Treeni

Liikunnanilon uudelleen löytäminen

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
God, I love this shit………..

Liikunnan ilo ja onni. Miten sen löytää?

Väkisin.

Itse en usko lempeisiin aloituksiin ja oman kehon kuunteluun. Jos kuuntelisin omaa kehoani ja oloani, niin en nousisi sohvalta enää koskaan, koska en vaan ole niitä ihmisiä, joiden on ollut lapsesta asti ollut pakko saada liikkua.

Minulla on syntymästä ollut rasitusastma, joka todettiin vasta kun olin 17-vuotias. Lapsena muistan, että hengästyin ja pihisin aina ennen kaikkia muita ja ja olin hivenen pyöreä ja pidin itseäni aina jotenkin epäliikunnallisena ja heikkona. Lisäksi perusluonteenikin on aina ollut sellainen, että tykkään tehdä jotain keskittymistä vaativaa ja hiljaista juttua itsekseni, esimerkiksi palapelejä tai piirrellä. En ole siis edes luonteeltani ollut ikiliikkuvainen veuhottaja.

Tämän johdosta liikkumisen ilo ei löydy niin helposti kuin jollakin muulla. En tarkoita sitä, etten ikinä voisi nauttia liikunnasta ja jäädä siihen koukkuun, päinvastoin. Ihminen on kuitenkin luotu liikkumaan ja minäkin saan siitä ihan yhtä hyvän olon kuin kuka tahansa muukin. Minun vaan pitää suostutella itseni liikunnan pariin, kun taas joku toinen on jo vetämässä voltteja nurmikolla ja juoksemassa ympyrää.

Sick bastards.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Omat kolme askeltani liikunnan iloon:

1. Mene liikkumaan.
Väsyttää? (ihan oma syy) Ei auta. Lenkkarit jalkaan ja lenkille. Jos olet edellisenä iltana päättänyt, että menet huomenna töihin/kouluun kävellen, niin ei se auta kuin mennä. Tiedän, että ottaa päähän ja ärsyttää ja mieluummin tappaisit koiranpentuja kuin kävelisit kaksi kilometriä mutta nyt ei vikinät auta.

Lenkillä ollessasi saatat tuntea olosi aivan yhtä tympääntyneeksi kuin alussakin, mutta viimeistään lenkin jälkeen olet tyytyväinen, että teit sen. Sama salin kanssa. On olemassa treenejä, joiden jälkeen on vain huono fiilis, mutta 90% fiilis treenin jälkeen on hyvä. Ja pikkuhiljaa siitä tulee tapa ja sitä alkaa olla ikävä. Siis sitä fiilistä sen treenin tai lenkin jälkeen. Jos ei muuta, niin tunnet ainakin YLPEYTTÄ, että olet tehnyt sen mitä aioitkin.

2. Palkitse itsesi
Nykyään Spotifyhin päivittyy joka maanantai uusi ”viikon suositukset”-lista, johon Spotify on kerännyt juuri sinulle varten kappaleita aiempien kuuntelemisiesi perusteella. Nyt olenkin saanut itseäni lenkille sen varjolla, että saan kuunnella tuota listaa VAIN lenkeillä. En edes vilkuile etukäteen mitä kappaleita siellä on, vaan haluan yllättyä. Muutenkin musiikkia tulee nykyään kuunneltua lähinnä treenin yhteydessä ja se toimii hyvänä porkkanana.

Toinen on se, että sallin itselleni esim. Batteryn vain jos menen treenaamaan heti sen jälkeen. Nyt tosin alan taas lakkoilla kunnolla, niin täytyy kehitellä jokin muu ”treenipalkkio”. Aika pian itse treenistä tulee se palkinto, MUTTA joskus sitä tarvii vaan ylimääräistä suostuttelua.

Palkkari-pizza, anyone?

3. Ole kärsivällinen
Ok, edellisessä kappaleessa vähän valehtelin sanomalla ”aika pian treenistä tulee se palkinto”. Ei välttämättä tule. Siihen saattaa mennä viikkoja ja ehkä kuukausia. Mutta ole kärsivällinen ja ole sinnikäs. Periksiantaminen on helppoa, mutta kun pari kertaa saat kunnon draivin päälle niin opit sen, että saat sen draivin jatkossakin jos tulee syystä tai toisesta pidempi treenaustauko esimerkiksi sairastelujen, loman tai olosuhteiden pakon vuoksi.

