Paino · Pohdintaa · Yleinen

Vielä viisi kiloa

WP_20130905_001

Ylläoleva kuva on otettu syksyllä 2013. Kuva löytyi tallennettuna koneeni kätköistä nimellä ”vielä5kg”. Tuohon aikaan minulla oli tapana kerätä tiettyyn kansioon kuvia sen mukaan, että kuinka kaukana tavoitteestani vielä olin. Tuota lähemmäksi en päässytkään. Ja painoin n. 63kg.

171senttiselle ihmiselle 63kiloa on varsin sopiva paino. Oma ruumiinrakenteenikin on vielä sen verran ”ronski”, ettei minulle kovin matalat kilomäärät oikein sovikaan. Siron sijasta alan näyttää luisevalta ja yläkropastani olin luinen jo tuolloin.Mutta ei se riittänyt.

Vielä viisi kiloa. Mitähän oletin saavuttavani 58kiloisena? Se oli se paino, johon tähtäsin koko yläasteen ja johon pääsin vasta lukion ensimmäisen vuoden syksyllä, kun olin käytännössä syömättä kolme kuukautta. Jostain syystä takaraivooni oli iskostunut ajatus siitä, että se olisi minulle sopiva hyvän olon paino. Sellainen, jossa olisi hyvä ja helppoa olla.

Oliko? Ei todellakaan. Sen saavuttaminen tarkoitti erittäin tiukkaa dieettiä, joista ensimmäisen aiheutti ensimmäiset sydänsurut ja toisella kerralla seurasin periaatteessa ihan toimivia Fitfarmin ohjeita pilkulleen ja sain muistoksi kilpirauhaslääkityksen. Lisäksi paino pysyi alhaalla vain sen hetken. Ennemmin tai myöhemmin olen aina palannut siihen tuttuun ja turvalliseen 7-kerhoon, jota olen lähestymässä nyt vähän eri suunnasta kuin yleensä :D

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tuorein kuva minusta :D

Nyt kun katson itseäni kuvista, niin valehtelisin jos väittäisin, ettenkö katsoisi niitä aivan yhtä kriittisesti kuin 63kiloisenakin. Yllättävää kyllä näen edelleen ihan samoja virheitä, mitä silloinkin. Paksut jalat, leveä vyötärö ja liian huonosti erottuvia lihaksia käsivarsissa. Erona näissä tilanteissa on se, että tällä hetkellä minulla olisi kyllä jotain, mistä sen viisi kiloa voisi tiputtaa. ”Helposti”, sanoisi joku, mutta se joku ei ole tainnut koskaan kokeilla painon tiputtamista vammasen kilpparin kanssa. Painon lasku on tyssännyt huhtikuun aikana täysin, mutta enää en onneksi mieti, että missä minun PITÄISI nyt olla, vaan ennemminkin mietin sitä, mistä on lähdetty. 7-8 kg vähemmän kuin viime syksynä riittää ihan hyvin nyt. Mietin mieluummin sitä, kuin että ”vielä viisi kiloa”.

Minut haastettiin blogini kanssa mukaan ”Älä laihduta”-päivään, joka on Syömishäiriöliiton järjestämä tempaus. Virallisesti tuo päivä on tulevana perjantaina eli 6.5. Haaste jatkuu sunnuntaihin 8.5. ja osallistut mukaan julkaisemalla painorauhan julistuksen sivuillasi tai nostamalla asiaa esille valitsemallasi tavalla. Itse osallistun mukaan pohtimalla tulevalla viikolla jo ihan täällä blogissakin enemmän suhdettani ja menneisyyttäni painooni, syömishäiriöihin ja laihduttamiseen. En myöskään aio tulevalla viikolla koskea vaakaan varpaallanikaan!

PAINORAUHAN JULISTUS
Tämä julistus on ilosanoma jokaiselle, joka tuntee epävarmuutta siitä, kelpaako maailmaan sellaisena kuin on.

Sen sijaan, että ottaisin omakseni ulkopuolelta tulevia määritelmiä tai vertaisin itseäni muihin, voin aloittaa päiväni kysymällä itseltäni, mitä minulle todella kuuluu ja mitä tänään tarvitsen?

