Yleinen

Lyöjänä Letkeästi Levillä

Maalaismaisemissa kasvaneena olen päässyt ja joutunut jo pikkutyttönä mukaan lavatansseihin niin äidin kuin papankin matkassa. Valssin ja foksin perusaskeleet tuli opittua penskana ja kylän vanhimmat miehet kärsivällisesti tanssittivat meikäläistäkin siinä oikeiden aikuisten lomassa.

Paritanssi jäi kuitenkin lapsuuteen, vaikka äitini on sen pariin koittanut minua patistella useammankin kerran. Soolotanssin puolelta puolestaan on tullut kokeiltua niin jazzia kuin hiphoppiakin kuten myös itämaista tanssia, mutta mikään ei ole jäänyt niin pitkäksi aikaa elämääni, että kehtaisin sanoa olleeni joskus tanssiharrastaja.

Tiedä sitten missä mielenhäiriössä tahi miellyttämispuuskassa olin, kun suostuin äitini pyyntöön lähteä hänen mukanaan Letkeästi Levillä -tanssileirille, joka järjestetään joka vuosi Sirkassa.

dav

Ja sinnehän minä sitten menin. Osittain puolipitkin hampain, sillä vaikka tanssimisesta pidän ja musiikkia tulee harrastettua niin laulamisen kuin ukulelen rämpyttämisen muodossa, niin pitkän työviikon jälkeinen pitkä tanssileiri ammattilaisten tai sata vuotta treenanneiden kanssa ei kuulostanut hirveän houkuttelevalta.

Ilmottauduin joka kurssilla perustasolle, eli alkeisiin. Tietenkin. Eihän minulla ollut mitään käsitystä, että osaanko yhtään mitään tai opinko ollenkaan. Kerran aikuisiällä olen käynyt yhdellä Buggin alkeistunnilla, mutta se oli vähän ikävä kokemus kun eräs tanssipari totesi aika ikävään sävyyn, että ”ekkö sie tajua oikeaan suuntaan pyöriä”

No en perkele nähtävästi.

Perjantaina päädyin sitten fuskun ihmeelliseen maailmaan ja viidessä minuutissa olin jo yltiöleveän virneen kanssa tekemässä ihan omia kuvioitani. Tunnelma oli kannustava, kukaan ei mäkättänyt tai kommentoinut ikävästi ja tanssia sai väsymykseen saakka.
Ja pyörin käsittääkseni ihan oikeaan suuntaankin.

Hyvillä mielin pizzan kautta iltatansseihin, mikä omalla kohdallani tarkoitti kylläkin Ihkun karaokea. Laulamaan kun täytyy päästä vähintään kerran viikossa.

Lauantaiaamuna heräsin vain kahden rakon kanssa ja simät ristissä aamupalan ja aamupalapäikkärin jälkeen raahauduin bachataan-mihin-lie. Yllättävän äkkiä sitä aina se väsyärtymys poistuu, kun pääsee musiikin tahtiin heilahtelemaan ja oppimaan uutta. Viejiäkin oli nyt laidasta laitaan ja hetkittäin vastassa oli joku konkari, joka yritti todennäköisesti tehdä kanssani jonkinlaisia haastavia kuvioita. Osassa ehkä onnistuinkin, osassa havahduin siihen, että molemmat käteni olivat kiertyneet oman kaulani ympärilleni ja pari oli takanani. Tiedä sitten, oliko se virhe vaiko variaatio, mutta ei se kovin sulavalta näyttänyt.

38795875_212789176253889_4652858532704550912_n

Lauantaiaamun ensimmäinen pidempi kurssi oli hitaasta valssista ja se olikin viikonlopun kursseista ainoa, jossa olisin voinut olla ehkäpä jopa kakkostasolla. Valssaaminen oli ihanaa, mutta vähän ehdin tylsistyä. Isona syynä varmaan se, että sekä perusvalssi että hidas valssi ovat minulle ne valmiiksi tutuimmat, minkä vuoksi perusneliön ja vaihtoaskeleen hinkuttaminen jäivät äkkiä turhan helpoiksi. Mutta toisaalta kertaus on opintojen äiti ja mieluummin sitä on liian matalalla kuin liian korkealla alkuvaiheessa :D

Toinen tanssi olikin salsa ja siinä vanha zumbaaja vasta innostui! Kovin homma oli oppia, että nyt ei ole kyse enää mistään varsinaisesta aerobicin korvikkeesta niin liioiteltujen liikkeiden sijaan voisi koittaa olla vähän enemmän sensuelli. Onnistuin ehkä. Välillä. Satunnaisesti. Mitä nyt kerran tinttasin kyynerpäällä yhtä miestä nenään. Mutta tykkäsin niin paljon, että Hostel cafe Kodin Salsa-illoissa nähdään!

