ongelmia

Sairasta kävelyä

Ooo, miksi menin syksyllä toivomaan, että tulisi kunnon flunssa. Syksyllä minulla oli useampia ”vammaflunssia” eli sellaisia, joissa oli hieman lämpöä ja pientä kipua kurkussa, mutta tauti ei ikinä tullut päälle. Nyt sitten heti Lappiin tullessani sain ihan massiivisen räkäköhäflunssan. Nenä on tukossa ja vatsalihakset timminä yskimisestä. Pisteenä iin päälle myös kohtalainen kuume, joka minun ruumiinlämmölläni on 37 astetta.

Olen unohtanut tänä vuonna ottaa myös influenssarokotuksen elikkäs sikapiikin. Astmaatikkona sekin voi ajaa minut sairaalakuntoon ja paraneminen on hidasta, mutta ehkä kävisi tuuri, enkä siihen sairastuisi. Tämä saa olla tämän talven viimonen limaviikko.

Kävin tänään kuitenkin päivän”valon” aikaan lyhyellä kävelyllä. Pituus huikeat kaksi kilometriä, mutta pidempään en olisi halunnut/uskaltanutkaan kävellä vielä tänään. Kummasti raitis ilma piristää ja kehoa, mutta täytyy pitää tietty hitaus matkassa ainakin niin kauan kun lämpöä.

Tämä on ollut kyllä yksi sairausvuosi, mutta ehkäpä tämän virallisen sairausviikon jälkeen olo on sitten ihan tosissaan terve, kuten alkoi olla jo ennen tätä flunssaa. Ehkä myös pitkästä aikaa kunnolla flunssaan sairastuminen kertoo siitäkin, että kroppa on nyt tarpeeksi ”terve” sairastuakseen, kun aiemmin terveet jaksotkin ovat tuntuneet vain huonoilta flunssajatkoilta.

Ehkäpä ensi vuosi olisi taas yhtä energian ja terveyden ylistystä tässäkin blogissa, alkaa kyllästyttää itseänikin tämä jatkuva matalapaineesta valittaminen :D Onneksi alkaa kuitenkin tuntua joululta kun on lunta ja OIKEASTI pimeää. Riihimäki ja Tuusula eivät ole kaamosta nähneetkään ja samaa toki voi moni Utsjokilainen sanoa Sodankylästä :D Täytyy kyllä joku vuosi käydä lyhyellä reissulla aivan pohjoisrajalla niin näkee millainen on oikea kaamoksien kaamos!

ongelmia · Yhteistyö · Yleinen

Voiko stressihirviö laihtua?

Sydän jumputtaa rinnassa. Päätä särkee jatkuvasti. Mielialat heittelevät. Uni on kevyttä ja katkonaista. Muisti pettää useammin kuin ennen. Keskittymiskyky on heikko. Mieliteot vievät mennessään. Oma minäkuva muuttuu aina vain negatiivisemmaksi. Ahdistaa.

Kaikki nuo ja vähän enemmän ovat seurausta pitkään jatkuneesta stressitilasta. Olen siitä aiemminkin jo valitellut, mutta koen itselleni tärkeäksi jauhaa tästä vähän tiheämmin, että saisin ehkä oloani helpotettua. Ongelman myöntäminen on ensi askel ongelman ratkaisuun! Näin sanoi ainakin Dr. Phil ja miksen häntä uskoisi.

Huomaan heti, että stressi jos mikä vaikeuttaa laihduttamista. Tuntuu, että lihon ja lihon ja lihon tai pysyn ennallani, vaikka kaloriseurannan mukaan jään joka viikko miinukselle kalorien suhteen. Selkäläskini ovat myös varteenotettava kilpailija turvatyynyille.