Itsekin olen vielä treeni-intoni kanssa hieman vaiheessa, mutta suunta on parempi. Sisäinen sinnikkoni alkaa herätä ja olen päättänyt valloittaa monkeybarsit vielä joku kaunis päivä. Tällä hetkellä tulos on ½ askelta :D

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Tiivistetysti: Liikunnan ilon löytää vain etsimällä. Toki joskus tulee niitä ihmeellisiä ”I SHALL RUN! NOW!”-kohtauksia, mutta ne nyt on aika harvassa etenkin allekirjoittaneella, eli nopeammin tavoitteeseen pääsee kun nousee sohvalta ja lähtee valittaen salille ja tulee semihymyn kanssa sieltä pois.

 

 

SEURAA HIKISTÄ KINKKUA
BLOGLOVIN’ BLOGIPOLKU | BLOGIT.FIINSTAGRAM TWITTER FACEBOOK

Treeni

Voittaja.

Tätä varten treenasin taas yhden vuoden.

Ankaraa salitreeniä 3-5 kertaa viikossa.

Järkyttävä ja ahdistustakin hetkittäin herättävä massakausi.

Mutta se piti tehdä. Tiesin sen.

On lajeja, joihin kuuluu dieetti ja sirot luut.

Mutta on myös lajeja, joissa menestyvät vain he, jotka uskaltavat syödä.

Myös suklaata.

Liikaa. Hitosti liikaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kisapäivää edeltävää jännitystä ei voi sanoin kuvailla. Vain todelliset urheilijat tietävät, mistä puhun.

Kun on omistanut jokaisen valveilla olo hetkensä vain sitä yhtä suoritusta varten, niin siihen haluaa ladata kaiken. Kaiken sen, mikä sisältä löytyy. Kaiken sen intohimon lajia kohtaan, kaikki ne tuskaiset penkkipunnerrukset, jokaisen hikikarpalon ja sen verenmaun suusta.

Se päivä oli tänään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun minä astelin märälle nurmikolle, kisakenkäni – itse värjätyt tätä varten – kastuivat. En antanut sen häiritä. Ei sade, ei tuuli, ei ukkonen. Mikään ei seisoisi minun ja tavoitteeni välillä.

Oli vain minä ja saapas.

Koon 38 nokialainen kumisaapas.

Olimme yhtä tuon pienen hetken ajan.

Mutta olimme yhtä vain erkautuaksemme.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sillä hetkellä, kun irrotin otteeni saapasta, tiesin, että annoin kaikkeni. Annoin maan vetovoiman vetää mahaani puoleensa, jotta tasapaino olisi täydellinen. Jännitin reisilihakseni ja viimeistelin vauhdin rintalihaksillani. Käden antama vipuvarsi kiidätti saappaan täydellisessä kulmassa kohti vapautta.

Kohti peltoa.

Kohti 80-vuotiaan mittamiehen päätä.

Hän onnekseen otti pelastavat askeleet taaksepäin ja niin saapas tärähti tantereeseen.

Olin tyytyväinen. Se oli siinä. Vuoden treenauksen tulos on tässä. Nyt ei auta kuin luottaa. Luottaa siihen, ettei kukaan muu ole yhtä intohimoinen tätä lajia kohtaan. Ettei kukaan muu arvosta tätä niin paljon kuin minä. Että tänään… Tänään minä olisin paras.

Ykkönen.

Ensimmäinen.

Ja niin olin.

 

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja ensi vuonna… Ensi vuonnakaan ei kelpaa muu kuin voitto.

SEURAA HIKISTÄ KINKKUA
BLOGLOVIN’ BLOGIPOLKU INSTAGRAM TWITTER FACEBOOK
9T9H8P6GDi2DkIVahlmA_bglrbHNO9IrK_Szeg0ZiHM6wXBiUPoMBhkDjv-rB-44WIWtZLl0M90GLs6Muulmxxk8Se0gjDoMYiRKrPmIOC5PL9s3GQ=s0-d-e1-ftSportsnutritionilla* tämän viikonlopun aikana kaikki tuotteet (myös aletuotteet) -10%! Tilauksen yhteydessä kirjoita koodiksi HOTSUMMER

 

 

 

Pohdintaa · Treeni · Yleinen

Perse tulessa

Ei, eikä johdu edes siitä, että olisin syönyt juhannuksena liikaa chilimakkaroita habanero-kastikkeella.

