Pohdintaa · Yleinen

En tiedä luotiinks mua lentämään | Luotiin tai ei, silti hypätään

Tiedättekö sen tunteen, kun haluatte samaan aikaan sekä pysähtyä että mennä?

Jäädä ja vaihtaa maisemaa?

Mennä lenkille ja maata sohvalla?

Tavata ihmisiä ja jumahtaa kotiin?

Vaihtaa alaa ja keskittyä nykyiseen?

En oikein tiedä, missähän ihmeen välissä minusta tuli tällainen tuuliviiri. Muistaakseni joskus ainakin oletin olevani hyvinkin hidasliikkeissäni, paikallaan onnellisesti pysyttelevä ja muutoksia kammoksuva järki-ihminen. Yhtäkkiä huomaan olevani GO WITH THE FLOW-huutoja rääkyvä sydäntään sokeasti seuraava ”haluan vaihtaa työtä, maisemaa, lemmikkejä, sisustusta, hiusväriä ja harrastuksiani vähintään kerran kuukaudessa”-ihminen.

Jos tämä on aikuistumista, niin se ei ole yhtään sitä, mitä oletin sen olevan.

29512316_10157315566270550_860111470589342216_n

Tiedä sitten, onko kyseessä kolmenkympin kriisi, aivokasvain tai oman itseni löytäminen. Ehkä nyt otan takaisin sen rauhallisen ja järkevän nuoruuteni ja alan höyryämään höyryjä, jotka muu ikäpolvi on höyrynnyt 2000-luvulla.

Mutta ehkä kyseessä on myös se, että useampi edeltävä vuosi on ollut muutoksia täynnä. Muuttoja eri paikkakunnille, uusia työpaikkoja, opiskelua, avopuoliso, ex-avopuoliso, lemmikkimäärän kaksinkertaistuminen ja karvanmäärän viisinkertaistuminen, sairaita sukulaisia, paranevia sukulaisia, kuolevia sukulaisia.

Ja nyt… Nyt on ollut todella rauhallista viimeiset neljä kuukautta. Olen nyt ollut yli 10 kuukautta samassa työpaikassa, mikä on oma henkilökohtainen ennätykseni työurallani. Avoimen kautta tekemäni palvelumuotoilun perusopinnotkin alkavat olla loppusuoralla ja kohta en tiedä, mitä tekisin vapaa-ajallani. Jos universumi ei järjestä eteeni muutospommia, niin alanko suunnitella sellaista itse? Millähän sitä seuraavaksi oman elämänsä mylläisi? Seuraava varma muutoskin on edessä vasta uutena vuotena, kun nykyinen työsopimukseni päättyy. Pitääkö tässä nyt olla kahdeksan kuukautta ihan vaan… no… olla?

Tai ehkä vaan myöntäisin itselleni, että käyn ylikierroksilla. Olen suorittanut vuosia, pistänyt introvertin ja muutosvastaisen perusluonteeni sellaisen lingon läpi, ettei mikään ihme, että nyt on vaikea vain olla. Pysähtyä. Elää hetkessä. Jos nyt vain hengittäisin sisään ja ulos, sulattaisin aivoni mindfulnessilla ja antaisin elämän virrata ilman aktiivisia muutosyrityksiä.

Koska ainoa, mikä todella vaatisi muutosta, on minä. Minä ja minun hyvinvointini. Suunnittelen jatkuvasti jonkin ulkoisen asian muuttamista ja muutosta, etten jätä itselleni aikaa vilkaista peiliin ja huomata, että tuolle olis aika otollinen aika tehdä jotain. Antaa peilikuvalle aikaa ja huomiota.

Koputtaa lasiin ja kysyä, onko ketään vielä kotona?

Reseptit · Ruokavalio · Yhteistyö

Viideltä ylös ja voita kahviin!

Yhteistyössä: Hyvinvoinnin tavaratalo

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun muutin asuntoon, jonka keittiöön ei ollut suunniteltu ollenkaan laskutilaa jouduin toteamaan, että on aika luopua kahvinkeittimestä. Tätä surutyötä helpotti se, että pressopannu on olemassa ja sen kannustamana olenkin alkanut panostaa kahvin laatuun enemmän: luomua, hivenen hintavampaa, mukavasti erikoisempaa ja ehdottomasti vähintään keskitummaa.