Tutkimusten mukaan stressi kasvattaa näläntunnetta, kohottaa veren kortisolipitoisuutta, häiritsee insuliinitasapainoa ja lisää veren sokeripitoisuutta. Tämä sokeri sitten varastoituu vatsaonteloon rasvaksi. Ja tämän todellakin huomaan omalla kohdallani: vatsani on hirmuinen. Rehellisesti sanottuna vihaan sitä ja haluan siitä eroon. Ja tämä itseinho vain ruokkii stressiäni ja ahdistustani. Hävettää myöntää, mutta pieniä bulimiaviitteitä meinaa nousta taas esille, mutta myönsin ne äkkiä lähipiirilleni ja se yllättävää kyllä suitsi ne aika pian.

Nähtävästi avoin heikkous on hyvästä. Ei tarvi esittää vahvaa, kun muut tietävät, että nyt on tyttö taas vähän tiukoilla.

KOFEIINI pahentaa stressiä ja päätinkin nyt taas perjantaina aloittaa energiajuomalakon. Bulletproof-kahvi aamuisin sallittakoon, mutta muuten kofeiini menee täysin pannaan. Mikään battery ei maistu niin hyvälle kuin stressitön mieli tuntuu. Toivottavasti lakko nyt myös onnistuu. On yllättävän vaikeaa lakkoilla, kun avopuoliso on samanlainen batteryholisti, mutta hän lupasi jatkossa piilottaa tölkit :D

Koska stressi hidastaa laihtumista niin usein suositellaan, ettei stressaantuneena kannata edes yrittää laihduttaa. Koska se stressaa. Olenkin yrittänyt nyt parhaani mukaan ajatella, että minä EN laihduta. Minä vaan syön terveellisesti ja liikun. Harmi vaan, että kevyt (ja välillä raskas) itseinho etenkin mahaani ja selkämakkaroitani kohtaan saa minut keskittymään nimenomaan laihtumiseen. Ja kun en laihdu niin se ahdistaa ja löydän itseni Daim-patukan edestä kuolaamasta.

Voiko stressaantunut sitten laihtua? Epäilen, että ei voi. Ei ainakaan kovin järkevin menetelmin. Uskon, että omalla kohdallanikin paino lähtee kunnolla tippumaan vasta, kun saan stressihormonitasoni laskemaan pois ”hälyyttävää”-segmentistä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että stressaantuneena kannattaa lyödä läskiksi, sillä terveellinen ruokavalio ja kevyt liikunta ovat yksiä parhaimpia stressinhallintakeinoja. Satunnainen raskas ”KILL ’EM ALL!”’-treenikin voi tehdä hyvää aivojen nollaukselle, mutta jatkuva raskas treenaaminen nostaa kehon stressitasoja entisestään ja voi itseasiassa haitata tilannetta.

 Mitä sitten voisi tehdä? 
Hankala sanoa. Omalla kohdallani jatkan samaa linjaa mitä nytkin: Olen avoin ongelmistani, pyrin meditoimaan ja luomaan positiivisempaa ajatusmaailmaa sisälleni, käyn lyhyillä kävelylenkeillä päivittäin, käyn salilla, pyrin syömään fiksusti, nukun hyvin, jätän kofeiinin….
Kuulostaa siltä, että stressinhallintakin on aika stressaavaa :D

Mutta totuus on, että pitkäaikaisesta stressista irtautuminen VAATII ponnisteluja ja radikaaleja tekoja. Ja mitä ne teot ovat, se riippuu täysin yksilöstä.

SEURAA HIKISTÄ KINKKUA
BLOGLOVIN’ BLOGILISTA INSTAGRAM TWITTER FACEBOOK

FIT-lehden uusimpana tarjouksena puolen vuoden lehdet reilulla parilla kympillä ja kaupan päälle Ivana Helsingin kosmetiikka- ja meikkilaukku TAI Lumenen meikkisetti (silmänympärysseerumi, kajal ja ripsari)

 

ongelmia

Kun selkä kuolee…

Nähtävästi ”Kun” on uusi tapani aloittaa otsikointi.