Iltatanssit olivatkin sitten asia erikseen. Kauhun sekaisin tuntein odotin, että jos joku 40-luvulta saakka tanssia intohimoisesti harrastava vanhempi herrasmies tulee hakemaan minua ja joudun taas solmuun ja toteamaan, että ei voi mitään, en ymmärrä.

Hidas valssi meni ongelmitta ja äidin kanssa sitä tanssiessa tuli tehtyä jokin mystinen turbokäännös, joka toki sai kellohameeni heilahtamaan kauniisti mutta samalla naamani vääntymään puolikauhistuneeseen ilmeeseen.

Jännittävin hetki oli, kun päädyin juuri tällaisen charmikkaasti harmaantuneen kehäketun vietäväksi ja lajikin oli vielä sellainen, mistä minulla ei ollut mitään aavistusta. Siinä sitten menin vaan mukana, suljin silmäni ja pyörin jos jonkinmoista ympyrää, vedin hämmentäviä rintamasuuntaeteenpäin osuuksia ja olin jossain vaiheessa taivutettunakin. Enkä sekoillut ihan järjettömästi enää loppuvaiheessa! Tuossa ehkä huomaa sen, että kuinka ”helppoa” naisena on loppupeleissä olla paritanssissa. Jos mies osaa viedä, niin ei se ole kuin koittaa parhaansa mukaan seurata. Totta kai on hyvä osata vaikkapa se, että mihin asentoihin käsien on missäkin vaiheessa tarkoitus päätyi, ettei tule näitä yllättäviä turpiinvetoja, mutta aika äkkiä nekin hoksaa kun viejä on itsevarma ja itse lakkaa ajattelemasta.

Mukavinta oli juuri se, että jokainen minua tanssittanut lavaguru ei kertaakaan osoittanut sitä, että ”jeesus mikä koordinaatiokyvytön riippakivi” vaan menivät kiltisti sitä perusaskelta ja sitten pikkuhiljaa lisäsivät siihen jotain muuta. Jos jokin kuvio ei heti ensimmäisellä kerralla mene nappiin niin toisella se saattoi mennäkin. ja jos ei mennyt, niin ei haitannut. Ja jos talloi varpaat, niin omatpa olivat varpaansa.

Sunnuntaina olikin vuorossa uusimmat lempparini: Lindy hop ja rumba. Kumpaakin on tullut myöhemminkin vedettyä yksin olkkarissa enemmän tai vähemmän tyylillä ja kummassakin kiehtoi eri asiat. Lindy hopissa se ilo ja nopeus ja rumbassa puolestaan tunnelmointi ja näyttävyys. Tavoite päässä kummassakin joskus vaativimmalle tasolle, mutta katsotaan sitä sitten, kun olen saavuttanut Letkeästi Levillä -osallistujien keski-iän, mikä lienee kutakuinkin 62 vuotta.

No shade.

Lopputanssien aikaan parinvaihdon tuoksinnassa rääkäisin jokaiselle vastaantulevalle viejälle ensimmäiseksi, että ”HEI OLEN JENNY JA OLEN ALOITTELIJA” ihan vain siksi, ettei minua pistetä taas kohta johonkin yllätyssolmuun ja naapuripari saa tuta kyynerpääni mahdin. Mutta taas kaikki olivat mukavia ja hillittyjä, mitä nyt joitain hämmentäviä salsakuvioita joku kokeili mutta ne jäivät nyt kyllä kokeiluksi. Ehkä ensi vuonna tiedän, mitä minulta halutaan.

Ja mikä oli lopputulema?

Se, että olen nyt menossa jos minkälaisille tanssitunneille ja liittymässä Napapiirin Seuratanssijoihin, että pääsen keskiviikon tunneillekin.

Ja pikkuhiljaa alan tuntea taas varpaani viikonlopun jäljiltä.

Saatoin tilata myös tanssillisia vaatteita itselleni.

Ja nyt kun olen osa sekä Napapiirin pesisseuraa että Napapiirin seuratanssijoita, niin kai sitä voisi päätellä, etten ehkä ihan heti aio Napapiirin tuntumasta pois muutakaan.

Hikikinkku
Facebook | Instagram | Bloglovin | YouTube
Snapchat: jenskysii

Yleinen

Arktisen haasteen vastaanotto

Oli kaunis elokuinen päivä, kun päätin silleen entistä nuorisokieltä lainatakseni “kännissäläpällä” ehdottaa kaverilleni, että josko osallistuisimme ensi kesän Arctic Challenge -estejuoksukuolemaan. Arvelin, ettei tämä Lahesta kotoisin, kanssani hyvin samalla fyysisellä viivalla oleva henkilö suostu moiseen hullutteluun, mutta hänpä suostuikin.

