA
BLOGLOVIN’ BLOGILISTA INSTAGRAM TWITTER FACEBOOK | VLOGIA

p.s. Minulla on tänään synttärit!