Olen oivaltanut, että elämäni on liian arvokas heitettäväksi hukkaan uskomalla ympärillä metelöiviä arvostelevia ääniä. Mieluummin määrittelen itse, mikä on minulle parhaaksi. Olenhan itse oman itseni paras asiantuntija.

Haluan opetella katsomaan itseäni lempeämmin. Joka päivä on mahdollisuus kasvaa oman elämäni sankariksi. Se, ettei yritä muuttaa itseään vastaamaan jonkun muun luomia normeja, vaatii rohkeutta ja viisautta enemmän kuin yhdenkään ulkopuolisen vaatimuksen täyttäminen.

Myös Sinulla on oikeus hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet. Myös Sinulla on oikeus nauttia elämästä. Sinulla on oikeus päättää, miltä näyttää ylläsi kauneus ja miltä tuntuu kehossasi hyvä olo.

Sinulla on oikeus kuulla oman äänesi sanovan, että olet arvokas juuri sellaisena kuin olet. Sinulla on oikeus pysähtyä kuulemaan, mitä kehosi kaipaa. Sinulla on oikeus tehdä itsellesi hyvää syömällä sopivasti kehosi kaipaamaa ruokaa.

Sinulla on oikeus liikkua ilosta.Sinulla on oikeus pyytää apua. Ja Sinulla on oikeus muuttua ja kasvaa.

Tämä päivä on juhla jokaiselle arvokkaalle, kauneuden ja elämän erilaisuuden juhla, juhla oikeudelle olla sellainen kuin on.

Näillä sanoilla julistan Painorauhan -rauhan olla omankokoisensa!

Susanna Raitamäki, Lounais-Suomen syömishäiriöperheet ry 2010

Oikeus olla ainutlaatuinen ja omannäköinen

SEURAA HIKIKINKKUA
Facebook | Instagram | Bloglovin
Snapchat: jenskysii

Paino · Unelma itsestä

Yllätys -5kg

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen viime viikot vältellyt vaakaa ja lopulta unohtanut sen olemassaolon. Oletin, että jatkuva sairastelu ei ole tehnyt mairittelevia lukuja kyseiseen kapistukseen. Jälleen kerran oletin väärin, sillä kun toissapäivänä kipusin vaa’alle, oli paino tullut pari kiloa alaspäin.

Näin ollen hoikistuin kuin hoikistuinkin viisi kiloa ennen joulua neljässä kuukaudessa. Vauhti ei suunnitelmien mukaisesti päätä huimannut, mutta eipä tarvinnut oikeasti luopua mistään. Vähensin kyllä niin vehnää, maitoa kuin sokeriakin mutta on tähän napaan tungettu myös pizzaa, hampurilaisia, Ben&Jerry’siä, sushia, subia, suklaata ja Fantaa. En halua edes ajatella, kuinka huikea tulos olisi tullut ilman noita satunnaisia ”Muttakumiehalluun”-kohtauksia :D Toisaalta taas, muistinpahan jälleen, että ainoa tie onneen ei ole herkkunatsius, vaan kokonaisuus. Jos syöt pääasiassa säännöllisesti ja normaalia kotiruokaa, ei joulukalenterin kerralla naamaan vetäminen sinua lihota.

Toki tuo positiivinen tulos hetkeksi pilasi hienon ajatukseni olla herkuttelematta ennen joulua. Nyt koitan taas tunkea itseni ruotuun, koska olisi hyvä saada makeanhimoa hieman matalemmaksi ennen kuin sitä suklaata on tarjolla jokaisella pöydällä, jonka ääreen istun. Ja saisi housuihin tilaa, kun turvotus laskee.

Mitään hienoja ennen-jälkeen -kuvia minulla ei ole. Mittaustuloksetkin ehdin hukata jo tässä välissä. Peilikuvaa nopeasti vilkaistessa olen kyllä huomannut, että näytän hoikemmalta kuin ennen, mutten ole siitä hirveästi välittänyt ja hyvä niin. Enpä ainakaan ole saanut kehitettyä mitään paranormaalia pakkomiellettä omaan kehooni ja sen koostumukseen, vaan olen elänyt normaalia flunssakierteistä elämää ja todennut sen loistavaksi yllätyslaihdutuskeinoksi.

