Yleinen

Hajatelma Tinderistä

Jos on kerran saanut Jackpotin Tinderissä silloiseen elämäntilanteeseen niin odottaako sitä turhaan vastaava lykästystä ”toisella kierroksella”?

Tiedä häntä, mutta kyllähän tämä ajanvietteenä päihittää kynsien viilaamisen mennen tullen.

tin.jpg

Sinkkuuteni tuntuu olevan hetkittäin isompi ongelma muille kuin itselleni. Mummoni kauhistelee kolmekymppistä lapsetonta sinkkunaista, toisen mummon mielestä elämä menee verrattain surkeasti kun ei ole ”kaveria” (samapa sitä töille ja terveydelle) ja työkaveritkin muistavat lohdutella, että kyllä se sieltä joskus tulee.

Ehkäpä heille, joille yksineläminen ei oikein sovi, sinkkuus voi tuntua ongelmalliselta. Itselleni se on pelkästään siviilisääty, ruksi lomakkeessa ja rauhatakuu illoille. Tietenkin sitä rakkautta, romantiikkaa, huomiota ja kehuja kaipaa ja olo voi olla hetkittäin yksinäinen, mutta ei nyt niin paljoa, että tässä alkaisin paniikkinappulaa edes etsimään.

Siinä mielessä olen kuitenkin nyt reipastunut, että olen JOPA KÄYNYT TREFFEILLÄ! Siis minä, joka ei ole oikeastaan juuri koskaan käynyt treffeillä :D Olen tavannut miehiä (huomatkaa monikko) ja minulla on ollut mukavata. Joskus olin ajatellut, että menen treffeille sitten kun olen laihtunut viisi kiloa. Nyt viisi kiloa painavampana huomasin, että onhan mulla nyt ihan nokko vientiä näinkin. Ja jos en jollekulle kelpaa justiinsa tällaisena niin tuskinpa se mikään iso menetys on. Daa. Taas niitä asioita, jotka ovat itsestäänselviä, mutta joiden sisäistäminen on hemmetin pitkä prosessi.

Sinkkuudessa on se hyvä puoli, ettei oikein tiedä, että koskahan se loppuu vai loppuuko koskaan ja kukahan se onkaan se seuraava, joka koteloittaa mahassa majailevat toukat vihdoinkin perhosiksi. Luvassa on jälleen ne ensikosketukset ja -suudelmat, viestien neuroottiset analysoinnit kavereiden kanssa, seitinohuen itkupotkuraivarit ohareiden vuoksi ja sellaisen tulevaisuuden rakentelu, mihin kuuluvat sinä, minä ja kaksi kissaa…. Ja mitä ikinä sinun mukanasi tuleekaan.

Hikikinkku
Facebook | Instagram | Bloglovin | YouTube
Snapchat: jenskysii

proteiiniviikot

hyvinvointi · Pohdintaa · Yleinen

Hymyn paluu

37208279_10157634250200550_6030378901014839296_o

Siinä missä viime vuosi tuntui jonkinlaiselta tragikoomiselta live-lähetykseltä Danten helvetin eri tasoista, tämä vuosi on tasaisuudellaan ja positiivisuudellaan yllättänyt. Nyt tasapainoisessa mielentilassa olevana voi ajatella, että en siltikään vaihtaisi päivääkään. Toki tietyt asiat olisi voinut jäädä tapahtumatta ja sydäntä vihlaisee aina hetkittäin isot menetykset, mutta niidenkin kanssa oppii elämään. Ja jos jotain elämänpolun kuopista oppii niin sen, että raskaskin mäki loppuu joskus. Joskus se vielä helpottaa.

Tiedän kokemuksesta, että silloin kun itse tekee mieli vaan maata, syödä, nukkua, maata, unohtaa kaikki ja pysyä piilossa ja nukkua, niin ”kyllä se siitä / paistaa se päivä risukasaankin / joskus se vielä helpottaa” sanat aiheuttavat puhdasta vitutusta. Vaikka niiden tietääkin olevan totta, niin silti ne paremmat päivät vaan tuntuvat olevan aina niin kaukana, että tässä nyt jaksaisi piristyä haman tulevaisuuden vuoksi.

Ja tässä sitä ollaan nyt siellä hamassa tulevaisuudessa, paremmissa päivissä ja aurinkoisessa risukasa-aukossa. Hymy on aito ja mustavalkofiltteriä ei tule juuri koskaan valittua kuviin. Totta kai masennus, etenkin tällaisessa toistuvassa muodossa, on asia, jossa on vaikea mennä julistamaan mitään parantumista kovinkaan lyhyen ajan sisällä. Aikaa on annettava ja annetaankin ja lääkkeitä popsin kiltisti ensi kesään vaikka kuinka pysyisi fiilis hyvänä ja elämä tasaisena. Laskeutuminen alhoon on sen verta hidas prosessi, ettei sieltä pikalinjaa pääse ylös sisukkuudesta huolimatta. Olosta huolimatta olen todennäköisesti vasta nyt saavuttanut sen pisteen, että elpyminen ja parantuminen voi alkaa ja aivokemia, hormonit ynnä muut alkavat löytää normaalin toimintakykynsä.