Erikoiskahvit ovat olleet eräänlainen rahareikäkin itselleni, vaikka onneksi en mahdottoman usein kahviloihin eksy. Kuitenkin hetkittäin perusmustakahvi aamuisin ei aina riitä, vaikka aamuvirkku olenkin. Joitain vuosia sitten tein aamuisin aina bulletproof-kahvia, mutta blenderin hajottua se jäi. Uuden blenderin saatuani en enää muistanut sen ihanuutta mutta kun sain mahdollisuuden testata Puhdistamon Five AM -tuotepakkausta niin paluuta ei kyllä ole kovinkaan helpolla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kun hella toimii pöytätasona :D

Paketti sisältää kaiken oleellisen ja vähän enemmän voimakahvin tuottamiseen. Sen on koonnut Tomi Kokko, joka on kirjoittanut paketista enemmän täällä: Nyt onkin muuten viimeiset hetket hankkia tämä valmis paketti, sillä combo on poistumassa valikoimasta tämän erän päätteeksi! Itse hamstrasin itselleni juuri toisen.

Paketti sisältää: 

  • Puhdistamon pakurikahvia
  • luomuvoita
  • MCT-öljyä
  • kookosöljyä
  • Puhdistamon Five AM -jauhemix (Macaa,tocoa, lucumaa, lesitiiniä sekä  cayennepippuria.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen nyt litkinyt tätä eliksiiriä pari viikkoa ja ero on selvä etenkin niinä päivinä, kun menen aamuisin salille. Hikeä PUKKAA ja kroppa on huomattavasti vastaanottavaisempi treeniin kuin perinteisellä kahvi+aamupala-combolla. Syykin lienee selvä: rasvaa = energiaa on runsaasti.

Juoman kaloripitoisuutta ei mielestäni pidä turhaa kavahtaa. Itse ainakin koen, että nälkä pysyy erittäin hyvin loitolla aina lounaaseen saakka ja keho tuntuu toimivan liukkaammin. Vaikka jotkut puhuvat, että voi(ma)kahvi laihduttaa niin itse suhtaudun näihin lupauksiin skeptisesti. Mutta energisoiva ja sokeriton mutta silti ah-niin-täyteläinen-ja-maittava -erikoiskahvi aamuisin tekee hyvää. Ja treeniero on selvä, eli jos olet aamutreenaaja niin kannattaa testata!

RESEPTI

Yksi kuppi vahvaa kahvia
1 rkl luomuvoita
1 tl kookosöljyä
1 rkl MCT-öljyä
1 rkl jauhemixiä

Keitä kahvi, kaada blenderiin, nakkaa sekaan rasvat ja mixi, surrauta, kaada kuppiin. DONE.
Pst. Muitakin mausteita voi lisätä. Moni tykkää esimerkiksi vaniljasta/kanelista :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Myös yksittäisiä osia pakkauksesta on myynnissä:
Pakurikahvi
Jauhemix
Luomu Alppi-Ghee -voi
Kookosöljy

Omalla kohdallani kokeilu siis jatkuu! Etenkin energiajuomahimot ovat jääneet minimiin ja samaten töissä tulee juotua enää 1-2 kuppia kahvia kun ei tunnu olevan samallalailla tarvetta kuin aiemmin :) Muuta negatiivista en ole huomannut kuin että ruokalusikallinen luomuvoita vähän rikkoo maidotonta tammikuutani mutta… Ehkä siinä on lievennyksen paikka :D

Seuraa Hikikinkkua
Facebook | Instagram | Bloglovin | YouTube
Snapchat: jenskysi

Bodylove · Pohdintaa

Häpeän kanssa salilla

23825198_333321387142178_4710947475756679168_n

Kerroin pari postausta taaksepäin siitä, kuinka syksyllä kuntosalilla oleminen on ahdistanut minua siinä missä kaupassakäyminenkin. Kun olo on ollut ihmisenä epäonnistunut, ruma ja lihava, niin kuntosali on vaan lietsonut tuota ajatusmaailmaa. Olen vertaillut itseäni muihin ja kuvitellut, että muita kiinnostaa meikäläisen katseleminen salilla.