Toivon todella, että tuleva kevät tulee olemaan terveempi ja ehtisin saada salirytmistä kiinni. Tätäkin kun parhaillani kirjoitan pienessä kuumeessa ja rukoilen, että kyse on vaan flunssa 5.0:sta eikä vesirokosta, jota en tietääkseni ole sairastanut lapsena ja kyseinen tauti jyllää aika vahvasti oppilaitteni kimpussa.

Jouluksi kotiin pilkullisena?

Mutta hei! -5kg? Aika kiva! Keväällä kun saisi toiset 5kiloa poissa, niin olisin normaalipainossa ja elän kesän bikineissä tai vaihtoehtoisesti alasti aina sään salliessa. Kanssaihmisten onneksi tulen viettämään kesäni pitkälti Lapissa, jossa vähälumisuus ja sääsket pitävät huolen siitä, että päällä on aina sovelias määrä kangasta.

SEURAA HIKISTÄ KINKKUA
BLOGLOVIN’ BLOGIPOLKU |BLOGIT.FIINSTAGRAM FACEBOOK
Snapchat: jenskysii

Kesäkinkku · Paino · Pohdintaa · Yleinen

Liian lihava Fitfashioniin

11327323_828132970613590_1646591882_n

Look at all these fucks I give!

Olen onnekas bloggaaja, koska saan harvoin negatiivista kommenttia. Yleensä mahdollinen ”kritiikki” on hyvin kirjoitettua ja ystävällistä palautetta, jossa suositellaan asiaa y tai x. Mutta totta kai aina silloin tällöin kommenttiboksiin kilahtaa jotain ihan ihmeellistä settiä. Pari kommenttia haluan nostaa nyt esiin ja keskustella vähän aiheesta ihan julkisesti.

"Tämä on FITNESS-portaali. Oot liian lihava tähän portaalin, miks et vaan palais jo bloggeriin?"

Ikävä kyllä en ole liian lihava tänne, mutta tarpeeksi lihava tehdäkseni ihan mitä tahansa. Fitfashionin kanssa sopimusta tehdessäni en muistaakseni allekirjoittanut lupausta pysyä tietyn painoisena, vaan kelpasin tänne juuri tällaisena. Tässä välissä on seilattu rasvattomasta kunnosta ylipainoon ja kaikkeen siltä väliltä, mutta pääpaino on edelleen kuntosalissa, kroppa-aatoksissa ja keskivertonaisen elämästä. En ole personal trainer, en ole fitness-kisaaja, en ole liikunta- tai ravitsemusalan asiantuntija, en ole urheilija, en ole fitnessmalli. Olen vaan ihan tavallinen kasvatustieteiden maisteri, joka koittaa kehittää voimatasojaan salilla ja muokkaamaan kroppaansa uusien haasteiden kautta. Väittäisin, että tämä minun tavallisuuteni on se syy, miksi täällä heilun. Oon sopivasti nobody. Tavallinen tanttara.

Miks annoit ittes päästä taas tollaseks ku olit jo jossain välissä varsin hyvässä kuosissa..? Et voi tosissas väittää että ”lisäkilot sopii sulle” kun tiedät varmasti itekkin miten paljon paremmalta olo ilman niitä tuntuu. Ne ei sovi kenellekkään, turhaa selittelyä. Suosittelen ottaa ittees niskasta kiinni ruokavalion kanssa ja vähän äkkiä jos haluut päästä eroon tosta ”kyllä mä vielä joskus laihdun”-asenteesta ja jatkuvasta rivien välistä pursuavasta valituksesta ja aikaansaamattomuudesta jota näkee kyllä täällä blogin puolella ihan riittävästi. Et tule laihtumaan jos käyt mäkkärissä. Suoraa puhetta mutta tiedät tän kyl itsekkin.

Ensinnäkin: ”Taas tollaseksi”. En ole ennen ollut näin painava, mutta en myöskään näin lihaksikas. :D Ihan ekaa kertaa tässä olomuodossa ollaan!