Jos jotain hyvää vanhenemisessa on, niin se on se, että sitä oppii aikaa olevan. Samalla on hyvinkin tietoinen siitä, että se aika voi loppua koska vain, mutta kiirehtimisen sijaan se tarkoittaakin sitä, että tulee elää tänään niin, että on hyvä olla. Ja jos hyvin käy, niin tämän päivän hyvä olo moninkertaistuu tulevaisuudessa. Pikadieetit ja megarääkit ovat usein hyvinkin tulevaisuussuuntautuneita ajatuksia: kärsin nyt, että joskus minun on taas hyvä olla. Ehkä kannattavampaa olisi nauttia nyt, että myöhemminkin minun on hyvä olla? Eikä tämäkään kehopositiivinen ajattelu tarkoita sitä, että ihannoin lihavuutta ja tavoitteeni on kuluttaa yhteiskunnan verorahoja (joita itsekin kyllä makselen) ylipainoni hoitamiseen vaan ihan puhtaasti sitä, että kilomäärästä huolimatta minulla on oikeus tehdä itselleni hyvää. Laihduttaminen ei ole mikään ainoa tie onneen, vaan hyviä terveysvaikutuksia tulee jo sillä, että stressaan vähemmän, nautin liikunnasta jälleen ja syön säännöllisemmin. Ihminen yleensäkin kohtelee niitä asioita hyvin, joista pitää niin millä tavoin yhden ihmisen kehopositiivisuus voi olla pois joltakulta toiselta?

Mutta oli toisen paino meiltä pois tai ei ollut… Koitetaan jokainen löytää oma hymymme kaikesta huolimatta.

Näihin maailmaa syleilevin sanoin:

Hikikinkku
Facebook | Instagram | Bloglovin | YouTube
Snapchat: jenskysii

 

NAPPAA MIELEISTÄ KESÄLUKEMISTA 0€ – MYÖS ÄÄNIKIRJOJA!

Kesäetuna tarjoamme nyt valitsemasi e-kirjan tai äänikirjan maksutta ja ilman sitoumuksia. Tutustu Elisa Kirjan valikoimaan ja valitse viidestä vaihtoehdosta suosikkisi. Tarjolla on huippukirjoja moneen makuun, mm. jännityksen nälkään dekkarikuningas Jo Nesbon menestystrilleri Isänsä poika, huumorin ystäville Miika Nousiaisen hulvaton Juurihoito ja hyvinvointia kaipaaville Maaret Kallion Lujasti lempeä.

Valitsemasi kirjan luet tai kuuntelet helposti omalla tabletilla tai puhelimella. Tarvitset vain ilmaisen Elisa Kirja -sovelluksen (iOS tai Android) ja maksuttomat tunnukset, jotka teet käden käänteessä ladatessasi lahjakirjasi.

Tutustu valikoimaan ja lataa omasi 0€

Etu hyödynnettävissä su 2.9. asti, yksi etukirja per asiakas. Etu 100% maksuton, ei sido ostamaan tai edellytä peruutuksia.

Yleinen

Entäs sitte?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Voitteko kuvitella, että luonnoksien kätköistä löytyi näin loistava kuva! :D Ikaalisissa vietetystä kesästä on aikaa nyt kaksi vuotta aikaa ja muistelen kyseistä kaupunkia edelleen lämmöllä. Toki tämä kesä Rovaniemellä on sisältänyt jo niin paljon yli 30 asteen helteitä, että turha edes yrittää valittaa.

Olen aika pitkältä luopunut painosta ja kehosta stressaamisesta. Ajattelen, että jos joku järkyttyy minusta uimarannalla, kaupungilla tai  treffeillä niin hän maksakoot itse oman terapiansa. En kuitenkaan elä vieläkään tässä maailmassa ketään muuta kuin itseäni varten ja muiden ajatusten liika miettiminen saa minut vaan jättämästä väliin sellaisia asioita, joita kuitenkin haluaisin kokea.

Esimerkiksi: Miksi en ostaisi uutta uimapukua? Entä sitten, että se on kokoa 40-42? Totta se nyt on mukavampi mennä uimaan tänä kesänä kuin ostaa 36-38 uimapuku ja katsoa, lämpeneekö Lapin järviveet vuonna 2019 ollenkaan.

Tai miksi en menisi treffeille? Jos treffikumppani katsoo, että ”beibi sä oot paksu”, vaikka sekä profiilitekstissäni ja kuvissanikin anna mielestäni aika rehellisen kuvan itsestäni niin… Eipä hän kyllä ansaitse tietääkään, kuinka hyvää seuraa minäkin välillä voisin olla.

Sitten jos – aikaa on eletty jo liian pitkään. Aina voi kuvitella, että maailma olisi parempi paikka viisi kiloa kevyempänä ja sitten huomata, että ainoa asia mikä muuttui on se, että ehkä nyt en kuorsaa niin usein, mutta yksinasuvana… Ketä sekään kiinnostaa?

Ja nyt kun mieleltäni kevyempänä tarkemmin asioita mietinkin niin… Onko tässä maailmassa oikeastaan mitään sellaista, minkä haluan saada, mitä en voisi saada vaikken koskaan tästä kummemmaksi muuttuisikaan?

Eipä taida olla.

Seuraa Hikikinkkua
Facebook | Instagram | Bloglovin | YouTube
Snapchat: jenskysii