En enää siinä vaiheessa kehdannut sanoa, että enhän mie voi sinne lähteä! Kuntotasoni on nolla, aerobinen kyvykkyyteni päihittää nippanappa koalan ja sinnikkyyteni vuoksi todennäköisesti tulen saamaan elämäni toisen astmakohtauksen kyseisessä tapahtumassa.

10269148_454925718032679_2354555692025871859_o

Mutta turha valittaa, kun ilmoittautuminen on jo tehty. Nyt minun täytyy sitten vaan päättää, että onko minulla enää vajaa vuosi elinaikaa jäljellä vai vajaa vuosi aikaa tehdä jotain fyysiselle kunnolleni.

Päädyin jälkimmäiseen.

Tai oikeastaan päädyin jälkimmäisen asian suunnitteluun. Mukava välikauden flunssa ja sateiset ilmat tekivät sen, että hieno päätökseni kerryttää päivässä vähintään 10 000 askelta ja lisätä liikuntaa siirtyivät nyt kauemmas tulevaisuuteen.

Mutta jonkinlaista taisteluvalmiussuunnitelmaa pitäisi alkaa tehdä. Järjen mukaan erilaiset toiminnalliset treenit ja aerobista kuntoa kohottavat lenkit vievät minut kohti parempaa päämäärää kuin pelkkä penkkaaminen. Toisaalta ajatuskin ylämäkijuoksusta ja portaista nostaa kyyneleitä silmäkulmaan, mutta ehkäpä ne siinä hikoillessa sitten kaikkoavat.

En myöskään tiedä, minkä vuoksi toiminnallisen treenin tekemiseen kynnys on todella korkea juuri nyt. Tuntuu, että kun massaa on ja hengästyn sekunneissa niin on “noloa” esimerkiksi hyppiä tai rimpuilla jossain leuanvetotangossa. Järki sanoo, että nolous on vain pääni sisällä ja jos joku ahdistuu loikkimisestani niin se on hänen ongelmansa: minähän olen salilla/ylämäessä/portaissa tekemässä jotain hyvinvointini eteen, en hivelemässä kenenkään verkkokalvoja.

Positiivisesti ajateltuna, nyt on ainakin blogissa jotain, mitä seurata! Ajattelinkin etsiä seuraavaksi käsiini jonkinlaisen helposti toteutettavan kuntokartoituksen, jonka voisin tehdä ja sitä toistaa aina kerran kuukaudessa. Nähtäisiin suoraan, että paraneeko tämä suorituskyky vai eikö se parane.

Hikikinkku
Facebook | Instagram | Bloglovin | YouTube
Snapchat: jenskysii

Yleinen

Nautitaanpa helteistä ennen kuin ne loppuu

Ja miksi tässä nyt ei nautittaisikaan. Keksin heittämällä ainakin seitsemän hyvää syytä, minkä vuoksi helteistä jos mistä kannattaa nauttia.

37200516_206376920042996_1990211278584414208_n

1. Nukkumisen helppous

Sisälämpötilan hipoessa kolmeakymmentä voi silmien sulkemisen jälkeen kuvitella olevansa tropiikin viidakossa. Mielikuva vahvistuu, kun levoton pyöriskely sängyssä kieputtaa hiestä nihkeitä lakanoita ympärillesi ja näet todennäköisesti unta jättiläispythonin päivällisenä olemisesta. Ikkunoiden aukipitäminen ei tunnelmaa latista, sillä ulkona on aivan yhtä kuuma kuin sisälläkin ja Tokmannista ostamasi tuuletin alkaa viimeistään kahden aikaan aamuyöllä tuntua pelkältä vitsiltä. Ihanalta vitsiltä toki, koska onhan kesä nyt ihmisen parasta aikaa. Onneksi kesälomalaisella on aina ylimääräistä rahaa maksaa pari hotelliyötä, että pääsee muistelemaan niitä aikoja, kun joskus tuntui hyvältä ajatukselta vetää peitto korville.

2. Syömisen helppous

Karppaamista tulee harrastettua kuin luonnostaan, sillä kaikki raskas ja lämmin ruoka tulee korvattua huomattavasti terveellisemmällä jäätelöllä. Grillaamisen sijaan suosit pakastinkylmiä vesimeloneja ja vettäkin tulee kiskottua yhtä paljon kuin kuninkuusraveissa kaljaa. Painon ylläpitäminen ja etenkin nostaminen helpottuvat kummasti, sillä vaikka syötkin normaalia vähemmän niin vaakalukema kipuaa tappavan tasaista tahtia ylöspäin, vaikka kesällä syödyn jäätelön kalorit eivät Ilta-Sanomien mukaan tartu.