Anyhow, viime syksynä kun aloitin kunnolla istumatyöt Lapin yliopistolla, niin eihän siinä mennyt kuin kuukausi, kun jo valmiiksi vänkkyräselkäni alkoi oireilla kunnolla. Tammikuun Venäjän reissulla (Rovaniemi-Helsinki-Moskova-Arkhangelsk-Moskova-Helsinki-Rovaniemi) selkä sitten meni lopullisesti. En pystynyt istumaan suorassa, koska väsyin heti, en pystynyt hengittämään syvään, käsissä kihelmöi, oikea lapa oli lopullisesti tunnoton ja kaikki paitsi makaaminen teki kipeää. Mitkään putkirullaulut yms. eivät auttaneet enää yhtään. Ainuttakaan napsahdusta en saanut rankaani aikaiseksi omin voimin.

Kolme hierojaa kävin läpi ennen kuin löysin avun rovaniemellä toimivasta Esa Luosujärvi pelasti minut kolmella käynnillä. Heti ensimmäisellä tapaamisella hän aukaisi noin kymmenen nikamaa, kun aiemmat hierojat eivät saaneet auki edes yhtä. Kymmenen vuotta vaivannut oikea käsikin alkoi pelittää normaalisti ja olo oli kuin uudelleen syntynyt.

Ja sitten jouduin muuttamaan Hesaan :|

(Elämänkumppanin lippis ja tarra saatu www.viranomainen.fi. Teksti leffasta Team America ja sillä ei ole tarkoitus loukata ketään! Tämä tarkennus mielensäpahoittajien varalta)

Seurustelun aloittaminen 26 vuoden sinkkuuden jälkeen ja kuukauden päästä yhteen muutto, uusi paikkakunta, uusi (istuma)työ, päivittäiset n. 45+45 minuutin työmatkat bussissa ja menopaluu automatka Lappiin tekevät taas tehtävänsä. Selkä alkoi taas vaivata ja pian se oli pahempi kuin koskaan. Viime viikon sairastelu oli lopullinen niitti, kun en vieläkään päässyt liikkumaan kunnolla ja stressasin loputkin mielenterveydestäni hajalle. Pian huomasin, että jo toista viikkoa yläselkäni tuntuu siltä, kuin olisin toissapäivänä tehnyt tappavan selkätreenin Supermassan ohjauksessa. Lihakset ovat todella kipeitä, kipupisteitä on joka paikassa, mikään rullailu/venyttely ei auta enää, en voi istua suorassa, hartiat ovat köyryssä ja niiden suoristaminen tekee kipeää, rintalihakset ovat repeämispisteessä, nikamalukkiutumia tuntuu häntäluusta niskaan, pitkän matkan kävely/seisominen aiheuttaa huimaamista ja olo on yksinkertaisesti KAMALA.

En kestänyt enää, vaan soitin ajan Helsingin kiropraktiikalle ja sainkin sen heti huomiselle! (eli täksi päiväksi) Harmi, että taloudellinen tilanteeni on juuri nyt sellainen, etten pysty kyllä pitkää hoitojaksoa itselleni kustantamaan, mutta jos saisi akuutinkivun pois niin sekin tekisi jo paljon. Ikävä kyllä minun piti valita Fitness Expon ja kiropraktikon väliltä ja valinta oli helppo: selkä ennen kaikkea. Ajatuskin enää yhdestä päivästä tämän selän kanssa on niin kamala, että jopa Virmajoen näkeminen livenä ei siinä tilanteessa paljoa lohduttaisi. Ehkäpä sitten joskus toiste.

Huomenna (eli tänään) astelen siis aamusta kiropraktikon vastaanotolle ja kerron sitten, oliko siitä apua. Onko teillä kokemuksia kiropraktikolla käynnistä?

SEURAA HIKISTÄ KINKKUA
BLOGLOVIN’ BLOGILISTA INSTAGRAM TWITTER FACEBOOK