Toisekseen: Lisäkilot sopivat minulle paremmin kuin se rasvaprosentti 15 %. En sano, että ylipaino on ideaali olotila minulle (sitä se ei ole) mutta sellaiset 70 kiloa on varmaan ihan soppeli paino meikäläiselle. :) Ja tiedän paljon ylipainoisia ihmisiä, jotka näyttävät UPEILTA ja tietävät sen itsekin. Eli kyllä: lisäkilot sopivat joillekuille. Tärkeintä, miksi itse olonsa tuntee. Tämä voi tulla sinulle myös yllätyksenä, mutta olen fyysisesti paremmassa kunnossa nyt kuin tuolloin. Mutta ennen kaikkea: olen henkisesti paljon paremmassa kunnossa.

Kolmanneksi: Tuon varsin hyvän kuosin jälkeen sairastuin masennukseen, bulimiaan ja sain kohtuu pahan burn outin, jotka kaikki myöhemmin taisivat selittyä kilpirauhasen vajaatoiminnalla. Lihoin jo siksi, että kroppani ei toiminut kunnolla, enkä todellakaan olisi niillä voimavaroilla jaksanut itseäni varsin hyvässä kuosissa pitää. En mitenkään. Sain paniikkikohtauksia kuntosalilla, vuoroin olin syömättä, vuoroin söin ihan mitä tahansa, vuoroin en nukkunut ollenkaan, vuoroin nukuin vuorokausia. Olosuhteet itseni taas tollaiseksi päästämiseksi olivat siis varsin otolliset.

Kun olin varsin hyvässä kuosissa, olin aika epävarma. Epävarma tulevaisuudestani, epävarma elämästäni, epävarma itsestäni. Nyt, kun olen taas tollanen, niin olen itseasiassa todella tyytyväinen elämääni. Olen onnellinen! Tiedän vihdoinkin, millaista työtä todella haluan tehdä, raha-asiat alkavat olla kunnossa ja rinnalleni löytyi ihan täydellinen mies. Ainoa asia, mitä elämässäni muuttaisin on oma kroppani ja MINÄ VOIN VAIKUTTAA SIIHEN. Ja vaikutan siihen kokoajan.

Olen syksystä asti pysynyt samanpainoisena, ja silti käynyt salilla kohtalaisen ahkerasti ja treenannut kunnolla etenkin tämän vuoden puolella, kun lääkitys alkoi pelittää. Vaikka rasvaa löytyy, niin kroppani malli ei ole sieltä pahimmasta päästä kuitenkaan. Mahdun shortseihini ja mahdun bikineihini. Tunnen oloni myös usein kauniiksi. Totta kai haluan tiputella rasvaprosenttia alemmas ja mahtua jälleen lempifarkkuihini, mutta ei minulla niin hengenhätää ole, että alkaisin hyperventiloida nykytilani vuoksi. Mäkkäriinkin menen, jos se tuntuu sillä hetkellä hyvältä ratkaisulta. Useimmiten suosin kyllä Heseä.

Minulla on ihan oikeasti hyvä olla näin. Tavoittelen parempaa kuntoa ja timmimpää persettä siksi, että niiden tavoittelu tukee hyvinvointiani, ei itsetuntoani.

Myönnän, ettei blogini ole viimeiseen vuoteen ollut mikään onnistumisten Mekka mitä projekteihin tulee, mutta siinä tärkeimmässä olen onnistunut: hyväksyn itseni.

En enää piiloudu peiton alle, jos pitää puolinakuna tai täysin nakuna kävellä asunnossa kun Wilhelm on paikalla. Tiedän, että hän rakastaa minua, vaikka olenkin taas tollanen. En myöskään enää itke pukukopissa tai pukeudu telttoihin. Totta kai välillä on niitä huonoja päiviä ja kroppa-ahdistuksia, mutta oikeasti: kellä (naisella) niitä ei olisi?

Vaakalukemani kertoo minusta pelkästään sen, paljonko painan. Ihmisenä koen olevani onnistunut yksilö.

SEURAA HIKISTÄ KINKKUA
BLOGLOVIN’ INSTAGRAM TWITTER FACEBOOK | VLOGIA