3. Liikkumisen helppous

Hikiliikuntaa tulee harrastettua kuin itsestään. Jo aurinkotuolin avaaminen aiheuttaa vahvaa hengästymistä ja niskavillojen ankaran kastumisen. Tämänhän on pakko merkitä sitä, että aerobinen kuntosi ottaa harppauksia parempaan suuntaan näinä ihanina helleviikkoina!
Kuntosalin sijasta tulee kuin luonnostaan suosittua virkistävää ulkoliikuntaa, kun raahaudut viidettä kertaa vuorokaudessa rannalle vain toteamaan, että nyt se saamarin jokikin on aivan yhtä kuuma kuin parkkipaikalta löytämäsi lätäkkö, jossa parhaasi mukaan yritit päätäsi aamulla viilentää.
Mutta onhan kesä nyt ihmisen parasta aikaa ja kaiholla näitä viikkoja muistellaan kun lokakuussa tulee vaakasuorassa räntää viisi viikkoa putkeen ja sitäkään ilmaa ei todellakaan pääse sisälle karkuun vaan siellä me yöt palellaan sitten nollakelissä.

Eiku?

4. Siivoamisen helppous

Helteellä jos koska voi unohtaa kotityöt hetkeksi, koska ruokaa ei tule laitettua, koska ei ole nälkä eikä uunia lämmitettyä, koska broileri kypsyy jo pöydällä, niin mistäpä sitä tiskiäkään tulisi. Samaan syssyyn jatkuvasti kiinni olevat sälekaihtimet salaavat tehokkaasti kahden kuukauden aikana kertyneet villakoirat, jotka saavat armon aikaa jo siksi, että imurikaan ei muuta tee kuin puhaltaisi lisää kuumaa ilmaa tähän ihanaan maanpäälliseen helvettiin, jota ennen Arktisen alueen pääkaupungiksi kutsuttiin.
Ja miksi vaihtaa lakanat? Kuivausrumpu kuumentaa ne ja seuraavana yönä ihosi kastelee ne.

5. Pukeutumisen helppous

Vaatteiden suhteen kesä on helppoa aikaa. Pitkät housut eivät mene jalkaasi ilman vaseliinia ja väkivaltaa ja tiukat paidat ovat äkkiä selkämyksestä märät. Oletkin nyt elänyt kaksi kuukautta samassa mekossa / shortseissa / t-paidassa ja alat ihmetellä, miksi kanssaihmiset kiertävät sinut hieman kauempaa.

Ai niin, koska pyykkääminen hikoiluttaa liikaa.

Ah, ja kuka hullu käyttää rintaliivejä? Ja kuinka vahva pitäisi olla, että saa vedettyä urheilurintsikat pois päältään? Tästä syystä rintoihisi on tullut pari venymisjälkeä lisää, mistä voi kiittää joko maanvetovoimaa tai jäätelöä.

Mutta onhan tämä kesä nyt ollut heittämällä mukavin kesä sataan vuoteen. Kunnon lapsuudenkesä. Vaatteet haisee ja ahdistaa ja jos on nakuna niin naapurit katsoo ja ahdistelee.

6. Laiskottelun helppous

Tässä kohdassa voit luopua kaikesta sarkasmistasi, sillä makaaminen pimeässä ja hiljaisessa huoneessa on ainoa asia, jonka tekeminen ei aiheuta lämpöhalvausta. Kaikki ylimääräiset velvollisuudet tulee jätettyä pois, liikuntaa pystyy helposti väistelemään eikä kukaan kuitenkaan pysty väittämään, että nukkuisit vaan kaiket päivät, KOSKA ET PYSTY NUKKUMAAN.

Samaan aikaan kun rästihommien kasa kasvaa, voit huoletta keskittyä siihen kaikkein tärkeimpään hommaasi, eli hengittämiseen. Huonoa omaatuntoa on turha kokea siinä vaiheessa, kun joudut valitsemaan makaamisen ja kuolemisen väliltä.

7. Yleinen olemisen helppous

Onhan se vaan mahdottoman nautinnollista, kun päätä särkee ja väsyttää, jos ei sitten muista oikeasti ihan kunnolla juoda vissy-vettä, napsia suolapähkinöitä, istua kylmässä suihkussa säännöllisesti ja ostaa ilmalämpöpumppua vuokrattuun kerrostalokaksioon, jossa nukkuminen saattaa onnistu hevosen lopettamiseksi tarkoitetulla annoksella reseptiunilääkkeellä.

Ei sillä että valittaisin. Koska onhan kesä nyt ihmisen parasta aikaa.

Hikikinkku
Facebook | Instagram | Bloglovin | YouTube
Snapchat: jenskysii