Minua vaan hävetti. Hävetti tehdä yhtään mitään salilla. Hävetti, koska kunto on heikentynyt. Hävetti, koska en ole läheskään yhtä fitfashion mitä joskus olen ollut, hävetti, kun oletin tekeväni kaikki liikkeet päin prinkkalaa.

Oli helpompi olla käymättä salilla kuin käydä siellä. En voinut kuvitellakaan meneväni salille töiden jälkeen kun salilla oli kiireisin aika, illalla en jaksanut ja aamuisin vain harvoin sain itseni ennen töitä liikkeelle. Välillä sain, ja treenistä tuli ihan… Hyvä olo. Mutta treenatessa oli aina paha.

Juttelin asiasta myös psykologini kanssa ja keskustelimme pitkään häpeän tunteesta. Hän ehdotti, että ottaisin häpeän tietoisesti mukaan kuntosalille ja kauppaan. Kuvittelisin häpeän rinnalleni ja tuntisin tuon tunteen läsnäolon vähän kuin ”ulkopuolisena” itsestäni, näkymättömänä kumppanina.

Ihmiselle, jolla oli mielikuvituskaveri Pekka lapsena, tehtävä ei osoittautunut vaikeaksi. Ymmärsin myös, mitä tehtävällä haettiin takaa: kun en koita kätkeä tunnetta, se ei jää kurkkuun puristamaan.

Ja niin minä menin salille seuraavana päivänä häpeäni kanssa. Kuvittelin, kuinka tuo mykkyrässä kulkeva möykky on pukeutunut ylisuuriin vaatteisiin, välttelee katsekontaktia ja haluaa valita mahdollisimman syrjäiset laitteet. Häpeä on tarkoituksella koittanut saada itsestään mahdollisimman mitättömän näköisen, ettei kukaan näkisi häntä.

Kuten ei näekään.

Häpeä on pääni sisällä.

Tuo oli yllättävän iso oivallus. Mielikuvitusleikin kautta sisäistin sen tosiasian, ettei kukaan muu näe häpeääni kuin minä itse. Häpeä on täysin kiinni omassa ajatusmaailmassani, ei ulkomuodossani. Jätin häpeän nurkkaan istumaan ja tein askelkyykkykävelyä, vaikka vieressä bodasi yhteensä 400kg tiukkaa lihasta. Entäs sitten? En minä käännä katseita ja jos käännän, niin ei minun tarvitse hävetä. Olenhan täällä tukemassa omaa hyvinvointiani, voimassa paremmin ja voimautumassa. Ugh.

Häpeän tunne on todellinen ja rajoittava. Maailmasta löytyy myös lukuisia ihmisiä, jotka ruokkivat muiden häpeän tunnetta turhalla vilkuilulla ja naureskelulla. Toisaalta hyvin moni noista vilkuilusta on myös häpeän itsensä luomia ajatuksia, joilla ei todellista tarkoitusperää ole. Suurin osa ihmisistä salilla keskittyy omaan tekemiseensä ja jos näkevätkin siellä itseään huonokuntoisemman ihmisen, niin tuskin ajattelevat häntä sekuntia paria kauempaa. Edes minun häpeäni ei ole muun maailman keskipiste. Hänen ei tule olla minunkaan keskipisteeni.

Häpeän ulkoistamista olen harjoittanut myöhemmin myös kaupassa, töissä kuin kaupungillakin. Ja se on toiminut yllättävän hyvin. Häpeä on vain tunne ja häpeä on näkymätön. Jos esimerkiksi näytän kaupassa surulliselta ja ahdistuneelta, tuskin kukaan katsoo minua häveten. He ennemminkin miettivät, että tuolla ihmisellä ei ole kaikki hyvin. Ehkä he tuntevat jopa myötätuntoa? Kuinka monesta tuntemattomasta ihmisestä itse ajattelet päivän aikana pahaa? Niinpä. Hyvin harvasta. Mitä hävettää sinulla siis olisi?

Seuraa Hikikinkkua
Facebook | Instagram | Bloglovin | YouTube
Snapchat: jenskysi