Itseasiassa en edes treenannut juhannuksena paljon. Salikortistani umpeutuivat kerrat ennen kuin luulinkaan ja sitten olikin liian myöhäistä käydä lataamassa kortti uudelleen. Olin siis pe-su ”pakkolevossa”. Toisaalta se tuli ihan tarpeeseenkin, kropalla kun menee aikaa tottua tähän tiiviiseen treenirytmiin ja sainpahan keskittyä sitten ihan rauhassa HIIT:taamiseen (sydänsydänsydännot)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eilen sitten pääsin salille ja teinkin tuplatreenit, etten jää liikaa jälkeen aikataulustani. Viimeksi salilla eräs kanssatreenaaja tuli kysymään, että olenko kokeillut tehdä lantionnostoja reidenojennuslaitteessa.

Ööö.. En? Se ei ole käynyt edes mielenvieressä.

Kuitenkin kiinnostuneena kyselin lisää ja päätin, että tuotahan se PITÄÄ kokeilla. Smith on so last season. Fitnessbloggaajat treenaavat reidenojennusslaitteessakin takapuolta, ihan vain jo näyttämisen ilon vuoksi.

Googlasin aihetta lisää ja portaalikumppanini Anna oli tehnyt aiheesta ihan postauksen ja huomasin, ettei liike näytä lainkaan niin oudolta kuin alunperin kuvittelin. Eilen sitten salilla menin ensi töikseni änkeytymään kyseiseen vehkeeeen ja sain kuin sainkin hyvin pitkiä katseita paikallisista voimanostajilta. Pyrin pitämään kuitenkin oman naamani peruslukemilla, koska tiesinhän mitä olin tekemässä.

Olin treenaamassa persettä.

Kun olin saanut sujautettua itseni istuinosan ja sääriosan väliin ja säädettyä kulmat sopiviksi, niin homma sujui kuin itsestään! Lantionnostojen teko tuossa oli aivan järettömän vaivatonta ja helppoa ja osuma meni päin persettä. Pystyin laittamaan painojakin enemmän kuin smithissä, jossa puolestaan alaselkäni alkaa helposti ottamaan liikaakin vastuuta liikkeestä. Ojennuslaitteessa selkäni ei sanonut mitään, mutta pakarani anelivat armoa äänekkäästi.

Siihen päälle vielä box-kyykyt, askelkyykyt ja pull throughit niin istuminen tekee parhaillaan kipeää.

Muutenkin outoa, että nykyään jalkapäivän jälkeen en tunne kipua oikein muualla kuin pakaroissani. Puolen vuoden hermotus siis todellakin toimii ja itseasiassa väittäisin, että pakaroitteni muoto on paranemaan päin! Ikävä kyllä kyseiset lihaksevat ovat kuulleet juttua hauiksistani ja päättäneet itsekin olla valokuva-arkoja, eli kuvissa ei näy siis yhtään mitään.

Tai sitten olkapääni ovat pelotelleet muut lihakseni piiloon.

Tai sitten vaan olen syönyt ne piiloon.

Tai kuvittelen niiden olevan muodokkaampia mitä ne ovatkaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Treenipökät: House of Brandon (täältä)*

Pakarapainotteisuuden vastapainoksi olen huomannut pelkääväni, että reiteni katoavat kuin tuhkatuuleen. Mikä on naurettavaa, sillä kokemuksesta tiedän, että sellaista mehupaastoa ei olekaan, jolla saisin reiteni pois. Ne ei vaan katoa. Koskaan. Ne ovat tulleet jäädäkseen. Ja repeytyäkseen (nimimerkillä löysin venymisarpia molemmista sisäreisistäni. Jee)
Toivon kuitenkin, että tässä kuin pikkahiljaa saan rasvaprosenttia hilattua matalammaksi, niin jalkoihini tulee esille jotain muotoja. Siis muitakin kuin pitkula ja pötkylä. Erityisesti haaveilen takareiden kaaresta ja pohkeista.
Täytyy vaan luottaa siihen, että siellä ne ovat ja sieltä ne tulevat. Pitää vain olla kärsivällinen ja jatkaa. Jatkaa, jatkaa ja jatkaa.